Vähän kympin ja aamukahvitten jälkeen liikkeelle. Ajettiin koneella
25' eli Skagenin lautan jälkeen Keistiön salmeen tai fjärdenille, jossa
purjeiden nosto. Jennin mukaan eteen nostettiin joku kenaakkeli eli
genaakkeri. Jenni, Annukka ja Toni ajelivat ja kippari oli luukkuvahtina
ja trimmaili genua levangin etupuolella. Jebu ja Abu ajelivat kunnon
kuuden solmun pätkiä pitkät tovit, hyvin Tonikin veti eli 7,2 ja huiput
7,5. Kenakkeli on hyvä pulje.
Kymmentä vaille kolmelta
oltiin ankkuripaikalla Mammanrannan edessä ja ankkuroiduttiin
lounastamaan. Kahden ja puolen tunnin ruokailun ja ruokalevon jälkeen
matkaa jatkettiin. No okei, ruokalepo on pelkkä arvaus. Ankkurista
lähdetään tällä kertaa purjein hiljaa hiipien ja Airistolle päästyä
päästään taas vauhtiinkin.
Pukinsalmeen purjehditaan
noin parissa tunnissa, mutta koska eräillä on kiire kottiin (Jenni),
niin tuulen loppuessa konetta käynnistetään. Perillä Lauttarannassa
ollaan 25' päästä, Paavon ja Niilon isä ja äiti jo ovat laiturilla
vastassa. Kone stop 2020 ja kamat kantoon, luukut kii ja kottiin
Jos
loki olisi näyttänyt jotenkin edes oikein, olisi siinä tullut 14000
täyteen samoihin aikoihin konetta käynnistellessä, Pukinsalmessa,
Pukkien välissä, pursiksenaukolla.
24,5+12,4 = 36,9 mpk
kone 1:11
loki 13948,7
konetunnit 134
2015:
276,2 mpk
kone 43:36
sää: länsi-lounaasta 7-11
Aurinkoa ja puolipilvistä, +24
Purjeveneen Philomena virallinen netti-lokikirja. Vene on tyyppiä H-35 ja purjenumero on L-227
sunnuntai 30. elokuuta 2015
lauantai 29. elokuuta 2015
Pyytinkarilta Iniöön
Ajoissa liikkeelle eli ennen kymmentä; 9:47. Ajeltiin koko matka
koneella, kun ei saatu aamulla tuultakaan. Oikaistiin Perkalan ja Kolkon
välissä olevien pikkusaarten läpi (Råklobbin-Skitgrundin välistä ja
Granskär-Slåttholmin välistä) Kolkonsunttiin ja päästiin perille jo
ennen puoltapäivää, niukasti (1157). Niilo stoppasi koneen.
Syötiin ja hengattiin Iniössä kylillä, käytiin mm. katsomassa Jennille ja Tonille maalaismaisemaa eli myynnissä olevaa taloa, entistä kunnantaloa. Jenni ihastuikin niin, että päätti muutta Iniöön, Toni käy edelleen pyörällä Turussa töissä.
Päivemmällä käppäilimme kylillä ja koululla, pojille koitettiin keinupaikkaa tai leikkikenttää löytää. Illalla käppäilimme saaren toiseen satamaan, Björklundille. Illemmalla oli vielä elävää musiikkiia Leonellassa, kun käväisimme iltaoluilla ja trinksuilla. Leonellan lisäksi vierassataman lähellä oli kiva tori ja kyläkauppa. Ennen iltaohjelmaa tai sen jälkeen pojat kävivät saunassa ja uimassakin.
11,0 mpk
kone 2:10
loki 13911,8
konetunnit 133
2015:
239,3 mpk
kone 42:25
sää: länsituulta 4-6
Aurinkoa ja puolipilvistä, +20

perjantai 28. elokuuta 2015
Viikonloppupurjehdukselle itään päin
Viikonlopun suunnitelmissa lähteä purjehtimaan, ottaa Jenni ja Toni mukaan ja pikkupojat kanssa. Sopivaksi kohteeksi ajateltiin vaikka Iniötä. Jos lähtee perjantaina ja yöpyy Maisaaressa, on pian puolen päivän perästä perillä.
Se suunnitelmista, päästtin liikkeelle kohtuu ajoissa eli vähän päälle viiden. Pikkutirakat ja Jenni-Tonikin saatiin mukaan ja ajoissa veneeseen. Lähtiessä meinasi sataa, kuten seuraavasta keskustelunpätkästä ilmenee:
Retari: "Alkaa sataa ?"
Paavo: "Onneksi aurinko paistaa ja on sininen taivas."
Kuten huomaamme, purjehtiessa harvemmin satelee ja koville kundeilla aurinko paistaa aina.
Airistolla nosteltiin purjeet ja aloitettiin purjehtimaan. Puolen tunnin purjehduksen jälkeen tekaistiin reivi, koska vene Retarin mielestä muka kallisteli liikaa. Retari ei tykkää liian tiukoista kallistuksista. Kapu taas ei niitä aina edes huomaa, mutta kapu onkin vanha laseristi.
Seilailtiin ja kallisteltiin tunnin verran ja Kirveenraumassa purjeet alas ja Lombardini hyrisemään. On se hiljainen. Vepsän pääsataman kohdalla laskeskeltiin veneitä ja katseltiin, että täydeltä näyttää. Niinpä päädyttiin jatkamaan matkaa vielä Pursiksen Pyytinkarille, jonne saavuttiin hämärän rajamailla 2130. Kun saatiin vene kiinni ja maasähköön, syötiin vähän iltapalaa, kaakaota ja muuta.
Paavo-peräkansimies nukkui melkein koko matkan; Niilo-keulagasti taas toimi periaatteella "Show must go on"
Iltapalan jälkeen maata - kerrankin ajoissa, ei jaksettu valvoakaan.
21,5 mpk
kone 2:55
loki 13900,8
konetunnit 131
2015
228,3 mpk
kone 40:15
sää: Aluksi länsituulta 8-12, illalla 6-10
Aurinkoa ja puolipilvistä, +24,
Airistolla aallokkoa, yöllä täysikuu

keskiviikko 26. elokuuta 2015
Mittailua sun muuta
Kapu ja Retari veneellä ja suklaat on nyt sitten syöty. Samalla mittailtu tralleja ruumien pohjille.
loki 13879,3
konetunnit 128
2015:
206,8 mpk
kone 37:20
loki 13879,3
konetunnit 128
2015:
206,8 mpk
kone 37:20
sunnuntai 23. elokuuta 2015
Airiston Regatta 2015 - toinen vesipäivä
Sunnuntaina yhdeksäksi Tepsin rantaan, tyyntä on, tuulta odotellaan.
Puolilta päivin AP edelleen ylhäällä. Puoli yhdeltä lähdetään
Kuuvannokkaan tuulta odottelemaan ja iltapäiväksi saadaankin lopulta
kevyet 2-4 m/s etelätuulta. Paluu satamaan puoli viideltä, 20' koneella
suuntaansa. Palkintojen jaon ja loppubriefingin jälkeen bensiksen kautta
kotirantaan. Ei kuitenkaan saatu tankattua kahta litraa enempää, liekö
ollut varastotankki tyhjänä vai missä vika. Tankki ei aivan täytenä
matka alkoi kohti kotisatamaa 1907, perillä 1940 ja kone stop. Airiston
Regatta tältä vuodelta ohi, nähdään ensi vuonna.
Regattamiehitys kapun lisäksi:
Markus ja Filip Blomqvist
Stigu Röberg
10,6 mpk
kone 1:58
loki 13879,3
konetunnit 128
2015
206,8 mpk
kone 37:20
aamulla tyyntä, tuuli vrb 0-2, +19
iltapäivällä itätuulta 2-5, aurinkoista, +26-30
Kaikki kuvat by Studio Kukka.

lauantai 22. elokuuta 2015
Airiston Regatta 2015 - ensimmäinen vesipäivä
Kapu liikkeelle kahdeksalta lauttarannasta, perillä TPS 8:45, sää sumuinen. Puolen päivän aikaan siirtyminen rata-alueelle Kuuvannokkaan, sitä ennen tankattu 20 l bunkkeria TPS:n asemalta. Paluu radalta 18:10 Tepsille. Tyyni ja aurinkoinen päivä, iltapäivän mittaan kevyttä etelätuulta. Takaisin Lauttarannassa puoli yhdeksältä.
Regattamiehitys kapun lisäksi:
Markus ja Filip Blomqvist
Stigu Röberg
10,5 mpk
kone 2:00
loki 13868,7
konetunnit 125
2015
196,2 mpk
kone 35:22
aamulla sumu ja tyyni, illemmalla S 2-4
aurinkoista, +21
Kaikki Regattakuvat by Studio Kukka
perjantai 21. elokuuta 2015
Airiston Regatta 2015 - välipäivä
Perjantain kunniaksi kapu kävi veneellä lokeilemassa ja blokeilemassa - kaljaakin joi. Venettä ei lähtenyt sentään onneksi liikuttelemaan.
loki 13858,2
konetunnit 124
2015
185,7 mpk
kone 33:59
loki 13858,2
konetunnit 124
2015
185,7 mpk
kone 33:59
torstai 20. elokuuta 2015
Airiston Regatta 2015
Kapu ajeli veneellä Ruissaloon Tepsille organisoitumaan Airiston Regattaa varten. Lähtö vähän vailla kuusi ja perillä puoli seitsämän. Lyhyen palaaveeraamisen jälkeen shiftattu venettä paikasta 9 paikkaan 17 ja laituri lienee D. Paluumatkalle Lauttarantaan irroiteltiin 2040 ja perille päästiin 20 yli yhdeksältä. Keskinopeus mennessä 3,6 solmua ja tullessa 4,3 solmua laiturista laituriin. Tulipa sekin laskettua ja lokiin kirjattua.
5,5 mpk
kone 1:24
loki 13858,2
konetunnit 124
2015
185,7 mpk
kone 33:59
Sää:
aurinkoista, +20, tuuli SW 2-4
5,5 mpk
kone 1:24
loki 13858,2
konetunnit 124
2015
185,7 mpk
kone 33:59
Sää:
aurinkoista, +20, tuuli SW 2-4
keskiviikko 19. elokuuta 2015
Hengaillen
Hengaillaan, lauloi Kirka. Ok, sanoi kapu ja tuli veneellee hengailemaan ja kuuntelemaan ratiota. Samalla tuli laskeneeksi lokikirjan ja tarkastaneeksi venettä muutenkin.
2015
180,2 mpk
kone 32:35
loki 13852,7
konetunnit 123
Sää:
aurinkoista, +27, tuuli I 3m/s
2015
180,2 mpk
kone 32:35
loki 13852,7
konetunnit 123
Sää:
aurinkoista, +27, tuuli I 3m/s
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Vepsän kautta kotiin
Lähdettiin kymmenen kinttaissa kotimatkalle. Syötiin ensin rauhassa aamiaista ja sitten lähdettiin liikkeelle. Eilen syötiin Alexandra'sin terassilla hyvät pizzat ja illemmalla käytiin polskuttelemassa vähän matkan päässä hiekkiksella.
Ajeltiin taas kolme tuntia koneella ja samalla saatiin pikkumiehet päikkäreille. Neljältä pidettiin Vepsässä ruokintatauko ja käytiin hengaamassa Vepsän baarissa. Tällä kertaa meno oli rauhallisemman puoleista, toista oli takavuosina.
Varttia vailla seitsämältä startattiin kotimatkalle ja perillä Lauttarannassa oltiin 2010.
32,8 mpk
koneella 4:02
2015
180,2 mpk
kone 32:35
loki 13852,7
konetunnit 123
Sää:
aurinkoista, +20, kevyt tuuli vrb 1-5
1024 hPa

lauantai 15. elokuuta 2015
Houtsala-viikonloppu
Kello seitsämältä tai viittä yli, kapu peruutteli veneen irti laiturista ja ajeli sivuparkkiin bunkrauslaituriin. Perillä seitsämän minuutin päästä eli kone stop. Ei kyllä matka ollut pitkä, mutta aikaa meni vekslatessa kylki laituriin. Miehistö saapui 0730 eli Niilo, Paavo ja Nonna. Venettä lastattiin ja muutenkin stuuvattiin ja liikkeelle päästiin 0802 tai voi sen varmaan sanoa niinkin, että kahdeksalta.
Satamassa Paavo näki paljon laivoja ja Niilo ison valaskalan. Tai voi olla toisinkin päin.
Ajettiin koneella Kramppiin ja vähän ohikin ja tehtiin Artimolle kavereineen ruotsalainen partaanmiehitys-tervehdys. Eli näytettiin pitkää nokkaa. Sitten nostettiin purjeet, Vaistinkarin takana ja seilattiin Houtsalaan. Perilläkin oltiin kerrankin ajoissa, jo 1335. Kerrankin mukava ja kesäinen sää kylmän alkukesän jälkeen.
25,1 mpk
koneella 3:01
2015
148,8 mpk
kone 28:33
loki 13819,9
konetunnit 118
Sää:
aurinkoista, kevyt tuuli

perjantai 14. elokuuta 2015
Kalusto kuntoon
Kapu toi jotain papereita veneelle ja haki voin pois sulamasta. Sitten kävi kotona syömässä ja lorvimassa ja lähti sen jälkeen vähän vaille kuudelta Pursikselle väsäämään Airiston Regatan kalustoa kuntoon. Palasi takaisin vähän kymmenen jälkeen. Matka-ajat 50' ja 45'
Laiturissa Lauttaranta
5,1 mpk
Laiturissa Lauttaranta
5,1 mpk
1:35 koneella
Loki 13794,8
Kone 116
2015:
123,7 mpk
kone 25:32
tiistai 11. elokuuta 2015
Siivoillen
Kapu -vaihteeksi- viikolla -vaihteeksi- siivoilemassa viikonlopun sotkuja veneellä. Sitten sade yllättää ja kapukin nukahtaa. Sitä se meri-ilma joskus teettää. Välitön veneen myyntiuhka väistynyt, lokissa yli sata mailia. (118,2)
Laiturissa Lauttaranta
Laiturissa Lauttaranta
Loki 13789,7
Kone 116
2015:
118,2 mpk
kone 23:57
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Teersalon kautta kotiin
Kapu heräili vaivoin puoleen päivään mennessä. Laiturilta vilkuttivat, kun lähdettiin, kapu ja Philomena. Kapulla haaveissa Teersalon hyviksi kehutut pizzat ja sinne hän lopulta päätyikin. Kaurisniemestä Teersaloon koneella tunti ja 20'. Suunnilleen saman verran sai odottaa pitsaansakin, mutta olihan se aika hyväkin. EI ehkä ihan huippua, mutta kuitenkin kärjen lähellä. Aino-Majakin oli paikalla, kun oli kaverinsa mökillä. Odotellessa kapu nautti malarialääkitystä.
Kymmentä vailla neljältä alkoi kotimatka, joka neljä kesti tuntia ja 20'. Näin ollen kapu oli perillä Lauttarannassa 2010 ja siivottuaan vähän venettä kömpi mäelle kotio. Koko matka koneella.
Laiturissa Lauttaranta
Kymmentä vailla neljältä alkoi kotimatka, joka neljä kesti tuntia ja 20'. Näin ollen kapu oli perillä Lauttarannassa 2010 ja siivottuaan vähän venettä kömpi mäelle kotio. Koko matka koneella.
Laiturissa Lauttaranta
Loki 13789,7
Kone 110
2015:
118,2 mpk
kone 23:57
lauantai 8. elokuuta 2015
Pohjan harjailua sun muuta
Kapu yritti harjat kansiharjalla pohjan leviä pois - kannelta käsin ei kyllä onnistunut. Pitäisi pestäuimalla, mut ku toi kuivapuku tai märkäpuku jäi kottiin. Eipä paljon
auttanut tai tullut puhtaammaksi. Toinen paukkuliivi saatiin sentään
korjatuksi ja Kramppi tarkastetuksi, samalla terassioluet nauttien.
Kahdelta irti ja kohti Kaurisniemeä, H-35 MM-kisojen jatkoja. On se
kyllä toisaalta hyvä, ettei tällä pohjalla niihin kisoihin osallistuttu.
Purjeet ylös vähän Vaistinkarin jälkeen. Yhdellä kryssillä Rymättylän länsipuolelle, jossa sivumyötäistä Liianmaan kulmilla ja loput koneella. Perillä puoli seitsämältä, sauna ja ilta grillillä. Loppuillalla ainakin Philomenan ja Tiiran kippareilla tuntui juttua riittävän. Rannalla rommia ryypättiin jne ...
Laiturissa Kaurisniemi

Loki 13763,3
Kone 109
2015:
88,8 mpk
kone 17:17
perjantai 7. elokuuta 2015
Vene lähtee viimein liikkeelle
Kapu lähti H-35 MM-kisoijen jatkoille. Yksin, kun ei Retari halunnut mukaan, mutta omapa on tappionsa. Ensin tuotiin proviantti ja sitten Kapukin tuli veneelle tavaroineen.
Lähtö kohti Kramppia 1735, vähän kulkee huonosti, 5,3 solmua@2440 rpm. Taitaa olla pohjassa vähän levää. Septikin piti tyhjentää ihan kaupungin laiturissa naapurissa, mutta toinen vene ehti ensi ja kapu ajeli sitten Tepsille tyhjentämään. Lähinnä vihreää septitankkinestettä ja vähän ihan oikeaa "mutaa".
Ajettu koneella Viittakarille ja jatkettu purjeilla. Tuuli vastainen ja kryssitty Airistoa alas etelään. Krampin rauman läpi purjeilla ja koneella Mammanrantaan. Perillä 2233.
Laiturissa Mammanranta

Loki 13745,9
Kone 107
2015:
74,40 mpk
kone 16:18
keskiviikko 5. elokuuta 2015
Paukkuliivit huollossa
Kapu kävi hakemassa paukkuliivien patruunat huoltaakseen paukkuliivit. Samalla liimattu Hyljetarra kylkeen.
Laiturissa Lauttaranta
Laiturissa Lauttaranta
Loki 13726,9
Kone 105
2015:
55,41 mpk
kone 14:19
maanantai 3. elokuuta 2015
Hylsäöljyprojekti edelleen
Täytetty hylsäöljysäiliö. Vähän valui pilssiinkin, jotes sekin tuli putsattua.
Ladattu akkuja koneella, koeajettu Webasto, kun ei ole pahemmin tullut muuten ajeltua. Hyvin tuntuu lämmittävän eikä edes savuttanut pahemmin tai ollenkaan. 2120 kapu lähti kotio.
Laiturissa Lauttaranta
Ladattu akkuja koneella, koeajettu Webasto, kun ei ole pahemmin tullut muuten ajeltua. Hyvin tuntuu lämmittävän eikä edes savuttanut pahemmin tai ollenkaan. 2120 kapu lähti kotio.
Laiturissa Lauttaranta
Loki 13726,9
Kone 105
2015:
55,41 mpk
kone 14:19
lauantai 1. elokuuta 2015
Elokuu
Kapu kävi hakemassa Motonetistä akseliöljyn, Starbrite 80W-90, vihreää perämoottrin vaihteistoöljyä. Illalla ASS:n 150v-juhlaillallinen tai -päivällinen eli juhlagaala ja -hiprakka. Retari hoiteli puhepuolen, kapu kanteli viinejä.
Laiturissa Lauttaranta
Laiturissa Lauttaranta
Loki 13726,9
Kone 105
2015:
55,41 mpk
kone 14:19
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)