Haettu ensin barduunat lyhentämöstä eli Auraselta ja sen jälkeen kaikkea muuta pikkutavaraa ja varustelutarpeistoa, pesuainetta, puhdistustarpeita, olutta, ruuveja - ja siinä sivussa myös Aino-Majalle terassille kalusteet. Niiden kokoamisessa sitten loppuilta menikin. Ja kas, huomatkaa, tämäkin blogi on tehnyt aluevaltauksen eli siirtnyt sisustusblogiksi. Jaa-a, piti se tämäkin päivä nähdä. Aiemmanlla varustelukierroksella maanantaina hankittu myös M8 jenkatapit ja poranterät Motonetistä.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
Säätiedot Rajakari:
S 5
+7,5; aurinkoista
1026 hPa
Purjeveneen Philomena virallinen netti-lokikirja. Vene on tyyppiä H-35 ja purjenumero on L-227
perjantai 29. huhtikuuta 2016
torstai 28. huhtikuuta 2016
Jatkuu taas - velttoilu väistyköön
Pienehkön velttoilun jälkeen veneelläkin päästään eteenpäin, hitaasti tosin. Niin, velttoiluksi luetaan kaikki tekeminen, mikä ei edistä veneen vesille saattamista. Antivelttoilut tänään siis ensin perästä päin edellisen syväpuhdistuksen kiillotus ja sen perään jatkettu Boat Cleanerillä keulaan päin ja sinne päästiinkin. Kiillottamaan ei sitten päästykään, kun alkoi sade taas vaihteeksi. Aamulla toki kyllä vielä aurinko paisteli täydellä terällä kirkkaalta taivaalta.
Veneen keskivaiheella oli joitain tosi tiukassa olevia punaruskeita tahroja, joita ei saanut puhtaaksi sitten millään. Ehkä Gelcoat Cleaner jauheella, nestemäisellä ei oikein vielä lähtenyt
Mittarikaan ei ole vielä paikallaan, katsellaan huomenna, jos paistaa aurinko tai ensi viikolla.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
Säätiedot Rajakari:
E 6-8
+9,9; pilvistä ja sadetta
1010 hPa
Veneen keskivaiheella oli joitain tosi tiukassa olevia punaruskeita tahroja, joita ei saanut puhtaaksi sitten millään. Ehkä Gelcoat Cleaner jauheella, nestemäisellä ei oikein vielä lähtenyt
Mittarikaan ei ole vielä paikallaan, katsellaan huomenna, jos paistaa aurinko tai ensi viikolla.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
Säätiedot Rajakari:
E 6-8
+9,9; pilvistä ja sadetta
1010 hPa
maanantai 25. huhtikuuta 2016
Lumihälytys
Lumihälytys, lunta kannella. Yöllä satanut ainakin 5 cm lunta, voi jukupliut taas tätä keliä. Aika loskaa. Ei taida mittari tänään edetä ihmeemmin.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
Säätiedot Rajakari:
W 3-4
+0,9; lunta
1008 hPa
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
Säätiedot Rajakari:
W 3-4
+0,9; lunta
1008 hPa
sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
Eilinen urakka jatkuu
Pesuhommat jatkuneet eilisestä styyran kylkien pesulla. Vähän vei eilinen viinittely voimia alkaa aikaisin aamusta. Ensin S-puoli Fairyllä ja siitä jatkettu Boat Cleanerillä. Etenemä perästä 1/3 veneen mittaa, kunnes alkoli sataa rakeita, siihen se homma sitten tyssäsi.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
E 3-4
+8,9-2,4; ensin pilvistä, sitten satoi rakeita
1007 hPa
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
E 3-4
+8,9-2,4; ensin pilvistä, sitten satoi rakeita
1007 hPa
lauantai 23. huhtikuuta 2016
Sisä- ja ulkopesupäivä
Eilen perjantaina mittarimies soitteli ja arvottiin alustavasti asennusta ensi viikolle, soittaa vielä sunnuntaina tarkemmin.
Illaksi luvatun sateen johdosta kapu päätti aloittaa ulkopuolelta pesuhommat eli pestä kyljet fairyllä. Isoin osa likavalumista sillä lähtikin. Sen jälkeen jatkettiin sisällä salongissa byssaan ja naviskaan asti. Pisto pestään myöhemmin, kunhan on saatu sähköt valmiiksi. Tai rungosta pestiinkin vain paaran puoli ennen sadetta.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
W 2-4
+5,8; ensin paistoi, sitten satoi
1007 hPa
Illaksi luvatun sateen johdosta kapu päätti aloittaa ulkopuolelta pesuhommat eli pestä kyljet fairyllä. Isoin osa likavalumista sillä lähtikin. Sen jälkeen jatkettiin sisällä salongissa byssaan ja naviskaan asti. Pisto pestään myöhemmin, kunhan on saatu sähköt valmiiksi. Tai rungosta pestiinkin vain paaran puoli ennen sadetta.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
W 2-4
+5,8; ensin paistoi, sitten satoi
1007 hPa
tiistai 19. huhtikuuta 2016
Sisäpesu
Parin päivän velttoilun jälkeen kapukin sai taas aikaiseksi nousta veneeseen ja pesaisi sisältä sen minkä päivänvalossa ehti. S-puolella päästiin naviskaan asti ja P-puolella vessan laipioon. Jatkuu varmaan ylihuomenna, huomenna on kilpapurjehdusilta. Kipparin punkka olisi nyt pesty ja sen puolesta veneesä voisi vaikka yöpyä, jos kantaisi patjat veneeseen.
Mittarista ei kuulu vieläkään mitään, odotellaan. Liekö toimitus myöhässä vai missä anturi luuraa ? Taitaa olla myös mittareille menevä virtajohto irti sähkömiehen jäljiltä.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
W 5-6; NW 7-9
+6,5-3,6; pilvistä ja sateista
1000-1003 hPa
Mittarista ei kuulu vieläkään mitään, odotellaan. Liekö toimitus myöhässä vai missä anturi luuraa ? Taitaa olla myös mittareille menevä virtajohto irti sähkömiehen jäljiltä.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
W 5-6; NW 7-9
+6,5-3,6; pilvistä ja sateista
1000-1003 hPa
lauantai 16. huhtikuuta 2016
Kannenpesupäivä
Kannelle oli ehtinyt jo laskeutua sen verran pölyä, että ihan ensin piti spuulata painepesurilla ilman painetta suurimmat pois. Illaksi ennustettu vesisade tuli sitten juuri sopivasti huuhtelemana loput. Pesu normaalisti Bilteman Boatshampoolla ja huuhtelu painepesurilla ilman painetta. Muutamaan paikkaan jäi vielä vähäsen sitkeitä likasattumia. Sateen jälkeen kansi sentään hohtavan puhdas.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
S9-12; +9,4; aurinkoista ja tuulista;
1004 hPa
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
S9-12; +9,4; aurinkoista ja tuulista;
1004 hPa
perjantai 15. huhtikuuta 2016
Sähköhommissa
Kapu ryhtyi sähkäriksi ja selvitteli sähköjärjestelmän johdotuksia ja yritti poistaa turhia johtoja. Nyt ei enää pimennyt uusia laitetta, tai no, keulasta pari lamppua. Ihan kaikki virtapiirit eivä selvinneet, mutta jotain uuttakin taas saatiin selville. Avattu kattopaneleita uuden mittarin johdoille.
Mittarin asennus ei tullutkaan tänään, koska uutta anturia ei vielä saapunutkaan Raisionrantaan. No, kattellaan.
Veneellä päästy jo venefiilikseen ja kuunneltu radiota työn lomassa eli aikana.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
S6-7; +7,5; aurinkoista ja tyyntä; 1005 hPa
Mittarin asennus ei tullutkaan tänään, koska uutta anturia ei vielä saapunutkaan Raisionrantaan. No, kattellaan.
Veneellä päästy jo venefiilikseen ja kuunneltu radiota työn lomassa eli aikana.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
S6-7; +7,5; aurinkoista ja tyyntä; 1005 hPa
torstai 14. huhtikuuta 2016
Pressu rullalle ja autotalliin
Yön aikan pressu oli kokonaan kuivahdellut ja kapu viikkaili eli rullasi sen ja vei autotalliin.
Illalla TPS:n uudistetussa baarissa diesel-ilta; Nesteen mies kertomassa biodieseleistä ja muutenkin dieselpolttoaineesta.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
N3-6; +5,3; aurinkoista, koleaa; 1009 hPa
Illalla TPS:n uudistetussa baarissa diesel-ilta; Nesteen mies kertomassa biodieseleistä ja muutenkin dieselpolttoaineesta.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
N3-6; +5,3; aurinkoista, koleaa; 1009 hPa
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Pressun kuivattelua
Kapu kävi lastalla pressun läpi ja sai pahimmat vedet valuteltua maahan, jättäen sen kuivumaan yön yli.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
W6; +8,7; aurinkoista; 1010 hPa
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
W6; +8,7; aurinkoista; 1010 hPa
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Kevätaurinko innoittaa
Mittarihomma etenee eli uusi anturi tilattu ja vanhat menevät vaihdossa. Kiitos Kovarakenteen asentaja Valtterille, joka neuvotteli vaihdon Raisionrannan kanssa. Kevätauringon innoittamana kapu pesaisi pressun ja käväisi veneessä irroittamassa johtoja ja kattopaneeleita. Hupiakku edelleen 10,59 V ja vilkuttaa Lo, kun laittaa lampun palamaan. Starttiakku 12,61 V, mittari ja anturit paikalleen perjantaina.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
SW4-5; +7,2; aurinkoista ja tyyntä;
1016 hPa
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
SW4-5; +7,2; aurinkoista ja tyyntä;
1016 hPa
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Mittarin asennuskatselmus
Mittariasentaja ehti viimeinkin veneelle, kevään ruuhkahuiput olletenkin meneillään noissa hommissa. Päädyttiin yksissä tuumin siihen lopputulokseen, että pakettianturit ovat väärät ja paras ratkaisu olisi monitoimianturi - sellainen, joka mittaa syvyyden, nopeuden ja veden lämpötilan eli kaiku-loki-lämpöanturi. Nyt kapukin voi uskaltaa uimaan - epäilen.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
S4-5; tyyntä ja aurinkoista; +7,6; 1023 hPa
Telakointi-työlista:
- Laturin hihnan kiristys
- Maston mittojen tarkastus
- Vaihteen öljynvaihto
- Jääkaapin ja autopilotin kytkentä
- Puomin remontti
- Moottorilataus laiturissa ja moottorin tuntimittarin kalibrointi
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
S4-5; tyyntä ja aurinkoista; +7,6; 1023 hPa
Telakointi-työlista:
- Laturin hihnan kiristys
- Maston mittojen tarkastus
- Vaihteen öljynvaihto
- Jääkaapin ja autopilotin kytkentä
- Puomin remontti
- Moottorilataus laiturissa ja moottorin tuntimittarin kalibrointi
lauantai 9. huhtikuuta 2016
Puhdistus
Aloitettu veneen kevätkunnostus puhdistuksella, ensin piti lakaista ja spuulata kadunviertä veneen kohdalta, ettei kaikki pöly leijaile pestyn veneen kannelle. Sauli kävi rautakaupassa ja aiheutti mennen tullen veneen kohdalla ruuhkan.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
Rajakarin sää, omasta ei tietoa
S6-7, aurinkoista, 3,6; 1008 hPa
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7/13726,9
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
Rajakarin sää, omasta ei tietoa
S6-7, aurinkoista, 3,6; 1008 hPa
perjantai 8. huhtikuuta 2016
Pressun poisto
Viikon varrella uusittu painepesuriin letku ja suutin. Sittemmin huomattiin, että vanhakin suutin sopii uuteen kahvan. (Nyt on kapulla blogin ja lokin tekstit menneet sekaisin, tämäkin teksti meni lokikirjaankin.)
Otettu pressu alas veneeltä ja purettu pressuteline, putoamatta ja asiaankuuluvilla valokuvilla. Epähuomiossa pressuteline pinottu autotallin seinustalla, oikea säilytyspaikka on terassin alla. Sen jälkeen laitettu mantookit paikalleen, siivottu irtokamat sitloodasta. Akku joko loppu tai sähköä vuotaa jonnekin, lataus vain 10,59 V. Akku laitettu lataukseen. Koeajettu Webastoa, eipä paljon enää savutellut. Huomenna työt ja harjoitukset jatkuvat.
Kirjattu Samsungin tabletilla.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
Otettu pressu alas veneeltä ja purettu pressuteline, putoamatta ja asiaankuuluvilla valokuvilla. Epähuomiossa pressuteline pinottu autotallin seinustalla, oikea säilytyspaikka on terassin alla. Sen jälkeen laitettu mantookit paikalleen, siivottu irtokamat sitloodasta. Akku joko loppu tai sähköä vuotaa jonnekin, lataus vain 10,59 V. Akku laitettu lataukseen. Koeajettu Webastoa, eipä paljon enää savutellut. Huomenna työt ja harjoitukset jatkuvat.
Kirjattu Samsungin tabletilla.
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Mittariremppa etenee ja työlista pitenee
Viimeinenkin virtapiiri poistettu loki-kaikuluotain työmaalla eli lokin virransyöttöpiirilevy. Kiinnitettäviä/irtonaisia johtoja on yllättävän paljon sähkökaapin takan, mikä ei tietenkään ole kovin hyvä asia. Pitänee selvittää samalla kun muutenkin pitää korjata pari kämmiä eli irroitetut autopilotti ja jääkaappi. VHF:lle ainakin näyttää olevan virtajohdot jo valmiina, joten vain laite puuttuu.
Telakointi-työlista näyttää tältä:
- Laturin hihnan kiristys
- Maston mittojen tarkistus
- Jääkaapin ja autopilotin johtojen kytkentä
- Puomiremppa
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
Telakointi-työlista näyttää tältä:
- Laturin hihnan kiristys
- Maston mittojen tarkistus
- Jääkaapin ja autopilotin johtojen kytkentä
- Puomiremppa
Telakalla Lauttaranta
loki 14370,7
kone 144
2016:
kone 0:05
0,0 mpk
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)