sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

Takaisin kotirantaan

Taivas oli vetänyt pilvipoutaan ja Sanelma se jaksoi vaan mököttää ja muksut muuten vaan tapella. Välillä sentään pilkahteli aurinkokin. Aamupäivän puolella vielä lähdimme kohti Gullkronaa, jossa vietimmekin koko päivän.  0,6 mpk lähdön jälkeen, puolimatkassa Tjärulotiin, tuli ensimmäinen satanen -100 mpk- tällä veneellä täyteen.

Iltakuudelta alkoi kotimatka ja välillä purjehdittiinkin hennossa itätuulessa. Suunnilleen Airisto Strandin kohdalla konetta käyntiin ja Raisionlahdella olimme illalla vähän ennen yhtätoista.

Sannin mielestä purjehtiminen on tylsää nopeuden laskiessa alle viiden solmun. Niinpä sitten körötellään dieselillä.

Satamassa Raisio
Loki: 10167,8
2007: 138,9 mpk
Koneella: 21 h 20'

lauantai 23. kesäkuuta 2007

Eteenpäin, Nauvoon ja Korppooseen

Aamupalalle Heidin ja Lassen luo sekä siivoamaan omat sotkut. Sitten ankkuri ylös ja merelle; Jo' vihdoin pääsi Lasuri heiluttamaan lähtijöille. Vihdoin ja viimein oli tuultakin ja päästiin viimeinkin purjehtimaan! Vauhtia tais olla parhaimmillaan kuusi solmua, tosin Lauri väittää, että kahdeksan ....

Muutaman tunnin välilasku Nauvoon ja sitten taas ulos merelle ja purjeet ylös. Kippari kyllä meinaa välillä nukahtaa pinnaan, onneksi tuulta on vain muutamia metrejä sekunnissa. Varmaan se eilinen kippari-duo-palaveri.

Illalla tuuli taas moinaa ja matka jatkuu konevoimin. Vähän sen jälkeen luonto ottaa voiton Sannista .... Sanni pissasi ämpäriin. (tämän tiedon Sanelma epäilemättä haluaa juuri julkaistettavan - laitetaanko Facebookiin)

Ensimmäinen ajateltu satama Verkan on täynnä kuin Turusen pyssy, joten keula kohti Korpoströmiä. Siellä on onneksi tilaa ja kiinnityksen jälkeen otamme laiturimaljoiksi Irish Coffeet ja kaakaot. Sen jälkeen pääsimme tutustumiskierrokselle kuunari Helenaan, joka on lähellä kanssa laiturissa. Nyt on nuorisolla tavoitteita.

Aurinkoista, tuulta 2-4 m/s
Satamassa Korpoström
Loki: 10128,3
2007: 99,4 mpk
Koneella: 14 h 20'

perjantai 22. kesäkuuta 2007

Juhannus Krampissa

Naisväki aamusella tai puolilta päivin perunanhakureissulle Hankaan, Aaslan puolelle. Syötiin hyvin. Otettiin Viking Linen ja Silja Linen keikkuja. Vesi + 18 C. Saunottiin, grillattiin ja häiriköitiin. Kapu valvoi yöllä pitkään sitloodassa. Ns. kaapparikvartetti (tai kipparikvartetti) tai duo nyt ainakin - minä ja Captain Morgan.

Ankkurissa Kaijankari

Loki: 10090,0
2007: 61,1 mpk
Koneella: 10 h 55'

torstai 21. kesäkuuta 2007

Ensimmäinen venejuhannus

Eka kerta - korkkaukset jatkuvat, nyt juhannuksen merkeissä. Juhannusta lähdettiin koko porukalla viettämään ja irti satamasta päästiin vähän seitsämän jälkeen. Kaikki kakrut saivat olla pinnassa sekä seilejä nostamassa. Muksuista vain Jenska jäi rannalle ja reissusta pois. Lauria ja Sannia on saanut muistutella pellarien käytöstä ! Muuten hyvä purjehdus, mutta tuulta puuttui. Vepsän jälkeen yritettiin hetken verran ajella etelä-lounaiseen tuuleen, mutta koneella kuitenkin vähän ajan päästä jatkettiin. Ajettiin Krampin rannan ohi ja esiteltiin venettä näköetäisyydeltä Heidille (Tyyppi oli nukkumassa eli "nukkumassa"). Lopulta Kaijankarin taakse ankkuriin.

Aurinkoista, S-SW 2-4 m/s

Ankkurissa Kaijankari

Loki: 10090,0
2007: 61,1 mpk
Koneella: 10 h 55'

tiistai 19. kesäkuuta 2007

Juhannusproviantti

Juhannuksen ruokia tuotu Philomenalle. Lisäksi kapun muuttoa pois Purjevarastolta eli Viheriäisistä (Kapu muutti förstilään).

Aurinkoista, tuulta muutama sekuntimetri pohjoisen puolelta
Satamassa Raisio

Loki: 10084,9
2007: 56,0 mpk
Koneella: 8 h 35'

maanantai 18. kesäkuuta 2007

Varustelua

Varusteltu venettä satamassa.

Samaan aikaan toisaalla, Baloo myyty! Nyyh !

Aurinkoa

Satamassa Raisio

Loki: 10084,9
2007: 56,0 mpk
Koneella: 8 h 35'

torstai 14. kesäkuuta 2007

Synttäriristeily

Förstillä synttärit, varustamo kippareineen onnittelee.

Jee, jee !! Mami = ihq. se tarjos synttäriristeilyn ! Med servering.

Illemmalla terasilla kaljalla, Tarmon terassi Pursiseuralla. Katsastettiin Philomena (kippari katsasti, muut keskittyivät terassilla juominkeihin). Mukana Mami 45-v., Ändii, Josq, Jenska, Aksu ja Sannu eli Sanelma (joka kirjannut eo. tekstin)

"Paljon onnea vaan,
 Paljon onnea vaan,
 Paljon onnea Mami,
 Paljon onnea vaan"

Matkalla tuli 50 mpk täyteen, matkalla takaisin Pursikselta, Iso-Pukin ja Kuuvannokan puolivälissä noin suunnilleen.

Pilvipoutaa

Satamassa Raisio

Loki: 10084,9
2007: 56,0 mpk
Koneella: 8 h 35'

keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Hajuhaitat

Pilssin pesu. Jokohan ne hajuhaitat vähän antautuisivat.


Pilvipoutaa ja kylmää

Satamassa Raisio 

Loki: 10071,8
2007: 42,9 mpk
Koneella: 7h 10'

tiistai 12. kesäkuuta 2007

Puosu veneellä

Puosu-Jenni ensi-tutustumiskäynnillä veneellä, tutustumassa paattiin ja vähän puuhailemassa. Kannen pesu, vessan pesu ja mattojen pesu.

Samaan aikaan toisaalla, Baloosta tehty tarjous.

Pilvipoutaa

Satamassa Raisio


Loki: 10071,8
2007: 42,9 mpk
Koneella: 7h 10'

maanantai 11. kesäkuuta 2007

Lapset internoitu Poriin ja kapu veneelle

Annukka viemässä lapsia Poriin leirille ja kapu sillä aikaa lillui peessä, siis tekemässä wessan ja septitankin putkikytkentöjä. Kaiken kruunasi polkupyörämatka kotiin (n. 20 km) puolen yön jälkeen.

Helle pikkuhiljaa förbi


Satamassa Raisio



Loki: 10071,8
2007: 42,9 mpk
Koneella: 7h 10'

tiistai 5. kesäkuuta 2007

Siivouskäynti

* Philomenalla siivoamassa
* Saatiin uuni pelittämään :-)
* Kohta voitas alkaa lähtee
* Kirjoitettu Sanelman käsialalla

* Pouta
* Tyyni
* Pilvetön taivas

Satamassa Raisio
Loki: 10071,8
2007: 42,9 mpk
Koneella: 7h 10'

sunnuntai 3. kesäkuuta 2007

Ensimmäistä kertaa kotisatamaan Raisioon

Aamulla yhdeksältä liikkeelle, tosin vain Kramppiin asti. Vietetty kesäpäivää Krampissa, poutaa ja tyyntä. Eipä sitä paljon olis ollut tuulta purjehtiakaan. Illemmalla tuulta muutaman metrin verran, kun lähdetään kotirantaan Raisionlahdelle. Rajakarilla sekin haipuu ja loppumatka mennään koneella. Vähän ennen puolta yötä perillä. Niin on takana ensiviikonloppupurjehdus omalla veneellä. Vähän on kyllä pieni paikka näin pitkälle veneelle, kun perä tulee tolppien välistä yli melkein metrin. No, laitetaan peräköydet vinssien kautta, niin ei huolta.

Pouta-pläkä, iltapäivällä 2-4 m/s S-SW, illalla tyyntyy, pilvetön taivas


Satamassa Raisio


Loki: 10071,8
2007: 42,9 mpk
Koneella: 7h 10'

lauantai 2. kesäkuuta 2007

Ensimmäisellä veneretkellä omalla veneellä

Vene on tuotu siirtopurjehduksella -koneella- Kaarinaan ja sitten onkin aika lähteä ihan oikeasti merelle. Kipparina Anssi (tietty), förstinä Annukka (ainoa kurssin käynyt purjehtija), mukana Ville, Aino-Maija ja Lauri sekä Nanna ja Ossi. Ensin koneella ulos Kuusistonsalmea Vapparnille ja Airistolla vihdoin purjeet ylös ja purjehtimaan. Kakaroiden käytös jälleen kerran järkyttävää, förstin pinna kireämmällä kuin koskaan. Taitaa jännitys purkautua riehuntana. Lähtö vasta iltayhdeksältä, kulkuvalot sytytetty asianmukaisesti kymmeneltä. Öinen Airisto on kuitenkin tyyni, joten kolmen vartin purjehduksen purjeet lasketaan ja jatketaan koneella ankkuriin Kaijankarin taakse. Perillä ollaan vasta puolen yön jälkeen, kulkuvalot sammutetaan ja sytyteään ankkurivalo, kuten asiaan kuuluu. Ensimmäinen yö uudessa veneessä.

Matkalla täyttyneet ensimailit 20 ja 25 mpk; 20 mpk tuli täyteen Tammon (se Airistolla oleva) kupeessa ja 25 mpk tuli täyteen jossain Airiston keskiosissa, Airismaan keskiosan kohdilla. 

Aurinkoinen kesäsää

Ankkurissa Kaijankari

Loki: 10057,6
2007: 28,7
Koneella: 4 h

perjantai 1. kesäkuuta 2007

Ensimmäinen purjehdus

Ensimmäistä kertaa omalla veneellä purjehtimassa, tuotiin lasten kanssa vene Paraisilta - Kaarinaan. Ensin bussilla Kaarinasta Paraisille, vähän matkaa kävelyä GK:n venesatmaan. Irti satamasta 1925, perillä Kaarinassa 2140, Annukka vastassa. Puurissa Anssi kipparina, mukana Ville, Aino-Maija ja Lauri.

Koko matka koneella.

Ensimmäinen meripeninkulma ja ensimmäiset viisi ja kymmenen meripeninkulmaa uudella veneellä täyteen - uusi sarja alkaa! Ensimaili tuli täyteen Kyrkfjärdenillä, Långholmenin puolivälissä ja vitonen Hessundissa, vähän ennen siltaa ja Navirea. Kymppi tuli täyteen Kuusiston kulmalla, Lemunaukolla, siinä missä Lemunaukko muuttuu salmeksi. 

Satamassa Kaarina

Loki: 10041,5
2007: 12,6 mpk
Koneella: 2 h 15'