Kapu kävi, ilman Nannaa tällä kertaa, irroittamassa maasähköjohdon ja lopettamassa akkujen latauksen toistaiseksi. Katsotaan sitten, mille tasolle jännitteet asettuvat. Käyttöakun latausjännite hyppi 13-14 V rajamailla ja starttiakku, joka oli erikseen 12 A laturin päässä, hurahti odotellessa ihan näyttämään 15 V ja latausvirta nollaa ja siinä kohtaa sitten katsoin parhaaksi päättää latailun ja jatkaa myöhemmin. Sähköt ovat veneellä poikki, kun johtojen välistä puuttuu kone, johon johdot on maadoitettu, eli virta ei kulje. Ongelma on ratkaistavissa sillä, että yhdistää vapaat johdonpäät ja taas virta kulkee. Ongelmana on vain, mitkä johdot pitää yhdistää. Jos yhdistää oikein, valot syttyvät, väärällä valinnalla saadaan lyhyempi ja kirkkaampi leimahdus, lyhyesti ilmaistuna.
Lokin anturin punainen propelli eli impelleri tuli samalla vaihdettua, taas kelpaa pyöriä, vain vesi puuttuu. Veneessä istuskellessa kirjasin saman tien vähän työlistan alkua kännykkään, aika pitkä tuli, ollakseen vasta alku.
Kello ja ilmapuntari irroitettiin samalla reissulla, kelloon uusi patteri ja puntarin kalibrointi.
Varustelu- ja hengailukierroksella, eli Raision rantaan Hahdenniemeen on perustettu uusi tervikeliike Raisionranta. Mastervolttia näytti olevan ja Mustoa, kahvetta ja lohikeittoa saisi vasta viikonlopun avajaisissa. Samalla tuli tsekattua Sailmanin purje ja tarvikekin, samassa paikassa kun olin. Ja kun kerran alulle päästiin, kävin vielä kotimatkalla katsastamassa Captain's Shopin uudet tilat Celsiuksen kauppakeskittymässä. Saman katon alta olisin saanut Ursukin purjehduspuvun, voinut vuokrata paatin kesäksi, ostaa sohvia ja hankkia Punaisen Vespan Redarille. Ostamatta jäi, vaikka värit olisivat sopineet, niin mopoahan ei Redarille kannata hankkia, kun sitten lapset kaahailisivat sillä pitkin päiviä ja öitä. Ja sitten siellä oli myös Lexingtonia myyvä liike, jonne pitänee Redari joskus toimittaa, kun ei itse uskalla toimittaa ostoksia.
Seitsämäs vene vesillä mastokraanalla.
+11, 1000 hPa, pilvistä, harmaa kevätsää
Telakalla Ruissalo
Loki 13171,2