maanantai 29. elokuuta 2016

Purjehduskoulun toinen päivä

Aikataulun kanssa samat kuviot kuin viime kerralla. Liekö myötätuuli ja ahneempi kaasun käyttö lyhentänyt ajoajan 36':ksi. Ajoissa perillä, ryhmä kokoon ja vesille. Nyt oli etuseilikin valmiiksi keulilla (kuten myös viikonlopun reissun aikana) ja päästiin heti liikkeelle ja purjehtimaan. Tällä kertaa pyörittiin Ruissalon kulmilla ja lähempänä Kuuvannokkaa, tuulikin oli pohjoisen puolella. Saaronniemen edustalla käytiin ja lopussa luovittiin ihan kunnolla ja lyhyitä luoveja, ettei ajeta laivojen alle. Rantaan maltettiin tulla vähän aikaisemmin kuin viimeksi, joten kotonakin oltiin vähän aikasemmin, mitä nyt yhdet oluet juotiin rannassa, kun lokia kirjoiteltiin. Illalla ajettiin kulkuvalot päällä.

31.8. käytiin Retarin kanssa keräämässä etupurje eli Genoa 2 alas pienen kuivattelun jälkeen ja perjantaina, 2.9. käytiin kuivattelemassa isopurje ja samalla nautiskeltiin Proseccoa. Syksy se vaan painaa päälle, jos vielä kerran tai kaksi pääsisi.

Laiturissa Lauttaranta
16,8 mpk,
2:11 koneella
loki 354,9
kone 206
2016:
488,7 mpk
kone 65:02

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kapu käy uimassa

Viikonloppu loppuu taas aikanaan. Ja kyllä taas jää sellainen tunne, että liian aikaisin.

Lauantaina käytiin Östernillä Nauvossa ja taas kerran Pub Niskassa syömässä ja kyllä täytyy sanoa, että oli hyvää. Mennen tullen matkalla kittailtiin proseccoa piccolopullolliset.

Tällä kertaa kapu viimein ehti uimaan eli kävi sukeltelemassa lokin anturin puhtaaksi, mikä jäi vähän niinkuin tekemättä viime viikonloppuna. Vesikään ei tuntunut erityisen kylmältä ja mittari näytti 18-19 astetta, pintavesi tosin. Aika sameaa vesi kylläkin oli ja aika monta sukellusta vaadittiin, ennen kuin saatiin anturi puhtaaksi. Samalla uinnilla kapu pesi vielä vesilinjankin. Pohjassa tuntui olevan vähän näkinkenkää, koska jostain repi ihon verille.

Uimareissun lopuksi Retari tarjosi lämmintä rommia: "Palkitsin hänet Café correttolla 😍
Ihmeesti pieni loraus rommia tuo ihmisen piilevät kyvyt esiin " ja linkki seurauksiin.  

Vähän neljän jälkeen startattiin kotimatkalle, kun oli syöty ja siivottu. Ankkuri oli tosi piukassa eikä meinannut tulla ylös sitten millään. Airistolla nostettiin seilit viideltä ja topattiin kone. Tuuli kuitenkin kohta moinasi eli vähän yli tunnin päästä ja sitten taas jatkettiin koneellla, vähän ennen puolivälin turkamerkkiä. Tuulen loppuessa loki näytti 0,00 ja GPS 0,1 solmua. Miehistö lepäili suuren osan kotimatkaa ja kapu ajeli pinnassa, eikä Capokaan tullut vahtiin avuksi, vaikka välillä kävikin jo ulkona ihmettelemässä. 

Lauttarannassa oltiin kahdeksan maissa. Kotirannassa muut lähtivät kottii ja kapu jäi laittelemaan paikkoja kuntoon. 

Satamassa Lauttaranta
24,9 mpk,
2:09 koneella
loki 340,5
kone 204
2016:
471,8 mpk
kone 62:51

perjantai 26. elokuuta 2016

Viikonloppuna Krampissa

Vaihteeksi taas viikonlopuksi Krampinmaalle, nyt kuitenkin jo perjantaina ja houkuteltiin Jenni ja Tonikin mukaan. Vähän vaille seitsämältä päästiin liikkeelle, joten Mammanrannassa oltiin siinä yhdeksältä. Toni lämmitti vielä saunan, kapu taisi nukahtaa ennen. Vietettiin viikonloppua, saunottiin ja juotiin kaljaa ja niin edelleen.

Laiturissa Kramppi, Mammanranta
12,8 mpk,
2:25 koneella
loki 329,0 (jumissa)
kone 201
2016:
458,8 mpk
kone 60:52 

torstai 25. elokuuta 2016

Purjehduskoulu, 1. päivä

Philomena kapuineen osallistui tänä vuonna Turun Pursiseuran purjehduskouluun opetusveneenä, kapun käytyä kursseilla keväällä, kouluttajakursseilla siis. Koulu alkoi kuudelta ja viiden pintaa piti päästä liikkeelle, mikäli aikoi ajoissa  perille ja aika hyvin tässä onnistuttiinkin, vähän viiden jälken irti ja varttia vailla Ruissalossa.

Oppilaiden kanssa ja toimesta ulos ja irti 1815, ensin piti virittää G2 eteen, että päästään harjoittelemaan purjehdusmanööverejä eikä vaan laiskottelemaan ST-fokalla. Kierreltiin Airistolla, käytiin Kuuvannokan tai Porokarin kulmilla kääntymässä, ei meinattu tulla ollenkaan rantaan, vaan olisi viihdeyty pitempäänkin. Puoli kymmeneltä oli vähän niinko pakko ja siitä kymmenen minuuttia, niin kapu oli taas liikkeellä, tällä kertaa ilman miehistöä. Lähtiessä alkoi sadella, kapu alkoi sadatella ja siksi otti matkalla yhden Keisari-oluen.

Laiturissa Lauttaranta
15,0 mpk,
1:55 koneella
loki 329,0 (jumissa)
kone 199
2016:
446,0 mpk
kone 58:27

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Moottorihuoltoa

Kapu veneellä huoltohommissa. Kiristetty laturin hihna, koekäytetty moottoria ja tarkastettu samalla, miten latailee, 1,5-4,5 A. Moottori käy vähän "huojuen" eli kierrokset vähän huojuu tyhjäkäynnillä. Kannen pesu linnunkakasta eli Guanosta ja Webaston koeajo. Philomenalla edessään purjehduskoulun veneenä toimiminen.

Työlista:
- pilssipumppu
- laturin hihna - kiristetty
- vaihteen öljynvaihto - selvitä vaihtoväli ja edellinen vaihto
- vessan putket
- kattolampun lasi
- varapinna
- akkulaatikko ja akut
- mastovalo - korjattu
- lipputanko
- GPS-pisteet

R-vaje:
- RR - 1
- IPR -2
- GDR -1

Laiturissa Lauttaranta
kone 5'
loki 329,0 (jumissa)
kone 198
2016:
431,1 mpk
kone 56:32

tiistai 23. elokuuta 2016

190 h huolto

Tuntimittariin on tullut jo aikoja sitten 190 h ja tasakymppeinä tehdään aina huolto tai lähinnä se on nesteiden tarkastus. Kapu käväisi tekemässä ja näyttää seuraavaa: hylsäöljy 1/3 tankkia, vaihde max +, jäähdytysneste 70, LO max -1. Samalla reissulla myös mastovalo tuli korjattua eli lampunvaihto ja konehuoneen luukku sitloodassa ruuvattu kiinni, jospa sadevettä ei kertyisi ihan niin paljon konepilssiin.

Mastovalon vaihdossa piti ihan kiivetä puomin päälle, että sai lampun kuupan ja polttimon irti. Varapolttimo onneksi kuitenkin löytyi ja pitää muistaa ostaa uusi varalle. Jokohan olisi ledilamppu ?

Laiturissa Lauttaranta
loki 329,0 (jumissa)
kone 198
2016:
431,1 mpk
kone 56:27

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Krampista kotiin

Käytiin aamulla ensin santarannalla ja sen jälkeen syötiin ja siivottiin. Kolmelta alkoi näyttää sen verran valmiilta, että voitiin ajatella kotiin päin lähtemistä, Arot taisivat lähteä jo ennen ja veivät soutupaatin samalla. Soutupaatilla santarannalla alkoi vähän jännittää, kun oli porukkaa neljä aikuista ja kaksi lasta ja koira ja vene taisi uida aika syvällä, vähän lensi vettäkin sisälle. Melkein kuivina päästiin kuitenkin mennen tullen perille eli santarannalle ja takaisin.

Kotimatkalla purjehdittiin ulkokautta eli Orhisaaren ohi ja sivumyötäisessä tuulessa noin kolme tuntia Lauttarantaan, jossa perillä 1805. Keulassa itsejalustuva fokka eli ST-fokka, purjeet laskettiin ASS:n kohdalla, kuten yleensäkin.

Laiturissa Lauttaranta
13,7 mpk,
34' koneella
loki 329,0 (jumissa)
kone 198
2016:
431,1 mpk
kone 56:27

lauantai 20. elokuuta 2016

Viikonloppu Krampinmaalla

Kapu palautui Istanbulista ehjänä ja seuraavana päivänä mentiin käymään Krampissa, jolle kapu keksi uuden mahtipontisen nimenkin. Sama saari kuin ennenkin, kaikesta huolimatta. Pikkupojat olivat perjantaina Varustamolla riehumassa ja palautettiin seuraavana aamuna vanhemmilleen, ennen lähtöä. Samalla puhuttiin sekin porukka mukaan Kramppiin, minne lopulta ehtivätkin autolla ennen meitä. Perillä olimme 1715, lähtö 1435, koko matka koneella kestän 2:40. Perillä heti sauna lämpiämään, että päästään keikkuihin ja aika paljon vedessä lutattiinkin. Seuraavana päivänä vielä santarannalla jatkettiin ja Capokin kahlaili pikkuisen. Provianttikaljojakin juotiin.

Laiturissa Kramppi, Mammanranta
13,3 mpk,
2:40 koneella
loki 329,0 (jumissa)
kone 197
2016:
417,4 mpk
kone 55:53

lauantai 13. elokuuta 2016

AR 2016

Airiston Regatan ensimmäinen kilpailupäivä jäi kapun osalta tänä vuonna myös viimeiseksi, kun sunnuntaina Matkapäiväkirja eli työmatka-päivä (kiitos vaan, ennustava tekstinsyöttö tabletilla) pukkaa päälle ja lento Istanbuliin odottaa.

Sää on edelleen sateinen, mutta tuulta on kohtalaisesti tai ainakin sen verran sopivasti, että saadaan Opti-kadetit saarten suojassa radalle eli Pukkien väliin kryssi-lenssi rata, Pukinsalmessa tuulta 5-9 m/s. Lautakunnassa optivanhempia.

Kisat meni hyvin, vaikka keli oli haastava. Ennen kotimatkaa otettu bunkkeria 25 ltr @194 hrs, edellisen bunkkerin tunnit 171, mikä tekee 25 ltr/23 hrs eli 1,09 ltr tunnissa. Meripeninkulmina 395,0-174,5 eli 220,5 mpk, mikä tekee 8,82 mpk/litra.

Samalla lastattiin vähän provianttia, eli kuusi laatikkoa kaljaa, mikä lienee työpalkka koko kesän kisaurakoinnista.

Kotimatkalla kierretty Airiston kautta tai ainakin Viittakarin kulmilla kääntymässä, mikä tarkoittanee, että aamun jälkeen sade on väistynyt auringon tieltä.

Lauttarannassa pian yhdeksän jälkeen.

Satamassa Lauttaranta
9,3 mpk,
2:22 koneella
loki 329,0
kone 195
2016:
404,1 mpk
kone 53:13

perjantai 12. elokuuta 2016

Airiston Regatta 2016

Perjantaina veneellä valmistelemassa viikonlopun Airiston Regattaa, omalla veneellä liikkeellä kovasta tuulesta huolimatta. Matka-aika 34'. Hengattu pari tuntia rantsussa, kotimatkalle vähän vaille yhdeksän ja Lauttarannassa puoli kymmeneltä. Lähtiessä sujui itseirroitus ihmeen hyvin, vaikka oli kova tuuli ja Baltic Princessin virtauksetkin sotkemassa lähtöä.

Satamassa Lauttaranta
6,0 mpk,
1:21 koneella
loki 329,0 (jumissa)
kone 192
2016:
394,8 mpk
kone 50:51