maanantai 28. toukokuuta 2012

Vantit jumissa

Kapu haki varastolta märkäpuvut Ainon kokeiltavaksi, kun Ainoa alkoi jollapurjehdus taas kiinnostaa viikonlopun vesilläolon jälkeen. Samalla veneelle tuotiin laminointitarpeet ja varvaslistan sun muiden paikkojen kolhuja korjattiin, enää jäi jäljelle pintasiloitus ja -kiillotus. Varastolla kapu huomasi muutaman vantin jumittavan niitä kokeillessaan. Ehkä niitäkin olisi syytä joskus vähän voidella ja rasvailla.

Sateista, +15-19

Telakalla Ruissalo 
Loki 13171,2

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Laser ja E-jolla Ranking

Päällikkö, tuttujen kesken kapu vaan, oli toimitsemassa purjehduskilpailuja. Aino-Maija oli toisen päivänä mukana ottamassa aurinkoa ja valokuvia ja kumpiakin saatiin noin tuhannen kappaletta. Kuvat täällä, Aino-Maija facebookissa, käy vaikka kattomassa.

+23/+26, aurinkoista, NW 4-6/W-VRB 2-4
Telakalla Ruissalo 
Loki 13171,2

Kympit paukkuu - TJ 10 !

Viimeinen kymppi rikki. Nyt alkaa jo vähän jännittää. Varsinkin se, ehtiikö päällikkö ollenkaan mukaan ja missä laiva tällä hetkellä seilaa. Ehtii se ja on jo maissa, et silleen. Laiva nyt on missä lienee.

Viimeiset matkavalmistelut:
- vakuutusyhtiön Vihreä Kortti saapunut
- Villen, 15v., matkavakuutus. Muut menee Annukan kylkiäisinä
- Lazise 2012 blogi avattu Philomena-blogin kylkiäisenä. 

Aikaisemmat matkavalmistelut:
- varattu loma-asunto Lazisessa, käsiraha maksettu
- varattu meno-paluumatkan majoitukset, maksu paikan päällä
- varattu ja maksettu laivamatkat Turku-Tukholma. Muut varaamatta, jonotusperiaatteella.
- mm. mammat, Jebu ja Jobu ynnä muita sukulaisia tai tuttavia, ovat jo varanneet lennot kylille Laziseen, eli RyanAirilla Bergamoon ja siitä junalla tai Volkkarilla.
- ostettu Euroopan karttakirja
- päivitetty navigaattorin kartta
- ostettu matkatietokone.
- Volkkarin katsastus ja huolto ja kesärenkaat alle
- printattu lähestymiskartat yöpymispaikoista, muokattu Googlen matkareittikarttoja.
- ipanaarion henkkarit haetty kyttikseltä eli poliisiasemalta
- tarkastettu vakuutusten kattavuus

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kesä telakalla

Vene valmis kesän telakointia varten.P-puolikin tuli vahattua ja vene on ulkoa valmis kesän telakointiin. Sisällä hommia sitten vielä riittääkin. Putsattu toinen alamantooki Bilteman putsausaineella, Xyleenillä tuli parempi.

+18, aurinkoista, S-SW 4-6

Telakalla Ruissalo 

Loki 13171,2

torstai 24. toukokuuta 2012

Kankkupyörällä

Pyörällä rantsussa, mikä tuntui kyllä myös kankussa. S-puoli vahattu, P-puoli putsattu, sammuttimet tarkastettu, kannen spuulaus.

Pilvipoutaa ja aurinkoista, +22, 3-6 SW

Telakalla Ruissalo 

Loki 13171,2

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Illan rupeama

Iltapuhteena pesty pesty S-puolen kylki loppuun.

Aurinkoista ja 18 astetta lämmintä

Telakalla Ruissalo 
Loki 13171,2

tiistai 22. toukokuuta 2012

Takaisin veneelle ja hommat käyntiin

Kapu aloitti venehommat eli kyljen pesun ja kiillotuksen. Tässä vaiheessa tosin vasta päästiin pesu-vaiheeseen ja siinäkin vain ekalle mantookitolpalle S-puolella. Huomenna jatketaan.

Lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä, +28, 
puolipilvistä jossain taivaanrannassa, poutapilveä 
Telakalla Ruissalo 
Loki 13171,2

maanantai 21. toukokuuta 2012

Kapu taas kuvaruudussa

Kapun törni Fingardilla on taas finito. Retari onkin onnessaan. Illalla käytiin Uittamolla Heidinpäivän kaffella ja syötiin mahamme pallolleen. Paluun kunniaksi juotiin 83 %  sixpackista (5/6) valkoviiniä Ranskanmaalta eli Fécampin Carrefourista.


Lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä, +28, 
puolipilvistä jossain taivaanrannassa, poutapilveä 
Telakalla Ruissalo 
Loki 13171,2

perjantai 18. toukokuuta 2012

Tasaisempaa vettä

Keikunta rauhoittui, kun päästiin Tanskan taakse suojaan. Aamulla Skagerak, iltapäivällä Skagen ja illalla Kattegat. Illalla ajettiin sen tien yli, jota pitkin mennään parin viikon päästä, siis 20 päivän päästä tarkkalleen. Itämeren puolella tasaisempaa.

torstai 17. toukokuuta 2012

Keikkumarallaa

16.-17.5. Keikuttiin pari päivää Pohjanmerellä, oli kunnon svelli. Ei meinannut kunnolla punkassa pysyä.

Aamulla TJ 20 !

Kolmisen viikkoa vielä kun jaksaa.
Viimeiset matkavalmistelut:

Aikaisemmat matkavalmistelut:
- varattu loma-asunto Lazisessa, käsiraha maksettu
- varattu meno-paluumatkan majoitukset, maksu paikan päällä
- varattu ja maksettu laivamatkat Turku-Tukholma. Muut varaamatta, jonotusperiaatteella.
- mm. mammat, Jebu ja Jobu ynnä muita sukulaisia tai tuttavia, ovat jo varanneet lennot kylille Laziseen, eli RyanAirilla Bergamoon ja siitä junalla tai Volkkarilla.
- ostettu Euroopan karttakirja
- päivitetty navigaattorin kartta
- ostettu matkatietokone.
- Volkkarin katsastus ja huolto ja kesärenkaat alle
- printattu lähestymiskartat yöpymispaikoista, muokattu Googlen matkareittikarttoja.
- ipanaarion henkkarit haetty kyttikseltä eli poliisiasemalta
- tarkastettu vakuutusten kattavuus

tiistai 15. toukokuuta 2012

Plymouth 11.-15.5.


Eddystonen majakka Plymouthin edustalla. Kuva Wikipediasta
Plymouthiin meni yön yli, mutta jäätiin aallonmurtajan taa ankkuriin. Vilkasta liikennettä ja ihmeteltävää riitti. Rannat täynnä linnoituksia ja sotalaivaliikenne aika vilkasta, myöhemmin selvisi, että lähellä onkin Kuninkaallisen laivaston sotasatama.

Seuraavana päivänä, lauantaina, töiden ja ruoan jälkeen fillarilla ajelemaan, päälinnakkeen ympäri ja päälle mäelle ihmettelemään. Sen verran on mäkistä tällä kylällä, että skeittijengi olisi onnensa kukkuloilla. Rantakadulla paljon porukkaa, mutta yhdet kaljat sentään sopi sekaan ottamaan. Naisissa Ranska-Englanti 5-0, mutta onneks ei tartte kapun kattella kun sillä on oma retari.
Ankkurointialue, mukana myös Royal Navy. Kuva Wikipediasta

Seuraava päivä meni lämmönvaihtimen pesussa turkilla konttaillen. Muuten oliskin ollut harvinainen vapaapäivä.

Lastaus jatkui ja satamajätkät tai ahtaajat rikkoivat urakalla lastailukoneita, joten illalla pääsi vielä pyöräilemään. Nyt suunta vastarannan aallonmurtajalle ja sen juurella olevaan marinaan. Kukkulan toista puolta takaisin ja kaikki mahdolliset ylämäet kyllä löytyi, mutta saipahan polkea - oli vielä seuraavanakin päivänä polkulihakset arkana. Alaspäin olikin sitten kivampaa - aina seuraavaan ylämäkeen.
Kuva Wikipediasta

Seuraavana päivänä taas menoksi.

14.5. kapulla synnttärit ja juhlan kunniaksi olutta ja pizzaa - PizzaHutissa ! Ei sentään Mäkkärissä ...

Ruissalossa sillä aikaa retarikin käynyt veneellä ja kaikki kunnossa.

Ei Englantia ilman säästä puhumista. Aurinko ja sade vuorottelevat, lämmintä 10-20 astetta. 
Kuva Wikipediasta


Kuva Wikipediasta

Kuva Wikipediasta



Kuva Wikipediasta

torstai 10. toukokuuta 2012

Fécamp 8.-10.5.

Puolilta päivin ylävedellä altaaseen ja koska päivä on Ranskassa pyhäpäivä, satamassa ei mitään tapahdu. Ei sen puoleen kylilläkään, kaupat ja kapakit olivat kiinni. Paitsi sataman porttia vastapäätä venetarvike ja sisutusliike, jossa heti töiden jälkeen ostoksilla. Jalan kallion päälle, huimat pari sataa metriä mereen. Takaisin alas ja toisen puolen mäelle. "Hiekkiksen" kautta laivalle, johan siinä on yhdelle illalle kävelylenkkiä. Yhden avoimen pikku kaljapaikan löysin, sekin tupakkakaupan jatkeena. Ja vielä pienen kaljan möivät, höh.

Seuraavana päivänä Carrefouriin suklaapuotiin ja vähän tuomisia kotiin, mm viini six-pack. Kotimatkalla normi-kauppaoluet kantapaikoissa. Illalla alavedellä kiipeily takaisin laivaan.

Seuraavana iltapäivänä kohti Plymouthia.

Säätietoja: Sadetta ja aurinkoa, 15 astetta +/- 5.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Aamut vähenee - Laziseen enää 30 aamua

Eli sehän on käytännössä kuukauden päivät !
Viimeiset matkavalmistelut:

Aikaisemmat matkavalmistelut:
- varattu loma-asunto Lazisessa, käsiraha maksettu
- varattu meno-paluumatkan majoitukset, maksu paikan päällä
- varattu ja maksettu laivamatkat Turku-Tukholma. Muut varaamatta, jonotusperiaatteella.
- mm. mammat, Jebu ja Jobu ynnä muita sukulaisia tai tuttavia, ovat jo varanneet lennot kylille Laziseen, eli RyanAirilla Bergamoon ja siitä junalla tai Volkkarilla.
- ostettu Euroopan karttakirja
- päivitetty navigaattorin kartta
- ostettu matkatietokone.
- Volkkarin katsastus ja huolto ja kesärenkaat alle
- printattu lähestymiskartat yöpymispaikoista, muokattu Googlen matkareittikarttoja.
- ipanaarion henkkarit haetty kyttikseltä eli poliisiasemalta
- tarkastettu vakuutusten kattavuus 

lauantai 5. toukokuuta 2012

VIIKKO MERILLÄ

Ja ollaan jo niin pitkällä, että otettiin bunkkeria Göteborgin edustalla, suoraan proomusta ankkurissa. Matka jatkuu, alkuviikolla Ranskanmaalla. Reitti mennyt uusiksi siten, että mennäänkin Skagennin ja Pohjanmeren kautta eli Tunadalista Rundvikiin ja siitä Perämeri-Selkämeri-Ahvenanmeri-Itämeri-Juutinrauma-Kattegat-Göteborg-Skagen-Pohjanmeri-Kanaali ja sitten onkin jo Fécamp. Satamassa perinteiset herkut, eli suklaata ! Kaljaa ! Kauppaan ! Tuliaisia !