Aamulla matkaan tuli yllättävä käänne, kun försti lähti sairastuvalle, Josku kävi hakemassa. Muu miehitys jäi veneelle odottamaan förstin paluuta. Late ja Jesse James kalastelivat ja kapu kirjoitti lokikirjaa ja touhusi niitä näitä. Ainolle vaan tiedoksi, myös tiskit tuli pestyä ja puhtaaksi. Ukko oli kovasti touhukas ja avusti lokikirjan pidossa pudottelemalla kyniä ja makaamalla lokikirjan päällä. Puolen päivän tienoilla förstikin palasi ja liikkelle pästiin taas 1350, koneen jo käydessä kapun Viirikkokamu Mäenpää (Tapsa) kävi pikaisesti veneellä, kun tuli kaffeelle kalastamasta. Tuulen jatkuessa kovana matkanteko jatkui Merimaskun kautta Röölään. Matka 4 km, jonka olisi kävellyt alle tunnissa, otti koneella 5 h 10' ja 24,16 mpk. Paikallisessa Otava-ravintolassa käytiin ihmettelemässä kylän menoa; no, Otavasta käsin meno näytti rapulaiselta. Pizzaakin olisi saanut, ja hyvältä se viereisessä pöydässä tuoksuikin. Kallihko 8-12 € hinta piti huolen siitä, että ei vielä tällä kertaa. Lähtiessä kirkonkylältä saimme niskaamme pienen sadekuuron, joka sekin kuivui ennen kuin päästiin Särkänsalmeen. Pojat viettivät enimmäkseen aikaansa sisällä pelaten korttia, Late taisi ottaa välillä pikku nokosetkin. Rymättylästä länteen oli välillä pientä aallokoakin ja lounaista tuulta. Perinteinen legi, miehistö nukkui ja kippari ajoi. Sen verran oli tuulta, ettei Ukkokaan viihtynyt uutsiktissä. Röölässä poijut kauempana kuin viimeksi ja terassilla karaoke. Ravintola sulki ennen puolta yötä, kuten lupasikin ja mölykin vaimeni, kun laittoi pleksit kiinni.
Röölä, Rymättylä, Naantali
Matka 24,16
Trippi 32,95
Loki 12725,9
Loki-2010 641,91
Koneella 5 h 10'
Sää: +20, 1008 HPa S 12-16, puolipilvistä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti