Pitkään suunniteltu ipana-retkin Brännskäriin saatiin viimein toteen, kun loppukesän syksyisten säiden -kovat tuulet sateineen- ennustettiin la väistyvän pilvipoudan tieltä. Yrityksistä huolimatta lähtö venähti puoli kuuteen - kaupasta proviantti ja cabin-crew Eevi tuli mukaan heti kotirannasta. Ajettiin koneella sen aikaa, että Retari sai proviantin ja muut tavarakassit jemmattua kaappeihin. Purjeet saatiin ylös Järvistensaaren nokassa. Airistolla tuulta koillisesta 7-9 m/s eli sopiva sivumyötäinen, genny keulille siis ja uhmakkaasti vain leen skuutti vedettiin vinssille. Oli niin kiire ja koko matka sivumyötäistä ja seli seli. Ja melkein olikin, Airisto paahdettiin päähän suurilta osin kuutta solmua, seiskan ylityksiäkin nähtiin. Persholmin suntissa vähän hiljempaa, sitten taas viittä-kuutta solmua ja Kirjaisten lahden suulla 6-7. Iso alas ja nyt sitä paaran skuuttiakin olis tarvittu. Rohkeasti Retari kuitenkin konttasi keulaan purjeenvaihtoon, aallokoasta ja pimeästä huolimatta. Kapuakin jännitti, turvallisesti kumminkin päästiin perille onneksi. Laiturilta saatiin valoapua töijatessa. Satamassa Kirjainen, Kirjais,
Lauttaranta-Kirjais
25,1 mpk, kone 1:22, trip 25,1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti