Kapu ja laivakoira Nanna nähty TSTV:n klipissä. Muutenkin täällä saaressa on vesi ollut korkealla. Kamera tietty sattui jäämään omalla kohdalla kotiin, onneksi oli kuvaaja paikalla. Jännityksellä vähän odoteltiin, nouseeko merivesi tielle Vanhalla Kakskerrantiellä ja jäämmekö mottiin. No, onneksi asumme veneinemme vähän matkaa mäkeen, eikä ihan rannassa.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/722273/Meriveden+nousu+jai+maltilliseksi+Turussa
Kapu kävi neuvottelemassa uusista ansaintamahdollisuuksista, ns. työhaastattelussa. Kotimatkalla tuli käytyä tarkastamassa Pursiksella masto ja silmämääräisesti näytti olevan ihan kunnossa. Johdot ehkä vähän roikkuivat maata pitkin, mutta alahyllä säilytettävän maston kohdalla sille nyt vaan ei voi paljon mitään. Vähän paremmin ne kuitenkin sidottiin mastoon kiinni, irti maasta.
Maa-altaassa ja aallonmurtajien sisällä oli epämääräisen näköistä sohjoista jäätä, aallonmurtajien ulkopuolella oli meri avoin
Pukkeihin saakka ja Hirvensaloon. Kramppiinkin varmaan olisi paatilla päässyt. Lauttarannan puolessa oli vielä muutama päivä takaperin bensalaiturin kohdalla avointa ja jään raja oli jossain Ramstedtin ja kaupungin laiturien kohdalla. Sen jälkeen pikku pakkanen ja moinannut tuuli ajoi jäärajaa lähemmäs Aurajoen suuta.
Muutenkin on säätila ollut vähintään vaihteleva, kun ensin oli kymmenkunta astetta pakkasta, sitten tuli lunta ja sen päälle
suojasää ja vähän vettä. Juuri kun ehti kolata pihalta pahimmat nuoskat kasoihin, mentiin takaisin pakkaselle. Viime päivät on menty nollan molemmin puolin ja yöllä piha jäätyy ja päivällä taas sulaa. Pienen lätkäpelin pian saisi pihalla pystyyn.
Telakalla Hirvensalo
Loki 13573,9
kone 93 h
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti