Ma 10.7.2023
Palattu nostalgia-tripiltä Helsingistä ja käytiin myös Tampereella siinä sivussa. Ma junalla Helsinkiin, ihan niin kuin intti- ja opiskeluaikoina, paitsi että oli sähköveuri. Yötä Scandic Simonkylässä, kentän alla oli bussiasema ja samoilta hoodeilta kuljettu joskus bussilla Upinniemeen. Jonkun kerran Turkuunkin. Opiskeluaikojen Mr. Pickwick Pub oli hävinnyt katukuvasta, ennen siellä soviteltiin bussi ja juna-aikatauluja. Käytiin illalla syöpöttelemässä jossain italy-henkisessä ravintelissa, jossa Limoncellokin oli jääkylmää.
Ti 11.7.2023
Retarin tehdessä töitä kapu käveli sightseeing-kierroksen: Kampin kautta Hietalahteen, ei ollut enää tuttuja baareja Kampissa, Kannas oli, avasi vasta klo 16. Vanha Teku oli edelles pystys, tosin remontissa asunnoiksi. Merimakasiini oli edelleen paikallaan, Salvekin löytyi, tosin eri puolelta lahtea. Laivakoiraa ei enää ollut, joku muu ravintola taisi olla samoissa tiloissa (lopettanut jo 2008/GTT). Vanhan opiskelukämpänkin ohi käveltiin - 105 m² Eirassa. Matka jatkui Kaivarin rantaa, Carousellissa kevyt lounas, Ursulassa olut. Illalla Retari mukaan ja Suokkiin, Cafe Valimoon syömään. Oli hyvää. Ke 12.7.2023
Aamulla kapu lähetti ja saatteli Retarin töihin ja jäi itse kiertelemään Töölönlahtea. Kassi säilöön Rautatieasemalle, ei niin selkeä homma (Ai jaa kapuulle vai, Ihme, tot. Philomena). Kalliossa väliolut jossain korttelibaarissa, toinen Meripaviljongissa. Jossain laivabaarissakin poikettiin. Vaasan junalla Tamperellee, yöksi Scandic Koskipuistoon.To 13.7.2023
Aamulla taas kassi säilöön, siitä Tampereen Tornin kattobaariin, kun kerran Helsingin Tornissakin käytiin. Tarkastettu myös Salhonojan Pub, joka oli kiinni ja kävelty Tammelassa, joka oli työmaana. Lopuksi jonottamaan Tampereen Napoli-pizzeriaan, ~45' jonotus oli vaivan arvoista, pitääpä poiketa toistekin. Matkalla Puisto-oluet, Amppiksen autokyydillä Ylöjärven kautta kotio. Satamassa Lauttaranta
Loki: 3560,1; kone 704
2023
159,2 mpk / 21:23 kone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti