Tänä vuonna Philomena osallistui Pursiksen eli TPS:n Mälaren eskaaderille, ekaa kertaa meidän Varustamossa. Eskaaderi alkoi Maarianhaminasta virallisesti 4.7. ja matkaan lähdettiin Lauttarannasta 1.7. Siirtymä oli vähätuulinen, koneella Orhi-Maarianhamina ja alkumatka Ahvenanmeren ylityksineen kovatuulinen. Furusundin jälkeen tuuli oli taas kevyempää, saaristokin antoi taas suojaa. Fjäderholm Tukholman kupeessa oli uusi ja hieno paikka, johon haluaa palata vastakin, vaikkei kylillä käytykään. Västerbrohamn oli Mälarn-järven toinen ihan kiva paikka, jos jättää satamajammit pois laskuista. Hammarby-slussin sulutus myös ekakerta ja meni hyvin. Västerbrohamn piti olla Päivä Tukholmassa-päivä, meillä se menikin sitten ilta sairaalassa linjalla, kun gasti järveen putosi. Klenkkanakin gasti roikkui vielä mukana pari satamaa, kunnes Mariefredistä vakuutus lennätti kotiin, mitä nyt taksi ajoi väärään terminaaliin. Täyttä seikkailua siis sekin osa matkaa. Välillä käytiin Birkassa, Ruotsin Viikinki-kaupungissa ja molemmat satamat ihan jees. Mariefredissä oltiin pari yötä, ihan idyllinen pikkukaupunki höyryjunineen ja linnoineen. Paluumatkalla merelle eli Nynäshamniin olivat satamat myös kivat, toinen kerhomainen ja toinen vähän leirintäaluemainen, siltikin oikein kiva. Loppuhuipennus eskaaderille oli Dragets Kanalin läpiajo ihan omilla offareilla ja Nynäshamnin päätösbileet. Yhteenveton molempia voi suositella, eskaaderia ja Mälaria.
Eskaaderin yhteenveto:
Maarianhamina-Nynäshamn,
4.-14.7.2017, 10 päivää
183,7 mpk josta 20:47 koneella.
Lomapurjehdus jatkui vielä Eskaaderin jälkeen veneelle saapuivat Retari ja Late Nynäshamniin. Matka alkoi taas vaihteeksi kovatuulisena, joskin myötäisenä. Svenska Utö oli kiva kyläsatama ja Bullandö ehkä suurin koskaan vierailtu Marina. Vene kiinni suoraan terassin eteen ja melekin takaisin kontattiinkin, kovatuulisen päivän jälkeisen juhlinnan jälkeen. Blidön ja Gräddön kautta Marikseen, Ruotsin puolella tuuli kevyempää ja Ahvenanmerellä reivi puolen matkaa, keikutusta koko matka.
Maarianhaminassa pidettiin kolmen päivän huoltoseisakki ja miehistö vaihtui, Late lähti ja marakatti-osasto Paavo ja Niilo tuli tilalle. Maarianhaminasta matka jatkui Degerbyn ja pizzan kautta Seglingeen ja siitä edelleen Mossalan kautta Lootholmaan. Marakatit jaksoi ihmeen hyvin ja satamissakin riitti tekemistä. Tässä kohdin matkaa alkoi kelikin käydä kesäsemmäksi. Loppumatka Pyytinkarin kautta kotilaituriin.
Lomapurjehdus Nynäshamn-Maarianhamina-Lauttaranta
16.-28.7.2017, 13 päivää
loki 258,3 mpk; 20:52 koneella
Yhteensä loma- ja eskaaderipurjehdus 23 päivää, 442,0 mpk ja 40:39 koneella.
Säiden puolesta vaihteleva purjehdus, kovahkot tuulet, mielenkiintoiset satamat, 2+10+10 eli 22 satamaa. Kaksi ensimmäistä siirtymäsatamia.
Satamassa Lauttaranta
Eskaaderiloki 530,6 mpk; 55:23 koneella
loki 959,5
kone 280
2017 623,2 mpk, kone 74:20