|
Porto di Lazise |
Kuten joku ehkä huomasikin, oli täällä päivänä muutamana laskin, josta pääsi seuraamaan, kauanko on vielä aikaa Laziseen lähtöön. Kippari ja Försti-kulta tekivät pitkä viikonloppu -tyylisen reissun Laziseen katsastamaan 2012 juhlahuoneistoa. Ryanairin lento lähti 1335 Tampereen Pirkkalasta ja oli sitten Bergamon Orio del Seriolla 1530. Vähän oli ahdas bussitunnelma, mutta ei kai kolmen kympin lentolipulla muuta voi odottaakaan. No, nousihan se hinta siitä, kun vähän laskettiin veroja ja vakuutuksia päälle, mutta ei paha, ei ollenkaan paha ja koko budjetti kahdeltakin jäi alle 500 ekutinta. Juhlan kunniaksi, räntäsateessa ja pimeässä ja niistä huolimatta, saatiin terazza-kausikin käyntiin, kun nautittiin ulkosalla kevään ensi-karhut, kotona siis. Ihan hyvää, eikä se pimeä ja kylmäkään niin pahalta tuntunut, vaikka paitahihasillaan oltiinkin (kapu). No, aamulla oli sentään +1,6 ja koko päivän mitä parhain kevätsää. Jotenkin se vaan jäi sitten se aloitus ja sää ja valokin ehtivät mennä vähän niin kuin förbi ja nukkumaan. It happens, sometimes.
|
Il Castello Nostro - Meinataan ostaa |
Lazisesta takaisin oltiin 15.3. eikä veneelläkään sillävälin mitään suurempia ollut päässyt käymään. Förstin luvalla ja suosiolla parhaita paloja förstin Lazise-päiväkirjasta (under construction). Olisihan tuolla Itaaliassa pitempäänkin ollut.
Näytä suurempi kartta
|
Tilanne 18.3. |
Arkeen palattua alkoi taas kevät ja kevätkelit, yöllä pakkasta ja päivällä plussan puolella, niin että sitten on, mitä yöllä jäätyä. Ikävät ajo- ja kävelykelit ja lisäksi vähäsen lisää luntakin pariinkin otteeseen. Suulin katolla lunta sen verran, että ihme kun ylipäätään pysyy pystyssä. Ehkä rakentajat eivät ole lintsanneet samaan tapaan kuin sikaloiden rakentajat jossain Suomessa, niitä kun on romahdellut lumen painosta. Pulpettikattoinen suuli kuitenkin on jännityslisä telakointiin siinä mielessä, että sulava ja jäätiköityvä lumi valuu hiljakseen alla odottavien veneiden niskaan. Tai periaatteessa se putoaa pressun päälle ensin, mutta miten sitten kevyempi tai oikea rekan pressukaan kestää raskasta suojalunta, joka on vielä vähän jäätynyt pohjalta. Siis se puoli, joka on peltikattoa vasten. Pelätä vaan saa, holahtaako koko lumikuorma kerralla alas. Nythän etenemä on ollut jotain 30 cm/vrk luokkaa. Kovemmalla vauhdilla ja useampi metri melkein puolimetristä kattokinosta vastaan takakaide ja GPS-VHF-mastot. Toivottavasti tätä ei tartte alkaa selitellä millekään vakuutustarkastajalle. Eikä sitä oikein voi sahailemaankaan ruveta, kun jos se sieltä irtoaa, niin kenen on vastuu ? Tiedä mitä kaikkea vielä joutuu korvaamaan, pahimmassa tapauksessa joutuu naapurin mittariston maksumieheksi, kun kerran sen lumivyörynkin laukaisemaan menit. Damokleen miekka, tässä tapauksessa lumimiekka, roikkuu kuitenkin uhkaavana päidemme ja pressujemme yllä, runollinen ollakseni.
|
18.3. |
17.3. oli St. Patrick's Day, taas jäi Kinnuset juomatta.
18.3. kattokinokset näyttää jo aika pahalta,
19.3. vielä pahemmalta, kinoksen pituus metrin luokkaa.
20.3. Hätärakettiharjoitus Ruissalossa. Försti ampui suutarin, mutta suoritus oli muuten täydellinen. Lateakin olisi haluttu ampumaan, mutta ikäraja oli 18v. Muuten oli aika kivaa, paitsi ehkä Nannalla. Pursiksella pahin lumivyöryuhka toistaiseksi ohi, kun lumet olivat romahtaneet alas omia aikojaan, melkein haudaten tikkaat saman tien.
Telakalla Ruissalo
Loki 12789,2
2011: -
10.3. -0,6; pientä lumipyryä
11.3. +1,6; täyttä aurinkoa
15.3. -0,1/+7,1(etupiha/takapiha); aurinkoinen kevätsää jatkuu
16.3. -6,4; aurinkoinen talvisää - sunny
17.3. -1,1; aurinkoinen talvisää
18.3. +2,6; aurinko pilviverhon takana
19.3. -0,5/+0,5; aurinko pilviverhon takana
20.3. +5,0; aurinkoinen talvisää, täydellinen aurinkoinen talvipäivä
max/min; +4,4/-10,6, mittari nollattu
|
18.3. | |
|
18.3. |
|
18.3. |
|
18.3. |
|
19.3. |
|
19.3. |
| |
19.3. |
|
19.3. |
|
19.3. |
|
19.3. |
|
20.3. |
|
20.3. |
|
20.3. |
|
20.3. |
|
20.3. |
|
Förstillä palaa |
| |