perjantai 22. helmikuuta 2013

Toinen talvivartio

Toinen talvivartio menikin puoliksi, kun Hollon Mika otti iltavuoron. 20.2. koematkalla Viking Gracella, hieno ja hiljainen. Vanhan puulaiturin kuvioon tehdyt matot ja Premium-hytti nostivat matkan vähän uusiin sfääreihin. Paavo the pikkupuosu oli mukana ja ravintolapuoli jäi sen tähden vähän taka-alalle. Koko päivä hengattiin Tukkisaaressa ja takaisin oltiin aamulla 22.2., illalla yövartio.



Telakalla Ruissalo
Loki 13171,2
Harmaa,  -2,0

lauantai 16. helmikuuta 2013

Helsingin venenäyttely

Varustelukierroksella Helsingin venenäyttelyssä. Ensin vietiin Ville satamaan, josta jatkoi ensimmäiselle omin nokin tekemälleen ulkomaanmatkalle eli opiskelijain hiihtoreissulle Puolan Zakopaneen. Auto jätettiin satamaan parkkiin ja venenäyttelyyn mentiin lokalisti sporalla.

Messuilla tilattu tai kyselty Northilta tarjousta uudesta isopurjeesta, tuttu mies Artturi oli myymässä ständillä. Kompressorijääkaapista juteltiin myös pitkään, samoin kuin Webaston lämmittimestä ja Marnelasta tilattiin uusi tuulimittari melkein tai ainakin saatiin hyvä messutarjous. Moottorin huollostakin sovittu Mepra-tuotteen kanssa, vaikka kovasti sielläkin haluttiin uuttaa myydä tilalle. Kummallisia nuo myyjät !

Yötä oltiin taas Olalla, kuten aina jos menee yön yli venemessureissu. Kapu paranteli maailmaa Olan kanssa aamuseiskaan ja maailma paranikin  huomattavan paljon, kysykää vaikka Retarilta. Ainakin jos parantajien väsymyksellä aamulla mitataan.

Telakalla Ruissalo
Loki 13171,2
Pilvistä,  -1,0

perjantai 15. helmikuuta 2013

Normikäynti ennen venenäyttelyä

Normikäynti, ravistettu lumet pressun päältä.

Telakalla Ruissalo
Loki 13171,2
Pilvistä, -3,0

lauantai 9. helmikuuta 2013

Normitarkastus

Normin mukainen viikottainen tarkastusreissu. Vähän lunta pressun päällä, sisällä kaikki kohdallaan. Akkujen latingit 12,36 -kone- ja 12, 56 -käyttöakku. Viikon aikana asunnosta tehty hyväksyttävä tarjous sekä perjantaina Lautturinkadusta kaupat (tämäkin on kirjoitettu Lautturinkadun keittiössä). Venepaikka Hirvesalossa vielä puuttuu, mutta Varustamon muutto saareen alkaa muuten olla tosiasia. Oliskohan kilpailevalla ASS:lla venepaikkoja muiden seurojen jäsenille ?

Telakalla Ruissalo
Loki 13171,2
Pilvistä,  -1,0

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Evakossa

Viikkotarkastuksella veneellä, paossa asuntoesittelyä. Aino-Maija otti valokuvia (mitähän joutuis maksamaan, että sais tänne julki, kys Philomena). Hyvältä näytti.

Telakalla Ruissalo
Loki 13171,2
Aurinko, -2,5