lauantai 5. elokuuta 2017

Matka jatkuu Vaihelaan

Aamulla ylös normaaliin aikaan liikkeellekin aika normaalisti puolilta päivin eli ipana-aikataulussa mennään. Ennen liikkeelle lähtöä aamupala ja marakattien Paavo ja Niilo aamuseikkailut eli puissa kiipeily ja käpyjen heittely. Tuuli sopivalta kantilta, vaikka edelleen kovahko, joten ajettiin suojaisempaa väylää Kettumaan ja Salavaisten välistä, vauhtia mukavat 6-7 solmua. Ajettiin pidemmälle Velkuan saarten väliin purjeita laskemaan ja ajeltiin koneella sen jälkeen Vaihelan laituriin, aika alkupäähän, poijukiinnitys eikä poiju tullut enää ihan kiinni ahteriin. Muutenkin paikkaa oli kohenneltu, paljon ja hyvään suuntaan: WC-kontti, rantasauna ja hiekkaranta.


Purjeita laskiessa Retarin kenkä jäi sprayhoodin nepparin taakse sillä seurauksella, että R potkaisi etuvarpaan knaapiin, joka murtui ja musteni.
Rantaan tultua pikkupojat kalasteli ja muut vetelehti veneessä juoden kaljaa. Syötiin veneellä, Jenni teki pasta Carbonaran ja päälle otettiin ruokahuilit. Illemmalla mentiin Vaihelan kievarin terassille iltaolusille, sadekuuroista huolimatta. Kapu selitteli klenkka-Retarille taxi- eli mönkkärikyydin Mennen tullen.


Laiturissa Vaihela
8,3 mpk, koneella 26'
trippi 28,4 mpk
loki 987,3
kone 285
2017
651,6 mpk, kone 78:27

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti