torstai 31. tammikuuta 2008

Tukkisaaressa

Silja Europalla Tukholmassa, jäätä ei näy (koneen käydessä, totta kai). De Fyras Krogia ei vieläkään löydetty Gamla Stanista, vaikka internetin mukaan se elää ja voi hyvin. Mystistä, ehkä pitää laittaa Eepo Etsivä asialle etsimään baari.

Merellä niin kova myrsky, että keula vaan kolahteli aaltoon osuessaan. Naapurihytissä pennut ei moksiskaan, vaan pelasivat pleikkaria koko yön. Ihan tuli Viking Sally mieleen, aka Estonia.

Tällä reissulla kuitenkin ihastuimme Tukholmaan kaupunkina ja lapset löysivät "kalaparkin", josta on sittemmin tullut vakiovierailukohde. 

Telakalla Raisio
Loki 10809,0
Pohjois-Itämerellä myrskyvaroitus 




















sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Vene kaatui telakalla

Raision venesatamassa kaatunut Bavaria 30, kun oli telakoitu masto pystyssä ja talvipukki oli antanut periksi. Valokuvattu. Tsekattu ja kuvattu samalla myös oma pukki ja naapuriveneet sekä tarkastettu pressu.

Telakalla Raisio
Loki 10809,0
Myrsky, leutoa









 

torstai 17. tammikuuta 2008

Purjeiden pesu

Tätäkään ei ole ennen tällä veneellä vielä tehty, Baloolla kylläkin. Joten vanhan mallin mukaisesti purjeet ja pressut pestiin Uittamon pesutuvassa. Tuli puhtaaksi ja kuivaushuone ahtaaksi. Uittamolla pääsi myös saunaan ja ipanat myös uimaan, Uittamon uimahalliin nääs samalla kun purjeita pestiin.

Telakalla Raisio
Loki 10809,0
 

tiistai 1. tammikuuta 2008

Kun ei vieläkään oo lunta !

Tais tulla nostettua paatti nyt ihan liian aikaisin vedetä, ihan hyvin pääsis vielä Kramppiin ja takas. Tammikuun alussa melkein kahden viikon pakkasjakso, muuten kosteaa ja kovia tuulia.

Telakalla Raisio
Loki 10809,0
sataa vettä, ei pakkasta