
Pitkäsalmi jäätyi uudestaan, kun tuli yöpakkaset viime yönä. Mitäs minä edellisessä postauksessa sanoinkaan. Eipä alkanutkaan veneilykausi vielä. Tehtiin Capon kanssa pitkä aamulenkki asian todentamiseksi. Capo silti suunnitteli jääuhoa riitteeseen eli kokeilisinko tuolla jäällä juoksentelua, niin kuin aina ennenkin.

Kotona jatkettiin vene- ja puutarhahommilla. Veneellä mittailtiin ja valokuvattiin mittarin paikkaa, eilen kapu melkein jo tilasi Tridatan. Puutarhatöinä siivottiin autotallia ja purettiin puomi osiinsa. Akun lataus hupipuolella 12,48 V, joten sekin laitettiin vielä lisälataukseen.
Telakalla Lauttaranta
loki 14005,3
kone 144
2016:

0,0 mpk
kone 0:05
Niin juu ne Defyrin seikkailut. ASS:n toimistolla sattui silmiin kuva
Defyristä ja seuran arkistoista niitä löytyi lisääkin. Onnekkaasti niitä
päätyi myös kapun arkistoon ASS:n kommodorin avustuksella. Julkaistaan
ne nyt sitten täälläkin, alkuperäiset kuvat ovat ASS:n kokoelmissa. Eikä
siinä vielä kaikki, Hihnalan Matilta saatiin myös yksi kuva ja kertoipa
Matti kilpapurjehdusillan yhteydessä joskus Defyrin kyydissä
purjehtineensakin. Tämä kuitenkin ennen kuin vene päätyi Lasurille,
puhutaan siis jostain 40-luvun lopusta. Kuva oli vuodelta 1947 (alla ylimpänä) ja se oli
otettu Helsingissä TUL:n kisoissa.