lauantai 11. syyskuuta 2021

Sumujen MM

Kuva: Anne Pentti
 Aamu valkeni sumuisena, tuskin vastarantaa näkyi. Oli myös tyyntä, eikä sumu antanut juurikaan toiveita paremmasta tuulewsta. Rantaparlamentissa pohdittiin erilaisia ratavaihtoehtoja, useimpien ongelma olise, että ne olivat turhan pitkiä. Lopulta päädyttiin lyhimpään mahdolliseen eli Halvvägstenarin ja Stenskärin ympäri ja jos ensimmäinen vene kiertää lenkin alle tunnissa eli ennen yhtä, ajetaan toinen kierros. Yhdelle kierrokselle tuli mittaa 1,3 mpk eli jos tunnissa kiertää, vauhti on melkein sama, mitä nyt kryssi vähän lisää matkaa. Navionics sai mittaa kahdelle (2!) kierrokselle 1,2 mpk, ehkei siis laskenut paikallaan kellumista. 

Kuva: Tuija Salo
Ei ihan nappilähtö, pari venettä edellä, Rainer ainakin. Huonosti paatti kulki, kun ekalle merkille tullessa oltiin viimeisenä ja tuo paikka pysyi loppuun asti huikeasta loppukiristä ja kiven kolauttelusta huolimatta. Viimeisellä kierroksella, viimeisellä 'kääntömerkillä' siis pohjakosketus eli kevyt kivellä käynti. Säikähdyksellä selvittiin. Rannassa kisaoluet, siitä palkintojen jakoon, kuudennella sijalla sai patalapun ja konupotun. Siitä alkoi tyttöjen saunailta, pojat joi sillä välin palkintoja. Sitten oli poikien saunavuoro, kapu kahdesti uimassa, eikä jaksanut sitten enää grillata, vaan män maate. 


Kuva: Anne Pentti
Round Halvvägstenar and Stenskär twice, aka H-35 MM

2,4 mpk, kone 30', trip 31,5

Loki: 3230,2
Kone-633

2021:
728,6 mpk
104:14 kone





Kuva: Anne Pentti

Kuva: Anne Pentti

Kuva: Anne Pentti

Kuva: Anne Pentti

Kuva: Anne Pentti

Kuva: Anne Pentti

Kuva: Anne Pentti




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti