sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Satama vaihtuu ja sää kans

 Odotettavissa olevan saderintaman tieltä piti lähteä pois Havsviddenistä ja tietty varauskin umpeutui. Aamulla oli vielä aurinkoista ja lämmintä eikä tuullut pahemmin. Istuskelun vastapainoksi kapu teki pienen kalliohyppelyn ja kuvaili kännykällä vielä satamaa kalliolta. 

Kun aamupalakin oli syöty - ennen hyppelyä toki - pistettiin paatti meriklaariin ja irti 'lyhyelle' legille Kastelholmiin. Jostain kapu oli saanut päähänsä, että Kastelholmiin on matkaa vain noin 13 mpk. Joo, niin onkin - linnuntietä 12,6 mpk/157°. Merta pitkin matkaa kertyi sitten vähän enemmän, 31,7 mpk reititettynä ja 34,7 mpk ajettuna. Kapulla oli moottorilla-ajo - fiilis, tuulikin oli vastainen, joten sitä pärinää saatiin sitten koko 6½ tunnin edestä.

 Lähtiessä vilkaistiin 'oikotie' Ryssön ympäri, joka ei oikaise, mutta on suojaisempi. Karvikenistä lähtiessä oikaisee ja on käytettykin. Bockholmin oikoreisttiä ei tällä kertaa käytetty, selkeä ränni sieltä kyllä johtaa ja oikaisee pari mailia. Hiukan mutkassa silti oikaistiin, Tistronören. Autoreititys tarjosi myös oikopolkua Tingön itäpuolelta, ei kuitenkaan tullut kokeiltua. Jossain Hamnsundin jälkeen alkoi rpm näyttää nollaa, hihna varmaan poikki. Kastelholmin laiturin nokkaan kone sammui starttamatta, paaluja pitkin laituriin. 

Satamassa Kastelholm

Havsvidden-Kastelholm

33,1 mpk / 6:30 koneella

Trip 130,9 mpk 

Loki: 3913,5 kone 765

2024 

197,9 mpk / 27:07 kone

lauantai 29. kesäkuuta 2024

Välipäivä JetSet-satamassa ja terdellä

 Kesän purjehduksen yksi pääsatama saavutettu ja Havsviddeniin oli varattu kaksi yötä ihan vaan aavan meren ihailusta nauttimiseen. Välipäivä purjehduksessa ja veneilyssä, ehkä vähän väsymystäkin ilmassa, tuulta myös piisaa, aamulla heräilty ulvovaan mastoon. Muuten päivä oli aurinkoinen, joten PoolBarin isolla terdellä kyllä kelpaa hengailla. Eilen piti enempi olla varjossa, kun merellä tuli päivän mittaan auringonpaistekiintiö täyteen - sama kuin aiemmin Remmarhamnissa. Käyty välillä veneellä vähän huilaamassa ja tubettelemassa eli YouTuben katselua punkassa. Vähän ehkä illallakin Prosecon voimin .. 

Saunakin tuli testattua huilitauon jälkeen, paitsi uikkarit jäi veneeseen ja rantasauna sitten sen myötä väliin - oisko ollut ihan yhteissaunavuoro rannassa. Puhtaus on puoli ruokaa tässäkin tapauksessa ja saunan jälkeen hotellin ravintolaan syömään. Menu oli etukäteen vakoiltu netistä, alkuun risottoa, hyvää, muttei erinomaista. Pääruokana pihvi ja hyvää sekin. Päälle maistuikin uni, lippukin jäi ylös. 

Satamassa Havsvidden

Trip 97,7 

Loki: 3880,4 kone 758

2024 

164,8 mpk / 20:37 kone

















  

perjantai 28. kesäkuuta 2024

Remmarhamn - Havsvidden - Kongon JetSet satamaan

 Kapu heräili aamulla tuulen ulinaan mastossa, ei ollut kuitenkaan vielä se kuulu viulisti mastossa. Enempiä vetkuttelematta aamukahvit ja pari sämpylää ja menoksi. 

Laiturista lähtö meni vähän hankalaksi, virta painoi ja tuuli. Tuulta oli ennustetusti eilistä enemmän - ennustettu 6-10 m/s etelästä, piti aika hyvin kutinsa. Tuulen ollessa myötäinen ja vähän kovempi kapu päätti kokeilla ensin pelkällä isolla ajoa. Kun silläkin päästiin 5-6 solmua ja 7 rikottiin, ei ollut tarvetta nostaa etuseiliä ollenkaan. 

Ajettu loppumatka sisäreittiä, GPS:llä oleva oikotie olisi mennyt enemmän pohjoisesta, pari saarta eri puolelta. 

Tuuli varmaan nousi päivän mittaan, mitä ei purjehtiessa huomannut. Aika kovassa tuulessa ja aallokossa piti ottaa iso alas eikä satamaan ajokaan ollut ihan päivänselvää. Laituriin kuitenkin saatiin kiinni ja asiaan kuuluvat laiturioluet veneessä ja myöhemmin myös Poolbarissa. Tiedusteltu huominen ravintola iltakävelynä. 

Satamassa Havsvidden

Remmarhamn-Havsvidden

27,3 mpk / 57' koneella

Trip 97,7 mpk


Loki: 3880,4 kone 758

2024 

164,8 mpk / 20:37 kone





torstai 27. kesäkuuta 2024

Tjuvö - Remmarhamn - vanhoja muistellen

 Aamulla herätyskellot työaikataulussa, kapu käänsi kylkeä ja jatkoi taas peri tuntia. Aamukaffet ulkona ja aamukävely eli valokuvaussessio. Teipattu vanttiruuvien sokat laivatöinä, P-puolelta yksi vähän oikeni kryssillä. Kerrattu naapuripaatin kipparin kanssa ulosajo kivien välistä Kihdille, silti vähän jännittää. Hyvin se sit meni.












Ajettu koneella vähän Lappon ohi (koskakohan tuollakin käyty viimeksi) ja nostettu purjeet Ljusgrundetilla. Siitä yhdellä halssilla aina Barön kulmille asti, vaikka vähän veti tiukille Kumlingen kirkonkylän rannan kohdilla. Pari yhteysalustakin tuli vastaan eivätkä edes tööttäilleet. Loppuun pieni kryssi ennen satamaa, purjehduksellisesti päivä hipoo täydellisyyttä. Satamaklaarin jälkeen Nacho-lautanen satamatoimistossa pahimpaan nälkään ja isompaan nälkään illalla Burger Kastörenissä. Ei pahemmin maittanut istua auringossa eli arskassa rannassa koko päivän vesillä paahtumisen jälkeen. 

Laiturissa Remmarhamn

Tjuvö-Remmarhamn

19,1 mpk / 1:48 koneella

Trip 69,0 mpk


Loki: 3853,1 kone 757

2024 

136,1 mpk / 19:40 kone