Vuosikin sitten vaihtui

Niin se aika rientää (*). Tämäkin uuden vuoden päivitys piti tehdä heti tammikuun ensimmeisenä, mutta pelkän otsikon julkisaamiseen meni kuusi päivää ja sitten leipätekstiin vain 28 pv. Tammikuun puolella kuitenkin pysytään ja ensi viikolla voikin sitten tehdä helmikuun päivitykset. Päivitysväli onkin vaivihkaa valunut kerran viikosta kerran kuuhun, MUTTA kesällä lupaan olla aktiivisempi. Veneessähän ei ole tunnetusti mitään erikoista tekemistä, kun ei ole kotihommia vaivaamassa, niin että aika kuluu rattoisasti blogia kirjoitellessa, päivän seikkailuja samalla kertaalleen muistellessa. Ja tiukalle meni saada teksti kokonaan valmiiksi Tammikuun puolella.

Tammikuu telakalla
Tammikuussa on lunta sadellut lähemmäs puolta metriä. Kerran viikossa on käyty ravistelemassa lumia pressun päältä pois ja välillä on latailtu akkuja, käyttöakku ei oikein tahdo pitää yllä jännitettä. Akut pitäisi mitata volttimittarilla ja sen jälkeen irroittaa kaapelit, niin voisivat rauhassa talvehtia kevääseen asti. Kuivapallotkin pitäisi viedä. Lähinnä pakkasilmat tuntuvat veneellä siinä, että kaikki paikat, laipiot ja turkit, huurtuvat kylmässä. Syksyllä tilattu kaasuvaijerin palautusjousi saapui vihdoin Ramstetille, luultavasti tilasivat uudelleen, kun kyselin perään. Ehti käydä vielä takaisin Helsingissä, ennenkuin ehdin hakea pois kuleksimasta.

Tammikuun säästä
Tammikuu alkoi kipakassa -16,8 asteen pakkasessa (Lokikirja 8.1.) ja äityi aina lähemmäs -20 astetta, kotimittarin maksiminäytön mukaan. Kovimmat pakkaset koettiin 26.-27.1. Vähän ennen puolikuuta käväisi jo nollan lähellä ja loppukuussa mennään -5 asteen tienoilla. Koko tammikuun on sää ollut jotenkin suhmurainen, muutamia aurinkoisia päiviä lukuun ottamatta. Johtunee pakkasesta ja matalalla ajelehtivista pilvistä. Keskimäärin pakkasta on ollut kymmenen asteen molemmin puolin. Niin ja lunta on satanut kunnolla.

Tammikuun ilmiöitä
Tammikuu, tuo tipattomuuden vaivaama kuivuuden erämaa, on perinteistä uuden alkamisen ja muutoksen tuulien aikaa. Meillä päin tämä tarkoittaa laihduttelua ja kuntokuuria, joten muotoiltakoon se vaikka Varustamon muonitus- ja urheiluohjesääntö-uudistus. Käytännössä kyse on liikunnan lisäämisestä ja syömisen normalisoittamisesta joulukauden mässäilyjen jälkeen. Tulokset ovat olleet vaihtelevia ja paino sahaillut sinne tänne, mutta 0,1 tn on pystytty toistaiseksi säilyttämään. Minkä sille voi, jos on luonnonlahjakas laitalaardi.

Kuntoilun käytännön ilmentymänä on ostettu sukset. Jotenkin sitä luulee, että hiihtäminen ja pyöräily käyvät käsikädessä siinä mielessä, että ne pitää opetella vain kerran. Siltikin hiihtoharrastuksen uudelleen aloitus on ollut jotenkin huteralla pohjalla. Ensihiihto uusilla suksilla sujui hyvin siihen nähden, että sukset oli ainoastaan pohjavoideltu, eli luistoa kyllä oli, mutta pitoa sitten ei ensinkään. Jylli-joen jäällä -tasamaalla ikäänkuin- puute ei niin kovin vaivannut, umpihankeen hiihtäessä ei senkään vertaa. Jos en löydä latua, teen sen itse eikä Kolumbuskaan ikinä mitään karttoja tarvinnut. Seikkailun makua ihka ensimmäisessä hiihtoretkessä kuitenkin oli. Jään paksuudesta ei sen tarkempaa tietoa ollut, mutta olihan takana pidempi pakkasjakso. Joki on aika matalakin, sen oli syksyllä tehty tutkimusmatka veneellä jo osoittanut. Siltikin pisti sukset jalassa miettimään, minne rantautua, kun jäät kunnolla ritisten painuivat paikoilleen retkikunnan painon painaessa jääkantta takaisin vettä vasten. Seuraavana päivänä vesi olikin noussut jo paikoin jäälle ja latukin kastunut. Siinä missä edellisenä päivänä jää pahiten ratisi oli virtaavan veden kovertamia reikiä jäässä. Ei huvittanut mennä kokeilemaan, pääseekö suksilla läpi.

Suksien voitelu on taidetta. Luistoahan suksiin saa, kun vaan vähän hinkkaa kyntteliä pohjaan, kuten vanha sanonta kuuluu. Pito onkin sitten jo hankalampaa. Ennen vanhaan oli pikku purkkeja, joista vedeltiin pitoa pohjaan sen mukaan, paljonko oli pakkasta. Purkin kylkeen oli tällätty, mille pakkaselle se oli tarkoitettu ja sitten suojasäällä lätkäistiin liisteriä suoraan tuubista. Sama menetetelmä on edelleenkin toki käytössä. Kehitystä sen sijaan ovat erilaiset pitoteipit, joita vedetään suoraan rullalta suksen pohjaan, tarkkaan mitatulle ja merkatulle pitoalueelle. Pitoalue mitataan ja merkitään suksia ostettaessa, siitäkin on sivumennen sanoen tullut melkoinen tapahtuma. Pitoa siis teipataan suksen pohjaan ja sitten vaan hiihtelemään iloisena vihellellen. Näin ohjekirjassa, todellisuus on toista maata. Pitoteippi pitää saada päästään kunnolla suksen pintaa vasten, koska jos se vähääkään jää törölle, niin eikö vaan tökkää vastaan ja rullaudu irti ja pito muuttuu vastahankaamiseksi ja meno muuttuu vähemmän mukavaksi. Teippi myös katkeilee helposti, joten eipä sitä pitoa sinne pohjaan enää niin paljon jääkään, helposti tosta vaan teipaten. Varustamon tiede- ja tutkimusosasto jatkaa tutkimuksia korkean ja kostean paikan leirillä ja paneutuu asiaan lisätutkimuksilla.  

Uutena lajina on tälle vuosikymmenelle bongattu retkiluistelu, jota on kokeiltu Kupittaan Urheilupuiston nakki-radalla ja hauskaahan se oli ja on. Tulen kokeilemaan toistekin, ja käymään myös Littoistenjärven jäälle auratulla radalla, n. 4 km. Naantalistakin löytyy  useamman kilometrin paanoja. Parhaimmillaan retkiluistelu olisi kirkkaalla luonnonjäällä, saaristo- tai järvimaisemissa. Naantalista voisi luistella Kramppiin ja takaisin ja olla Krampissa yötä. Uittamoltakin, jos ei olisi laivaväylää sulkemassa tietä. Muita hyviä kohteita voisivat olla vaikka Pursiksen saaritukikohdat, mutta nekin taitavat osittain olla väylien takana.

Kramppin jääkentää kantaa jo, teimme Lasurin kanssa kuun alussa tarkastusretken. Ylikin pääsee, luulisin, jopa lenkkareilla, he he. Talvisen Krampinretken aika lähestyy, mutta ei ole ihan vielä. Autollakin voisi päästä yli, mutta ensin pitää varmistaa kairaamalla jään paksuus ja siltikin ajella varovasti. Pientä toivoa on, että jääteitä avattaisiin taas saaristoon. Viimeksi vuonna 2003 tai joskus on ollut niin kova talvi, että Turusta avattiin jäätie aina Kongoon (=Åland) asti. Ei taida nykyään enää valtiolla olla varoja sellaiseen palveluun, kun lossien ylläpitokin tuntuu vallan mahdottomalta kustannnukselta. Näinä kasvihuoneilmiön aikoina lienee parasta käyttää jokainen tilaisuus autoilla jääteillä, niin kauan kun niitä vielä on. Ensi alkuun kun nyt Houtskariinkin pääsisi, ellei muuta, niin edes vähän Nannan kanssa lenkkeilemään. Ja kyllä sekin kelpaisi, kun pääsisi aina Affenanmaalle asti, iltakaljoille Arkipelagiin. Takaisin voi sitten tulla laivalla tai saaristotietä Kustavin tai Nauvon kautta.

Loppukevennys: (*) Laivaan oli tullut uusi konemies, tämä taisi olla silloin, kun olin tankkilaivassa justiinsa. Sekin sitten löysi byssasta (laivan keittiö) jonkun enstisen seilauskaverinsa. Perämies meni viikon päästä ihmettelemään, kun ei ole miestä näkynyt ja löysi sankarit kokin hytistä kännäämässä ja karjui moottorimiehelle: Jumalauta jätkä, sä oot nyt ollut täällä laivassa viikon eikä ole kertaakaan vielä hommissa näkynyt, johon vastaus kuului vain: Ai viikon, niin se aika rientää.