Yhden jälkeen liikkeelle ja ensin kauppaan Kirjaisiin. Taisi
olla tämä kerta, kun kaupan terassilla samaan aikaan kanssamme oli Karita Mattila.
Karitan kuolemattomin purjehdusaiheinen lausahdus lienee aikanaan
Vene-lehdesstä ollut H-vene – kommentti. Jos pariskunta pystyy elämään viikon
tappelematta H-veneessä, on tulevaisuus ruusuinen (tai kannattaa mennä naimisiin). Tai jotain sinnepäin, yritän
kaivaa jostain artikkelin esiin ja korjata kommentin oikein joskus jälkikäteen.
Idea kai kuitenkin tuli selväksi.
Samalla tavalla suuri oopperatähti nautti kesästä ja oluesta (voi olla valkoviinikin) kaupan terassilla kuin mekin. Vähän mietin, olisiko pitänyt mennä tuosta H-vene – asiasta avautumaan, mutta kun Karitallakin oli muuta seuraan, jätin ensi kertaan.

Kolmen maissa oli kauppa käyty ja terassioluet nautittu ja
matka jatkui. Kun päästiin Kirjaistenlahdelta ulos (kartassa tosin Kirjaissundet), nostettiin purjeet ja
seilattiin mukavassa lounaisessa aina Lövön kulmille, josta jatkettiin koneella
Taalintehtaan vierassatamaan. Perillä olimme varttia vailla kahdeksan.
Satamassa Taalintehdas
25,9 mpk, koneella 2 h
2008: 887,3 mpk
Kone 108 h 40’
Loki 11604,4
Aurinkoista, SW 3-6