Pientä jännitystä ilmassa väreillen Juhannuspurjehdukselle, olihan viime vuoden Juhannus kylmempi kuin Jouluaatto. Puolen päivän jälkeen liikkeelle ja puurissa kapun lisäksi Retari ja apugasti-AMppis. Sää kolea, ei sada, tuuli kevyttä pohjoista. Airiston kulmilla purjeet ylös ja kone stop, sen kunniaksi kapu otti huikat. Olutta.
Airisto ylitettiin purjeilla Vepsän kautta, Kirveenrauma mentiin koneella vastatuuleen ja Rymättylän länsipuolella olikin jo toinen sää tai ainakin tuuli, vastatuuli. Loppumatka täysvastaista ja kääntyi vieläkin vastaisempaan. Tämä on taidetty nähdä ennenkin. Loppumatka Hakkenpäähän mentiin sitten koneella. Perillä puoli seitsämän.
Pienen arpomisen jälkeen koleita juhannussäitä uhmaamaan Philomena miehistöineen lähteä päätti. Satamaksi valikoitui Hakkenpää Taivassalossa, joka nettitietojen mukaan pyrkii kehittymään laatusatamaksi. Kapu on käynyt paikassa joskus yli 10v sitten viimeksi Baloolla.
Hakkenpäässä hiljainen ilta Bilebändi Buustista huolimatta. Sahan Saluunassa käytiin murkinalla, Jenni & Toni ja lapset Eevi ja Ville sekä Capo ja Yoda poikkeilivat autolla myös paikalle. Hyvät oli muonat eli pizzat ja muutamat oluet ja Prosecco ruokajuomana. Viimeksi Sahan Saluuna oli eri paikassa.
Satamassa Hakkenpää
28,26 mpk; reissuloki 28,26; kone 4:26
loki 446,2
kone 224
2017
92,36 mpk
kone 16:15
Tuuli N -> NW2-4, +17, pilvipoutaa, 1008-1007 hPa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti