lauantai 5. heinäkuuta 2014

Sumussa Kihdillä

Peräti kymmentä yli seitsämältä kone käyntiin ja irti laiturista. Viiden minuutin päästä kiinni Itäsataman bensalaituriin. Tankkaus 30 litraa, puoli tankkia, ja mittari vähän punaisella. Ajettu 28:50, vähän yli litran tunnissa siis vie. Litrat mailia kohti ja päin vastoin lasketaan sitten talvella.

Matkaa jatkettiin 20 yli ja Lemströmillä oltiin ekalla avauksella eli 8:00. Koneella jatkettiin edelleen senkin jälkeen, kun ei paljonkaan tuullut. Jaa niin, Aino ja Mika liittyivät vielä miehistöön joskus puolilta öin, kun tulivat iltalaivalla Turusta. Kapu oli vastassa, tulivat samalla bussilla, joka toi meidät eilen illalla Länsisatamasta.

Purjeet nostettiin vähän eli viitisen mpk Långnäsin jälkeen. Ilo jäi lyhytaikaiseksi eli jo tunnin ja vartin päästä purjeet pudotettiin ja jatkettiin koneella. Syynä tähän oli sankka sumu, joka alkoi vyöryä vastaa Degerbyn saarten välistä Sottungan suunnasta vastaan. Asiaa ei yhtään helpottanut Kihdiltä kantautuva laivatorvien tasainen ulvahtelu eli sielläkin olisi sumua, koska torvien toitotus alkoi kuulua jo varsin kaukaa, varmaan Berghamnin tienoilta. Plotterinkin virittämistä mietittiin, mutta koska ei saatu toimimaan jatkettiin vanhalla tutulla menetelmällä eli GPS-pisteeltä toiselle. Onneksi nekin tuli ajankuluksi eilen syötettyä valmiiksi. Näin saatiin kulumaan mukavasti neljä tuntia iltapäivällä. Kihdin loppupäässä alkoivat jo Turkuun päin menevät laivatkin ahdistella, tosin äänillään, koska mitään ei näkynyt. Kerran näkyi sumussa teksti Silja Line ja laivan keula, mutta se ehti kadota taas sumuun, ennen kuin ehdimme kaiva kameran esille. Dalenin majakka ohitettiin 15.15 sen juuri näkyessä ja toisessa päässä Kihtiä alkoi näkyvyys palailla vähän ennen Berghamnia ja Skälgrundin ja Rödskärin majakat näkyivät jo aika hyvin. Smörgrundin mutkissa sumu alkoi olla muisto vain, vaikka näkyikin vielä paksuna patjana Kihdin päällä.

Loppumatka olikin sitten sunteissa ajelua ja perillä oltiin puoli kahdeksalta. Pitkän päivän ja sumun uuvuttamana Retarikaan ei jaksanut kokata, vaan tarjosi Grill Cafe Skagenissa meille herkulliset hampurilaiset ranskiksineen. Taisivat jäädä sumussa päikkäritkin väliin. Näsbyssä kaunis ilta ja tyyntä.

Satamassa Näsby
56,52 mpk
kone 11:05 (55)
Loki 13433,8
Reissuloki
137,3 mpk
kone 25:20
2014:
228,6 mpk
kone 39:50'
+22, aamulla aurinkoista, päivällä täydessä sumussa, illalla taas ihana auringonpaiste

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti