lauantai 20. syyskuuta 2014

Sumun jälkeen Brännskäriin

Liikkeelle päästiin vasta 11.35, vaikka oltiin jo yhdeksältä valmiudessa. Yöllä oli kova sumu, joka ei meinannut haihtua sitten millään. Lopulta saatiin vastaranta ja Martinkirkon torni näkyviin ja päästiin matkaan. Mukana kapu ja Retari ja pikku-ipanat Paavo ja Niilo, messipojat. Ensiksi mentiin pursikselle septin tyhjennykseen ja samalla kuuluu tietty syödä jätskit kanssa. Puolen tunnin päästä lähdettiin jatkamaan ja pikku konemestari starttasi niin innokkaasti, että ei ehtinyt saanut edes lupaa kapulta, kun kone jo kävi. Ajettiin koneella Airistolle ja nostettiin purjeet, määränpäänä oli Brännskärin saari Gullkronan lähellä. Purjeet nostettiin pian yhden jälkeen ja samassa paikassa kuin ennenkin, Kuuvannokalla. Purjeina iso ja ST-fokka. Matkalla kapu muisteli auringon nousu- ja laskuaikoja luoviessaan Airistoa ensin etelään ja sitten kaakkoon. Nauvon lossien kohdalla riitti edelleen vastaista tuulta ja purjeilla sitkeästi jatkettiin. Retari ja messikallet touhusivat omiaan sisällä ja taisivat välillä ottaa päikkäritkin. Oikosalmen suulla luovuttiin luovimisesta ja käynnistettiin moottori ja loppumatka mentiinkin konevoimilla. Perille Brännskäriin tultiin hiukan ennen auringonlaskua ja saatiin hyvä paikka laiturin tyvestä. Salon Navigaatioseura oli eskaaderilla, mutta sekaan sovittiin silti ihan hyvin. Joku ystävällinen seuran jäsen vastaanotti köydet ja kaikki. Perän kiinnitys kyllä vähän takkusi, kun ankkuriliina olikin jäänyt ankkurin taakse ja vene ei ensin saanut keulaa laiturille ja ajautui ihan eri paikkaan, mitä oli aikomus.

Liinan selvittyä päästiin kunnolla laituriin. Illalla käytiin pikkuisella kävelylenkillä pimenevässä illassa ja maksettiin satamamaksut sun muut, yhdet olusetkin nautittiin. Ennen nukkumaanmenoa kippari viritti sähkön ja laitettiin lämppäri päälle.

Yöllä tuuli muutti suuntaa tai muuten vaan vene alkoi keikkua yht'äkkiä tosi kovasti, mutta kippari kävi muuttamassa perän köysiä, niin tilanne rauhoittui. Yöllä tuulta riitti sen verran, että mastossa jaksoi ulvoa ja pitää kipparia hereillä.Hyvin kuitenkin nukutti lopulta.

Laiturissa Brännskär,
30,7 mpk
koneella 2:45'
Loki 13690,0
kone 87 h
2014:
505,6 mpk
68:00
+16, sankka sumu aamulla, aurinkoista, utuista
1014 hPa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti