perjantai 16. tammikuuta 2015

Saarella sattuu ja tapahtuu edelleen


Eilen piti vielä käydä laivakoiran kanssa kuvaamassa tulvasta varoittavat liikennemerkit. Ne oli kuitenkin jo ehditty peittää. Pari kuvaa sentään otettiin Ramstedtin laiturilta, johon vaivoin pääsi. Vesi on vieläkin aika korkealla, vaikka laskemaan päin. Turussa eilen 63 cm eikä laiturille olisi ilman lenkkareita päässytkään. Tämän aamuinen vedenkorkeus oli kuudelta 83 cm ja pudonnut 73 cm kahdeksaan mennessä. Käymme Nannan kanssa päiväkävelyllä tutkimassa tilannetta. Laivakoiraksi Nanna on tosin viettänyt tiiviisti viime vuoden maan kamaralla, lieko ollut viimeksi veneessä 2010.

Vedenkorkeus Turussa




Bussit olivat taas eksyksissä tulvivan veden vuoksi ja linjoja oli sopeutettu tulvareiteille. Aamulla etsittiin tietoa ja tiedotetta bussien reitti ja aikataulumuutoksista ja Fölistä sellainen löytykin:
Hirvensalossa ajetaan poikkeusreittejä linjoilla 50 ja 51.














Teille noussut merivesi muuttaa bussireittejä Hirvensalossa 

Kuva Turun Sanomien artikkelista













Telakalla Hirvensalo
Loki 13573,9

kone 93 h

JK 1 (10:34) TS seuraa jäätilannetta kapun lisäksi:

Eilen oli Ramstedtin laiturin kohdalla vapaan veden raja.  


keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Saarella sattuu ja tapahtuu

Eilisen mediatempauksen innoittamina päätimme laivakoiran kanssa kerätä vähän näitä tulvauutisia tänne blogiin. Tulvan seurauksena ja pakkasen kanssa yhdistettynä oli liikenne koko Hirvensalon saaressa vähän sekaisin ja autoja ojissa ja siihen malliin.

Tästä se alkoi - tulva odotettavissa, ellei vedenpaisumus
Merivesi nousee yöllä vaarallisen korkeaksi
Kuva Turun Sanomien artikkelista













Puoliväliin tietä nousi Vanhalla Kakskerrantiellä
Merivesi jäämässä pelättyä alemmas - tiet tulvivat Turun Kakskerrassa ja Hirvensalossa
Kuva Turun Sanomien artikkelista













Tässä kapu ja Nanna videolla.
Meriveden nousu jäi maltilliseksi Turussa

Tällä videolla
http://tstv.fi/video/6652
Bussireitit muokattiin uudelleen:
Bussit kiertävät poikkeusreittejä Hirvensalossa

Eikä siinä vielä kaikki, sitten ajeli polttoainerekka ojaan:
Polttoainelasti kaatui ojaan Hirvensalossa

Kuva Turun Sanomien artikkelista











http://tstv.fi/video/6660

"Säiliössä on 50 tonnia polttoöljyä" - no siitä riittäisi Philomenankin tankkiin vähäksi aikaa. Ainakin tuhat tankillista. Insinöörin laskentatoimiston (ILT) mukaan tarkka määrä on 980,4 tankillista, kun polttoöljyn tiheys on 0,85 kg/dm3. Tankin vetoisuus on 60 dm3 eli 51 kg ja 50 tonnia on 50 000 kg, mistä näin ollen saadaan lopputulokseksi 980 tankillista ja 4 desi hutiloidaan ohi. Yksinkertaista !

Bussit ajavat poikkeusreittejä tulvan takia Hirvensalossa

Bussilinjatkin järjestelty uudelleen jo eilen. Lapset eli takavuosien ipanaario ja nykyiset teinikapinalliset joutuivat turvautumaan autokuljetuksiin koulumatkoillaan. No kui ei vaik luistellu - jaa-a, hyvä kysymys.

Telakalla Hirvensalo
Loki 13573,9
kone 93 h

tiistai 13. tammikuuta 2015

Mediajulkisuutta ja maston tarkastus

 Kapu ja laivakoira Nanna nähty TSTV:n klipissä. Muutenkin täällä saaressa on vesi ollut korkealla. Kamera tietty sattui jäämään omalla kohdalla kotiin, onneksi oli kuvaaja paikalla. Jännityksellä vähän odoteltiin, nouseeko merivesi tielle Vanhalla Kakskerrantiellä ja jäämmekö mottiin. No, onneksi asumme veneinemme vähän matkaa mäkeen, eikä ihan rannassa.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/722273/Meriveden+nousu+jai+maltilliseksi+Turussa

Kapu kävi neuvottelemassa uusista ansaintamahdollisuuksista, ns. työhaastattelussa. Kotimatkalla tuli käytyä tarkastamassa Pursiksella masto ja silmämääräisesti näytti olevan ihan kunnossa. Johdot ehkä vähän roikkuivat maata pitkin, mutta alahyllä säilytettävän maston kohdalla sille nyt vaan ei voi paljon mitään. Vähän paremmin ne kuitenkin sidottiin mastoon kiinni, irti maasta.

Maa-altaassa ja aallonmurtajien sisällä oli epämääräisen näköistä sohjoista jäätä, aallonmurtajien ulkopuolella oli meri avoin
Pukkeihin saakka ja Hirvensaloon. Kramppiinkin varmaan olisi paatilla päässyt.  Lauttarannan puolessa oli vielä muutama päivä takaperin bensalaiturin kohdalla avointa ja jään raja oli jossain Ramstedtin ja kaupungin laiturien kohdalla. Sen jälkeen pikku pakkanen ja moinannut tuuli ajoi jäärajaa lähemmäs Aurajoen suuta.

Muutenkin on säätila ollut vähintään vaihteleva, kun ensin oli kymmenkunta astetta pakkasta, sitten tuli lunta ja sen päälle
suojasää ja vähän vettä. Juuri kun ehti kolata pihalta pahimmat nuoskat kasoihin, mentiin takaisin pakkaselle. Viime päivät on menty nollan molemmin puolin ja yöllä piha jäätyy ja päivällä taas sulaa. Pienen lätkäpelin pian saisi pihalla pystyyn.

Telakalla Hirvensalo
Loki 13573,9
kone 93 h

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Akut talvilepoon

Sää on muuttumassa taas kylmempään suuntaan ja alkaa pakastaa, aamulla ja/tai yöllä pientä lumisadetta. Lunta maassa max 10 cm. Ravisteltu lumia pois pressun päältä, mutta lumi on tarttunut  tosi tiukasti pressun pintaan kiinni eikä putoile kokonaan ravistelemalla. Lapiolla kyllä saa kolattua, mutta ulottuvuus ei ihan riitä katon harjalle asti. Varmaan pitää kohta hankkia Biltemasta tms lumenpudotin - venettä varten. Vaihtoehtoisesti voi tietenkin odotella muutaman kuukauden kevääseen, kunnes lumi sulaa kokonaan ja koko pressun saa pudottaa veneen päältä pois. Hinnalla
eivät kattokolat ainakaan ole pilatut: Motonet 24,90 ja Biltema 19,90. Jyllissä, landella, sellainen tosin jo on, joten hätätilassa sieltä voi käydä lainaamassa. Eikä muuten pressun ravistelu sisältäkään saanut kaikkia lumia putoamaan, vaikka kuinka takoi nyrkillä pressua. Jalalla polkemista en vielä kokeillut.

Syynä tiukasti tarttuvaan lumeen pressun päällä on lumipyryn alkaminen suojan puolella eilen illalla. Märkä lumi tarttui pressun pintaan ja sitten pakkasen noustua jäätyi kunnolla kiinni ja uudempi
lumi tarrasi kunnolla vanhaan 'hankeen'. Kapu oli lumitöissä ensin pihalla ja sitten veneessä.

Lumen hakkaamisen lisäksi kapu veneessä sisällä käydessään tarkasti akkujen latinkit, startti 12,64 V ja käyttö 12,50 V. Parin päivän takaisen latailun jälkeen ihan ok, katotaan ensi kuussa taas uudelleen.

Lokilukemakin tarkistettiin samalla kertaa ja korjattiin lokikirjaan.
Sen verran oli Silvan näyttö jäässä, ettei tahtonut numeroista saada selvää, lukemaksi saatiin kuitenkin 13573,9. Kauden alussa oli maileja kertynyt 13215,6, eli lokiin kertyi viime kesänä 358,3 mpk. GPS:n trippi näytti kuitenkin 542,1, joten aika paljon on loki ollut mykkänä, 183,8 mpk:n edestä. Ei kaikkea kyllä voi umpeen kasvamisen piikkiin laittaa; huomasin viime kesänä lukemia vertaillessa, että pidemmillä matkoilla lukemat eroavat toisistaan, olisiko ollut pari mailia välillä Maarianhamina-Houtskari. Sinänäsä tämä on aivan luonnollista, näyttäähän loki nopeudenkin
keskimäärin puoli solmua alemmas kuin GPS. Kokonaislokilukema on kaikkien korjausten kanssa 14036,2, mikä tarkoittaa sitä, että 4000 mpk:n raja (14028,9) on juuri ylitetty meidän varustamon komennossa. Tarkalleen siis 7,3 mpk ennen telakointia. Osuu jonnekin Vikingin terminaalin kohdalle Brännskärin reissulta palatessa. Sen jälkeen sitten ajeltu vielä vähän yli 7,3 mpk eli Pursikselle ja takaisin mastonlaskuun. 

Pikkugastit kävivät hoidossa ollessaan veneen alla seisoskelemassa
ja leikkimässä. Retarin kertoman mukaan laivaleikkejä oli menossa ja kumpikin seisoin kuin paraskin kapteeni venepukin sisällä. Komennotkin menivät, kuten pitää: Kaikki miehet kannelle, köydet irti, lasti kiinni kunnolla. Voi voi vaan, pienestä pitäen jo veneen alla.

Telakalla Hirvensalo
Loki 13573,9
kone 93 h