torstai 31. joulukuuta 2015

Siipipyörän ja sinkin uusinta

Käyty Meprassa ostamassa uusi siipipyörä ja litran pullo jäähdytysnestettä. Näytetty sinkkiä ja menee vielä hyvän aikaa, koska ei ollut pahemmin kulunut. Vaihto tulee ajankohtaiseksi vasta sitten, kun on kulunut pelkäksi nysäksi.

Siipipyörää ei ehditty vaihtaa vielä tänään.

Uuden vuoden iltaa vietettiin italialaistyylisessä drinkkibaarissa Jennin ja Tonin kera. Sitä ennen käytiin miehissä katsahtamassa Tähtien Sota VII eli Force Awakens. Drinksutellessa saatiin kunnon lasku aikaan, jos ei muuta.

Philomena miehistöineen toivottaa

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA UUTTA VUOTTA 2016 
MYÖTÄTUULTA PURJEISIIN
  
Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:53

lauantai 26. joulukuuta 2015

Ja telakointityöt jatkuvat

Monikohtaista työlistaa yritettu saada lyhyemmäksi ja vesitankki irroitettiin ja tuotiin kellariin. Laturin hihna oli tarkastuksessa löysällä, kiristys jäi myöhempään. Sinkki irroitettiin ja pitää viedä Mepraan arvioitavaksi, joko pitää vaihta. Kapun silmissä näytti vielä ihan kohtalaiselta. Lämmönvaihtimen putsaus saa jäädä myöhempään, vaikka ohjekirjassa onkin. Sen verran hankalalta näytti pienessä konetilassa tehtäväksi.

Akut yöksi lataukseen.

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:53

perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulupukki purjehtimassa ?


Vaikka olikin vaikea uskoa silmiään, Pitkässäsalmessa kävi purjevene käännähtämässä Joulupäivänä. Joulupukki varmaan, venekin oli punainen, purjeet sentään valkoiset.

Kapu kävi kiristämässä pressun narut, kun ei mantooki kiristä enää pressua.

Hyvää Joulua toivottaa Philomena miehistöineen.

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk

kone 55:53




keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Telakointitoimien viimeistely

Irroitettu mantookitolpat, pelastusrengas- ja ankkuriliinatelineet. Öljynvaihto saatu loppuun ja filtteri vaihdettu. Öljyn määrä mittatikun maksimissa. Illemmalla, veneen laatikoita kellarissa penkoessa, löytyi tosin filtterikin lisää (mitäs minä sanoin, tv konetarkastaja), joten nyt niitäkin on kaksin kappalein varalla.

Septitankkiin pumpattiin ensin kuumaa vettä ja sen jälkeen vihreää septimyrkkyä. Sen jälkeen laskettiin tankki tyhjäksi ämpäriin ja vessanpöntöstä alas. Melkoisen hankalaa septitankin tyhjennystä verrattuna imupumpulla tyhjennykseen, mutta onpahan septikin tyhjennetty.

Jäähdytysnestettäkin alettiin vaihtamaan, mutta täydennys jäi pikkuisen kesken, j-nesteen loputtua purkin tullessa tyhjäksi. Kapu kyllä käväisi jopa Ramstedtin toimiston oven takana toiveikkaana, mutta jouluaika oli alkanut jo telakalla ja kapu joutui toteamaan kaupan olevan jo suljettu.

Merivesipumppu tarkastettiin ja kaksi sakaraa oli jo poikki, aika hyvin silti oli pumppaillut vielä tähän asti. Vai onko menneet poikki kylmässä konetta ajellessa. Missä lienevät katkenneet sakarat, toivottavasti ei tukkimassa jäähdytysvesiputkistoa ainakaan. Se on sitten pumpun impellerin vaihdon aika. Samalla valutettiin glykolit merivesisihdiltä pilssiin ja sinne se jäikin odottamaan kuivatusta.

Lopuksi kapu yritti lisätä keulakaiteen pressutelineen puuttuvat ruuvit onnistumatta. Jossain välissä laitettu kuivapallot keulaan ja pistoon.

Telakointityölista lyhentynyt kuuteen:
- vesitankin irroitus
- impellerin vaihto (irroitettu)
- sinkin tarkistus (irroitettu)
- jäähdytysnesteen lisäys, ostettava lisää (ostettu)
- öljysumpun tulpan tiivisteprikka
- laturin hihnan tarkistus (tarkistettu-kiristettävä)

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:53

tiistai 8. joulukuuta 2015

Öljynvaihto

Vihdoin ja viimein päästy tähänkin hommaan käsiksi. Pitkään on tätäkin taas lykätty. Suoraan töistä kotiin, öljyt lämpiämään ja sisätilalämppäri konetta lämmittämään. Kone ei startannut ekalla, mutta hanaa antamalla kyllä lähti käymään. Kone start 1725, stop 1750. Ajettu öljyt lämpimäksi vaihtelevalla kierrosluvulla 650-1250. Sen verran oli kylmä sää ja kone, ettei pahemmin imenyt jäähdytysvettä filtterin kautta ja välillä ajettiinkin glykolilla. Öljy saatiin kuitenkin lämmitettyä 62 asteiseksi ja sen jälkeen piti avata pohjaproppu ja valuttaa öljyt mehupurkkiin. Kiintolenkki 17 oli kuitenkin eteisen kaapissa, joten eikun hakemaan, sitten aukenikin jo hyvin. Ensin ei meinannut valua ja sitten kun lähti valumaan, tuli mehupurkki niin täyteen, ettei mahtunut läikkymättä enää pois koneen alta. Ei edes ahterin puolelta, jossa kaatui ja öljy valui pilssiin. Lopulta piti pumpata akkupumpulla pilssi ja (mehu)kaukalo tyhjiksi ja loput rätillä pilssin pohjalta. Jossain vaiheessa välähti, että filtterikin kans tarttis vaihtaa - joo ei oo laatikossa kellarissa. (Olikin toisessa laatikossa, konetark. huom). Sitä ei sitten vaihdetakaan tänään, vaan myöhemmin (dejavu!). Öljypohjan propun prikka putosi pilssiin, viälä ei oo löytynyt.

Ensin kaadettu pari desiä öljyä sumppuun ja, pyöräytetty konetta pari kierrosta ja valutettu öljyt ulos. Sen jälkeen lisätty 1,1 ltr uutta Total 5W-40 öljyä, ohjekirjaan merkitty 1,5 ltr, joten loput filtterin kanssa, öljypurkki tuli tyjhäksi. Lopuksi vielä sen verran kone käymään, että sai glykolit koneeseen ja melkein koko 3 ltr kanisterin kone lopulta nielikin. Olipa taas sotkuista hommaa - teltassa onneksi kuivaa.

Telakointityölistalla seitsämän kohtaa tällä hetkellä.

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:53

perjantai 4. joulukuuta 2015

Pitkäsalmi tulvii

Toinen tulva jo viikon sisään, merivesi tunkee ent. Vanhalle Kakskerrantielle, nyk. Vanha
Kakskerranjärvi. Ramstedtin rannassa vesi verstaan ovella, lähestyy toimiston ovea. Rantalaiturilla vielä noin 25 cm varaa. Resse eli pressu lähdössä keulasta karkuun.

Rajakari 1400:
S16-20, iso aallokko, sadetta, +6, 996 hPa

Sataa ja on pimiätä, jo klo 15 hämärtää.

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:28




tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuu alkaa

Kapulla se alkaa pressutuksella (Nyt jo, ihmettelee Philomena), joka ei sitten kyllä ole yhtään sen mukavampaa tai helpompaa pimeässä jäisellä kannella, kylmässä ja sateessa. Pressu saatiin kuitenkin  kannelle ja pressutelineelle, vaikka melkein pinna (taas) paloikin. Enää ei puutukaan kuin öljynvaihto ja glykolit koneeseen ja pressun sitominen kunnolla venepukkiin, niin ja sitten vielä mantookit nurin. 

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:28


sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Takatalvi iskee etuajassa

Tai oikeastaan tarkkaan ottaen yö oli ainoastaan ennustettua kylmempi ja vene oli jäässä, siis kirjaimellisesti kyljet täynnä jäätyneitä vesipisaroita. (Kuka noita otsikoita oikein keksii, kys. Philomena?) Skrabaushommilla siis alkoi homma tää ja vasta sen jälkeen päästiin varsinaiseen työhön eli vahaamaan kyljet Hempelssin vahalla. Sitä ennen S-puolelle vielä Boat Clean. Lopuksi vielä, pimeän jo laskeuduttua, kasattu pressuteline. Pressun kanssa ei kuitenkaan vielä päästy punnertamaan. Joskus kuuden tienoissa, kun alkoi sataa ja oli kylmää ja pimiää, kapu lopetteli hommat siltä erää.


Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:28

lauantai 28. marraskuuta 2015

Mustien raitojen pesu

Pesty kyljet raitojen pesuaineella eli Black Strike Removerilla, by Biltema. Aineen loputtua kesken jatkettu astianpesuaineella. Sitten vedettiin vielä P-puolelle Boat Cleaneria, myös mallia Biltema. Sitten tulikin niin pimiä, ettei enää nähnyt töitä tehdä. Akku 12,43 V.

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:28

perjantai 20. marraskuuta 2015

Ökyretki Tukkisaareen

Tällä kertaa retki toteutetttiin mennessä SAS:n lentokoneella ja palatessa Viking Gracella. Kapun ja Retarin lisäksi matkassa myös Aino-Maija, joka on melkein 18 ja Late, joka ei ole. Juhlan aiheena kuitenkin Ainon tuleva aikuisikä ja sen kunniaksi Kapu rahoitti viimeisillä meriveron palautusrahoilla matkan Tukkikseen. Yötä Af Chapmanissa, päivällä shoppaillen ja kupitellen. Kapukin löysi villapaidan Sebagolta.

Vähän tuhlailemassa siis, siinä kyllä onnistuttiinkin, onnistuttiin niin hyvin, että Kapulla oli reissun jälkeen tili 200 miinuksella. Kapu on köyhis.

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:28


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Veneen tyhjennys jatkuu

Jatkettu veneen tyhjentämistä vähän puolen päivän jälkeen eli iltapäivällä. Nyt kun Retarikin oli mukana apuna, saatiin patjat sun muut kamat helposti kellariin ensin kuivumaan ja sitten siitä hyllylle (22.11.). Lopuksi pesty kansi harjalla ja juoksevalla vedellä. Tuli parempi, vähän jäi vielä tahroja ja rantuja. Rungon pesu jäi tekemättä, hämärä alkoi laskeutua.

Laitettu akut lataukseen, etu pihalta ei saanut sähköä, otettu autotallista. Lataus lopetettu päivän tai parin jälkeen.

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:28

pilvistä, tyyntä,+7, 993 hPa

Tyhjennysurakka jatkuu

Jatkettu veneen tyhjentämistä sunnuntaina iltapäivällä eli vähän puolenpäivän jälkeen. Nyt kun Retarikin oli apuna, saatiin patjat sun muut kamat helposti kellariin, ensin kuivumaan ja siitä hyllylle (28.11.). Lopuksi pesty kansi kansiharjalla ja juoksevalla vedellä. Tuli parempi, vähän jäi rantuja ja tahroja. Rungon pesu jäi tekemättä, hämärä alkoi laskeutua.

Laitettu akut lataukseen, etupihalta ei saanut virtaa, joten vedetty roikka autotallista. Lataus lopetettu päivän tai parin päästä.

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:28

lauantai 14. marraskuuta 2015

Toinen pohjanpesukierros

Pesty paaran eli P-puolen kölintienoo ja korjailtu huonommin pestyjä paikkoja muualla. Aamulla ensi töiksi raivattu kellariin tilaa venekamoja varten.

Jälkimainintana vielä, viikko sitten varustamon vahvuuteen -muonavahvuuteen- liittyi CAPO-niminen koiranpentu, rodultaan puhdas seropi. Oikeasti Kapu olisi ollut paljon parempi nimi, mutta sekaannusten välttämiseksi menköön tällä kertaa.

Pesun jälkeen jatkettu veneen tyhjennyksellä.

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:28




maanantai 9. marraskuuta 2015

Pohjanpesupäivä

Aloitettu pohjan peseminen vasta iltapäivällä, aamuhötkyilyn jälkeen. S-puoli saatiinkin melkein kokonaan puhtaaksi, vaikka paine olikin aika huono ja pesu hidasta. Sen jälkeen, kun kapu korjasi pesuletkun, tai ainakin pahimmat vuodot, hajosi letku kahvan juuresta, eikä ollut sen jälkeen enää korjattavissa. Pesu jatkui käsin, kunnes tuli pimeää. Molemmat puolet saatiin kuitenkin sentään melkein puhtaaksi, paitsi P-puolen kölin tienoo.

Mitään tavaroita ei saatu vielä veneestä maihin.


Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:28

pilvistä, tyyntä,+12




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Uusi miehistönjäsen

Capo-niminen laivakoira liittynyt muonavahvuuteen.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Telakointi

Pitäisiköhän näittenkin määrä laskea tai pitää kirjaa ? Alkaen vuodesta 2007 vuoteen 2015 on kertynyt yhdeksän telakointia ja liekö jo kolmas kerta tähän omalle takapihalle. Niin se aika rientää.

Tätä telakointia varten karattiin töistä heti kun mahdollista eli vartin yli neljältä ja suoraan autolla telakan rantaan. Kakkosnostopaikalla nostoautot jonossa, Nosto-Kari kakkosena. Eilen tai joskus tämäkin nostopaikka tuli koeajettua eli tähänkin päästään, vaikka vesikin olisi muutaman sentin alhaalla. Veneitäkin oli kaksin kappalein jonossa nostettavaksi. Toisessa laiturissa taas oli joku pölhö vallannut koko laiturin, eli eikun siirtämään eli siftailemaan venettä pois jaloista. Joten Philomena siis uitettiin laiturin ja pölhön välistä pölhön odotellessa saviparkissa (=köli pohjassa) tolppien luona vuoroaan. Nuorempi virolainen telakkaäijä uittoapuna.

Nostettu vene lavetille ja ajettu Pikisaaren kautta Toijaistentielle (no13). Nostettu vene pihaan, korotettu ja laitettu venepukki vaakaan eli vaakatasoon. Ei siis punnitukseen. Pohja taas aika täynnä levää ja tontti haisee nyt levälle eli melkein kuin kalalle.

Illalla liian pimiätä pohjan pesemiselle, siirtyy myöhempään. Vikonloppuna veneen tyhjenys, avoinna vielä, mikä viikonloppu.

Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:28

pilvistä, tyyntä,+12

maanantai 2. marraskuuta 2015

Viimeinen bunkraus tänä kesänä

Aika kaukana se kesäkin jo on. Ajeltu koneella vähän vailla viisi ensin bunkkeriasemalle ja tankattu tankki täyteen. Näin ei pääse ilman kosteus kondensoitumaan tankkiin ja sitä kautta vettä koneeseen. 6,72 ltr meni ja kohta puoliin saa laskettua koko kauden polttoaineen kulutuksen. Enemmän varmaan koneella kuin purjeella - no, laskelmat paljastavat aikanaan.

Bunkkerilaiturista siirrytty nostolaituriin ja joku pölvästi Jeanneau tietty poikittain nostamislaiturissa keskellä vieden koko tilan. Paikoitettu Philomena Nauti-Cat-laiturin ja Jeanneaun väliseen koloon, keula- ja peräköydet, samoin springit. PP kylki kiinni.

Laiturissa Lauttaranta, nostolaituri
0,5 mpk
koneella 30'
loki 14005,3
konetunnit 144
2015:
334,5 mpk
kone 55:28

pilvistä, tyyntä,+12

lauantai 31. lokakuuta 2015

Viimeinen septitankin tyhjennys - yritys

Telakointivalmistelut menossa ja viimeisenä reissuna ennen nostoa (no joo, nostopaikalle ajo on viimeinen ajo) septitankin tyhjennysreissu. Tepsin rannassa kuitenkin pumppu pois käytöstä tältä kesältä ja juuri menossa talvipakettiin. Harmittavan läheltä piti myöhästyminen tässä tapauksessa. Oli tietty varmaan tiedotettukin, mutta kuka niitä nyt lukee. Ei tyhjennystä tällä kertaa siis. Samalla kuitenkin maston tarkastus, kun kerran tuli Ruissalon rantsussa käytyä. Ylähela pitää muistaa kiristää keväällä. 

Puoli kahden aikaan kiinnitys Ramstedt's. Myös kaupungin rannan septipumppu viety jo talviteloille. Laskettu antennimastot ja tiskattu tiskit. Lähtiessä laitettu akut lataukseen, tullessa jännite 12,27 V. Lämmitinkin koeajettiin, hyvin lähti ja lämmittää eikä paljon savuttanut.  

Matkalla tuli lokissa 14000 täyteen - tai olisi tullut, jos ei olisi kasvanut umpeen Italian reissun aikana. Sen jälkeen on lokia pidetty GPS:n trippimittarin mukaan laskemalla. 


Satamassa Lauttaranta
6,3 mpk

koneella 1:37 
loki 14004,8
konetunnit 143
2015:
334,0 mpk
kone 54:58

pilvistä, aallokkoa, +10, 1022 hPa, 1033 Rajakari

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Maston lasku 2016

Erotukseksi männä vuosien samoista otsikoista laitoinpa siihen vuosiluvun. Löytyy sitten dementikkona helpommin.

Asiaan. Vähän ennen kahdeksaa lähdettiin maston laskuun ja tällä kertaa apuna oli Aron poppoo pikkugastien kera. JT ei päässyt tällä kertaa osallistumaan. Aamu oli sumuinen. Vesi oli matalalla. Vene jäi laiturin vieressä saveen kiinni. Irti päästiin ja jatkettiin Tepsin rantaan. Sen verran hiljaa ajettiin ja kierrettiin laivojen alta pois väylän ulkopuolta, että matkaan meni yli tunti ja matkaakin tuli 3,5 mpk. Pikku-Pukin kohdalla tosin odoteltiin hetki Amorellaa tulevaksi ja vaikka se ajoikin ihan vierestä, niin tuskin tuli näkyviin. Fiilistä sumussa ajelussa ja laivojen väistelyssä kyllä oli yllin kyllin.

Pursiksen rannassa kapu, Riku ja Sanni laskivat maston ja Nonna eli Retari paimensi pikkugasteja. Kotirantaan alettiin palailla yhdentoista maissa ja pian puolenpäivän jälkeen sinne saavuttiinkin. Mennessä Niilo oli konemestarina ja palatessa Paavo.

Satamassa Lauttaranta
4,6 mpk

koneella 2:14 
loki 13998,5
konetunnit 142
2015:
327,7 mpk
kone 53:21

sumu, +3-16, pikku hiljaa sumu hälveni poutasäähän, 1012 hPa 




lauantai 17. lokakuuta 2015

Purjeita pakataan

Kapu & Retari ison hakureissulla, isopurjetta tarkoitetaan. Lataus 12,76 V. Käytetty Webastoa koko ajan ja pakattu fokkakin. 

Retarilla Peroni, kapulla Sprite. 

Rajakari: 9,3°C;SW 2-4, 1023 hPa
Lauttaranta: 11°C; VRB1; 1016 hPa

Satamassa Lauttaranta
loki 13990,4
konetunnit 140
2015:
319,6 mpk
kone 51:07

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Tankkausreissu

Kapu sai hommat valmiiksi eli ison pois mastosta. Seuraavksi iso pussiin viikaten ja sitten mastoa laskemaan.

Laiturissa koeajettu Webastoa, hyvin lämmitti ja vähän savutti. Yöksi akut vielä lataukseen. Tullessa lataus 12,17 V.

Satamassa Lauttaranta
1,3 mpk
41'
loki 13990,4
konetunnit 140
2015:
319,6 mpk
kone 51:07
sää: poutaa,  tyyntä
+8
1019 hPa

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Purjehdusliiga, day 2

Sama hulvaton meno kuin eilenkin jatkui ihan Tepsin eli Pursiksen sataman edustalla. Rantsussa nähtiin ihan kunnon purjehtijastarbojakin, kirkkaimpana ehkä Miksu Wulff, Lontoon pronssimitalisti. Ainakin kauneimpana.

Siftattu C-laiturista septipumpulle.  Viereisessä veneessä eli Soinin Sophiessa puuhataan samaan aikaan jotain videota, teekkareiksi luulisin, mutta uskoakseni kuitenkin lääkisläisiä, mukana myös Soinin Venla apunaan runsas joukko vähäpukeisia neitokaisia. Eipä hassumman näköistä menoa ja olisi pitempäänkin katsellut, mutte ei kehannu. Itsellä kuitenkin kolmatta kerrosta vaatetta päällä, vähän toista meillä päin.

Ajeltu kotilaituriin, alussa sadekuuro, loppumatkasta keli parani. Alkaa olla tämän kesän ja purjehduskauden purjehdukset kohta purjehdittu. 

Satamassa Lauttaranta
5,5 mpk
kone 1:15
loki 13989,1
konetunnit 139
2015:
318,3 mpk
kone 50:26
sää: meno W3-6; paluu W2-4
pilvipoutaa, +14
1015 hPa





lauantai 26. syyskuuta 2015

Purjehdusliiga day 1

Suomen Purjehdusliiga, Turun osakilpailu. Philomena ei onneksi lähtöveneenä, vaan Kirri.
Kylkivammojen riskillä uhkailtiin, kun asiaa ääneen kyseli. Ei sitten, menköön kulkuvälineenä.

Kirrissä tehoteam eli teho-ketju Harjula-Laaksonen-Soini ja jälkeä syntyi. Myös Purjehduskeskuksessa oli on-line kisojenseuranta mahdollisuus, jos ei viitsinyt livenä katsella.

Tankattu venettä 30 ltr. Tunnit 137, mailit katotaan myöhemmin. Ei kyllä tullut täyteen, ei siis tilastoidakaan sen enempää

Illalla takaisin kotirannassa maha piukeena, kun tuli santsattua kanapastaa. Vähänkö nälätti, kun ei muistanut aamulla syödä.

24.9. Johanna 50 v, Philomena onnittelee kapuineen.


5,6 mpk
kone 1:15
loki 13983,7
konetunnit 138
2015:
312,8 mpk
kone 49:11
sää: meno W2-6; paluu W1-2
pilvipoutaa, +13-8
1017 hPa