sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Seuraavana päivänä hiljaisempaa

Pitkäksi venähtänyt saunonta vei mehut miehistöstä ja aamulla oli hiljaisempaa. Näin se joskus menee. Vähän kympin jälkeen päästiin liikkeelle, jotain aamulla sentään syötiinkin. Tuuli oli sopivasti etelän puoleinen, edelleen, joten saatiin purjeet ylös heti sataman edustalla ja lähdettiin valumaan takaisin myötäisessä kohti Lauttarantaa. Matkalla tuhottiin todistusaineistoa eli imaistiin viimeiset yli jäänet kaljat pois.


Lauttarannassa vartin vailla kolme. Kapu jäi järjestelemään paikkoja ja söi matkaevääksi otetun metripizzan. Pojat lähtivät koteihinsa. Kiva reissue ja ensi vuonna taas.


Satamassa Lauttaranta
20,4 mpk
20' koneella
loki 354,0 (jumissa)
kone 209
2016
545,5 mpk
kone 67:50

lauantai 24. syyskuuta 2016

Äijäpurjehdus poikain kera

Kapu & pojat eli vävypojat (Riku, Toni) syksyisellä kalastusreissulla. Kellään ei tietenkään kalastustarvikkeita mukana. Piti lähteä heti aamulla, mutta lasten lätkäharkat siirsivät lähdön iltapäivälle ja melkein kahteen. Ajettiin koneella Airistolle ja revittiin rätit mastoon. Etelänpuoleisella tuulella päästiin hyvin liikkeelle, tuulta ehkä viitisen meetteriä sekunnissa. Miehistö juo kaljaa ja kapu myös, paitsi Toni naukkailee Cuba Libreä tai jotain rommi-kolaa.


Perillä auringonlaskun aikoihin tai muuten vaan hämärissä. Paatti kii ja ONNEKSI on vielä L'Escale auki. Sinne siis ja siitä selitellen saunomaan, saunassa muutamia muitakin syyspurjehtijoita. Yhtään ei aiheutettu häiriötä. Saunottiin aika pitkään ja hengailtiin sauna-jallun kanssa ja tarinoitiin. Sauna-Jallu oli riiustelureissulla.


Saunan jälkeen alettiin olla kaikki aika väsyneitä ja mentiin maate.


Satamassa Nauvo
19,4 mpk
50' kone
loki 354,0 (jumissa)
kone 208
2016
536,5 mpk
kone 67:30

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Lipputangon nuppi

Kapu kävi vaihtamassa lipun eli korjaamansa lipputankon tai -tangon eli laittamassa perälipun korjattuun tankoon. Nuppi, nuppi, nuppi-pi-pi.


Satamassa Lauttaranta
loki 354,0 (jumissa)
kone 206
2016
507,1 mpk
kone 66:40

+ 7, 1020 hPa, tyyntä

tiistai 13. syyskuuta 2016

Aino-Maijan arki-ilta seilaus

Aino-Maija halusi purjehtimaan vielä ennen kuin vene telakoidaan (Mikä tosin kipparin tuntien ei uhkaa vielä lähiaikoina, tot. Philomena). Käytiin Airistolla Vepsän takana kääntymässä ja Aino-Maija oli ajolikkana suuren osan matkaa, mitä nyt kippari ajoi laiturista ja takaisin laituriin. Purjeet ylös Kuuvannokalla ja alas Ison Pukin kohdalla, lähellä Arvinsilmää. Sen verran meni myöhään, että 1955 sytytettiin kulkuvalot, kun aurinko meni ja laski. Purjeet alas 2030 ja Lauttarannassa takaisin 2150, välillä vietiin Aino-Maija kotiin jokirantaan.



Satamassa Lauttaranta
18,8 mpk,
1:38 koneella
loki 354,0 (jumissa)
kone 206
2016
507,1 mpk
kone 66:40

+24

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Blogi ajan tasalle

Kapu päivitti blogin ajan tasalle. Tai ensin meinasi lähteä Teersaloon ajelemaan, mutta nettitiedustelu paljasti satamien palvelujen olevan jo suljettuja, joten blogi kuntoon. Meni sen verran pitkään ja aurinko pilveen, että b-plääni eli mittarin kalibrointikin sitten jäi tekemättä, mutta uusia aurinkoisia päiviä odotellessa.

Satamassa Lauttaranta
loki 354,9
kone 206
2016:
488,7 mpk
kone 65:02