tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeinen päivä

Taas on vuosi vierähtänyt, ensi vuonna uudet kujeet. Ajattelin vuodenvaihteen kunniaksi käydä veneessä tekemässä tarkistuksen ja mittaamassa akut. Käyty, startissa 12,34 V ja käyttö 12,50 V - startti on aavistuksen alhaalla, käyttökin voisi olla enempi. "Näillä pakkasilla" noi menettelee, mutta harkinnassa on akkujen siirto autotalliin. Startti lienee lähellä eläkeikää ?

Illalla auton keula kääntyy jälleen Jylliin ja Nanna-parka pääsee evakkoon Uudenvuoden paukuttelulta. Huomaa muuten selkeän eron viime vuoteen, täällä saaressa ei sota syty heti 
 kun pukki on käynyt, vaan ainakaan vielä ei ole minkään valtakunnan pauketta kuulunut. Toista on kuulemma vanhassa paikassa, kuulin että siellä pauke alkoi lähes saman tien, kun oli lahjat avattu. Joskun mukaan Lauttarannassa 'aikataulun mukaan' eli 1800 alkoi pauke. Vuoden päästä Varustamolla ? Tai merillä ? Laivakallio ?

Hyvää ja Tapahtumarikasta Uutta Vuotta ja Menestystä ja Myötätuulta Purjehduskaudella 2014

Telakoituna Hirvensalo,

Loki 13215,6
2013: 
61,63 mpk, kone 17 h
Harmaa ja pimiä päivä, +3,4

2013 tilastot:
61,6 mpk
koneella 17 h
polttoainetta kului: 12,87 ltr; 0,75 ltr tunnissa. Ajossa lienee isompi, nyt on tunnit laiturissa ja pikkukierroksilla.
0,76 ltr/h; (2011: 0,82 ltr/h)
0,26 ltr/mpk; (2011: 0,18 ltr/mpk)
79 min/ltr; (2011: 73 min/ltr)
3,80 mpk/ltr; (2011: 5,46 mpk/ltr)
 
Lasku 23.8.2013 – loki 13432,5
Nosto 29.10.2013 – loki 13491,2
Lokilukema vuoden lopussa 13215,6
Erotus 275,6

Kauden pituus 68 vrk, veneessä 1 yö.
 
95 postausta blogiin, kolme enemmän verrattuna vuoteen 2012 (92). 




JK - edit: Mitähän vielä pitäisi sanoa, jälkikirjoituksena ja ensi vuoden puolella kirjoitettuna. No, onneksi saatiin vettä kölin alle, onneksi muutettiin saareen, onneksi vene on omassa pihassa, onneksi varustelttinkin, onneksi ehdittiin vesille, onneksi ehdittiin seilaamaankin.























keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Pukki toi - tietotekninen katsaus

Uusi läppäri ja Veneily-CD
Philomenakin on ollut tänä vuonna niin kiltti, että pukkikin toi lahjan. Kyllä vedessä käynti kannatti telakoitumisen sijaan. Pukki toi Philomenalle tabletin eli karttaohjelma-alustan, sanoisinko ihan plotterilavetin. Ensi kesänä ei kyllä varmana eksytä, on meinaan kolmella koneella erilaiset karttasovellukset paperisten lisäksi (Näinköhän, näkis vaan, tot. Philomena, eikös se kippari ollut kuuluisa niistä nuoruusvuosien eksymämatkoistaan ?).



Laajempi kartta-ala
Syksyllä kävi jossain välissä selväksi, että vanha läppäri ei enää jaksa pyöritellä nykyaikaisia ohjelmia ja ihan normisurffailu, kuten FB tai sähköposti tai lehtien lukeminen, kävi hermoille jatkuvan pätkimisen vuoksi. Leffapätkätkään eivät juuri tulleet kysymykseen, sama ilmiö. Kapu sitten repäisi ja kävi ostamassa ihka uuden läppärin Gigantista (iso G ?).




Jaettu näyttö
Uusi läppäri toimiikin muuten hyvin, pari pientä puutetta kuitenkin löytyy. Ensinnäkin, Windows 8 on kyllä sitten harvinaisen rasittava käyttöjärjestelmä yrittäessään simuloida tablettien toimintatapoja. Erityisen rasittava on oikealta vasemmalle hiiren siirto, koska W8 tulkitsee sen käskyksi avata käyttöliittymä. Usein ohjelma hyppääkin sitten kokonaan aloitussivulle asti. Siitä sitten pari askelta takaisin käyttämääsi ohjelmaan, aika ärsyttävää. No, kaikkeen tottuu ajan myötä, en kyllä ainakaan vielä, parin kuukauden käytön jälkeen, tottunut niin paljoa, etteikö edelleen ärsyyntymiskynnys ylittyisi.

CD-merikartta vanhassa läppärissä
Toinen puute tuli ilmi, kun piti ladata vanhat CD-merikortit uudelle koneelle. Ei onnistunut. Kone sanoi, että ei käy, ota yhteyttä järjestelmätoimittajaan tai jotain sinne päin. Alunperinkin oli ajatuksena se, että vanhasta läppäristä tehdään plotterilavetti, koska merikortti-CD:t ovat jo valmiina ja GPS:n ajurikin valmiiksi asennettuna. Se on myös varusteltu suoralle virransyötölle veneen akuista. Tietokoneen oma akkuhan ei taida kestää tuntiakaan, joten ratkaisu on sikäli ilmeinen.



Laajemmalla kartalla
Keväällä rannikkolaivurikurssilla asiasta puhuttiin opettajan kanssa ja ope oli sitä mieltä, että kannattaa pistää invertteri väliin. Sopivan tehokkaan invertterin hinnat ovat jossain korkeintaan satasen hujakuilla ja bonuksena saa muillekin laitteille 'taloussähköä', sitä samaa mitä kotonakin tulee töpselistä. Lisäetuina vielä sähkön tasalaatuisuus eli vaihtosähkö on tasalaatuisempaa invertterillä tuotettuna kuin tasasähkö suoraan akulta. Ei ehkä ihan suoraviivaisesti näinkään, veneen akku on alttiimpi jänite- ja virtapiikeille, jotka pahimmassa tapauksessa polttavat tietsikaltakin jotain oleellista ja sitten ei niitä karttoja pahemmin enää katsella - nähtäväksi jää. Miinuspuolelle jäävät invertterin sähkönkulutus ja päälle jäädessään tai runsaalla käytöllä (kuten tietokonepelit tai -leffat) saa käyttöakun yhdessä yössa varmasti tyhjäksi. Kapu insinöörinä myös vierastaa tasasähkön muuttamista ensin veneakulta invertterissä vaihtosähköön ja sen jälkeen läppärin muuntajassa vaihtosähkö takaisin tasasähköksi, eri jännitteellä tosin. Katsotaan kuinka käy, pitää ainakin muistaa ottaa töpseli pois seinästä ainakin moottorin käynnistyksen ajaksi.

Lähikuvassa Pitkäsalmi
Uudelle läppärille ei löytynyt virtajohtosovitetta tupakansytytin-muuntajan setistä, joten sille hankittaneen aikanaan invertteri. Vanhaakaan settiä ei vielä ole ehditty kokeilla tuon pitkän telakoinnin takia ja aikana. Tai on sen verran, että tietsikka toimii veneen akulla ja paikka löytyy GPS-antennilla. Ja kun vanhat kartat eivät sopineet uuteen koneeseen, kapu kävi hakemassa uudemmat merikortit eli Veneily-CD:t ja lataili ne koneelle ja nyt saatiin paikka jo uudellakin koneella kartalle. GPS:n ajurikin löytyi pienellä etsiskelyllä kapun kirjoituspöydän laatikosta.

 Tabletin kanssa onkin enemmän ihmeteltävää. Ihan vielä ei ole selvinnyt, miten GPS-antennin ajurin saa ajettua koneeseen. Kokeeksi sinne on jo latailtu ilmainen merikartta-softa, mutta ainakaan vielä ei ole saatu paikkaa kartalle ja karttakin on sen verran isolla mittakaavalla, että Pitkäsalmen merimerkkejä on turha etsiskellä. Toisaalta mainoskuvassa kuitenkin näkyy, miten tästä lähirannasta pääsee Uittamolle päin ja siitä edelleen vaikka Paraisille, ihan merkittyä väylää. On tainnut tulla ladattua väärät kartat tablettiin. Tekninen tiimimme jatkaa tämänkin asian tiimoilla.

JK-edit. Tablettiin tuli hankittua Navinicsin karttaohjelma, joka kuvissa. Pieni pulma on vain se, että ohjelma ei oikein ymmärrä GPS-signaalia eikä laitteessa ole Sanelman mukaan omaa, sisäistä GPS:ää. Täytyy vielä viritellä, jos saisi ohjelman päivittämään ulkoisen antennin antamaa paikkaa.

Telakalla Hirvensalo,
Loki 13215,6
2013: 61,63 mpk
Sateinen ja pimiä päivä, +4,6




 

lauantai 21. joulukuuta 2013

TALVIPÄIVÄNSEISAUS

Tämä talven pimeyden päättymisjuhla oli mennä kokonaan kapulta ohi, ellei Jenni tai Toni olisi paljastanut asiain todellista laitaa. Päiväähän on perinteisesti juhlistettu pimeyden taittumisen päivänä ja tarpeeseen se tuleekin. Lumettoman maan ja harmaan ja sateisen sään yhteisvaikutus on valon syöjänä sitä luokkaa, että pimeän katkaisee vain muutaman tunnin valoisa hetki puolilta päivin. Sade tai sumu syö lopunkin valon helposti ja ankeuden maksimointi alkaa olla päällänsä. 
Venepuolella ei sen ihmeempiä. Varustamo alkaa varustautua joulun viettoon, ensi kertaa saaressa, eli uudessa kodissa Hirvensalon Lauttarannassa. Kapu pesi päivällä saunan ja menee kohta ottamaan putipuhtaat löylyt. Toissapäivänä ja eilen asennettiin uudelle tietokoneelle Raision kirjastosta lainatut veneily-CD merikartat ja GPS-yhteyskin toimii - testattu. Pressun kiinnitykset ja pressutuksen kunto tarkastettu tänään, tuuli se vaan hulmutti.

Sää on viime päivinä ollut enempi syksyinen ja kovasti plussan puolella ja sateessa tätä voitonpäivääkin vietetään. Päivä alkaa kumminkin, pian ainakin, pitenemään ja ehkä se oikea talvikin suostuu tulemaan ennenkuin alkaa ensi kesän kunnostuskiireet. Jouluksi ei ainakaan Föhr eli fööri sen paremmin kuin Pouta-Pekkakaan ole lunta luvannut; valkea joulu tänä vuonna siis vain valokuvissa. 

Akkujen lataus vielä pitäis käydä tarkistamassa - onhan päivä vielä huomennakin.

Ja oli sitten hassun näköistä, kun blogin aikajanalla oli tälle vuodelle tasan kaksi päivitystä - tammikuussa ja joulukuussa. No, tekninen tiimimme kamppailee koko ajan asian korjaamiseksi. 

Telakalla Hirvensalo,
Loki 13215,6
2013: 61,63 mpk
Sateinen ja pimiä päivä, +4,6

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

BLOGI PALAA TAUOLTA

Vähän venähtänyt taas aktiivisempi päivittely, mutta ainahan voi tehdä jälkipäivityksiä, kun on lokikirja, oikea. Melkein vuosi on päässyt vierähtämään ja kiiretä lienee pidellyt, kun ei kirjailemaankaan ole ehtinyt (muka, tot. Philomena, maannu kuitenkin sohvalla niin kuin aina !) Uuden talon ostaminen ja sen kanssa puuhastelu, töissäkin on välillä oltu pois näppäimistöltä ja on sitä sitten vähän venettäkin huolleltu, kun kerran saatiin moottori vaihtoon ja vene veteenkin, siinäpä tärkeimmät. Kuluneen 332 päivän tapahtumat toimitetaan tästä vielä blogiinkin, jahka ehditään. Vene on keittiön ikkunan alla ja valmiina talvea varten. Keväällä jatkuu taas, ainakin pitää vielä uusi jääkaappi saada asennettua. Uusia kuviakin voidaan saada näytille.

Kapu yritti pummia kirjastosta CD-merkortit, mutta eivät sitten pelanneet uudessa tietokoneessa. Vanhassa koneessa onneksi vielä pelittää. God Save IBM.

 Keittiöön tarttis kanssa saada barometri tai sitten ihan oikea sääasema, Joulupukki ?

Telakalla Lauttaranta, Hirvensalo, Varustamon pihalla (omalla pihalla, suom.huom; Philomena)
Loki 13215,6
2013: 61,63
 Aurinkoinen pikkupakkaspäivä, 0 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Lataus lopetettu

Akkujen lataus lopetettu ja akkujen johdot irroitettu, tarkkaan ottaen vain toinen eli musta-miinus. Jatkojohto kerätty pois ja työkalut ja jääkaapin koneisto ja lauhdutin veneestä kuivempaan varastoon  eli kellariin, venetavarahyllyyn. Asennus ensi vuonna, kevväällä, kuivemmalla ja lämpimämmällä säällä. Akut yön-yli-latauksen jälkeen hupi 12,58 V ja start 12,31 V. Tulevat vielä kyllä alas, molemmat jännitteet, tilannetta seurataan. Vene lopullisessa talvitelakointikunnossa. 29.11.-14.12. välillä latailtu akkuja satunnaisen säännöllisesti. Öljyfiltterikin saatu vihdoin ja viimein vaihdetuksi eilen 14.12.

Joulukuun alussa venettä lämmitelty ja kuivateltu sisältä autolämppärillä sähköllä. 12.12. Seija-niminen myrsky myrsky kaadellut puita ja roskakatoksen, pressu pysyi onneksi hyvin päällänsä. Joulukuun alussa pressun narut säädetty ja kiristetty kohdalleen. Paljon pientä puuhattu veneellä, vähän muistettu kirjata lokiin ja blogiin. Blogin päivityksissä pian vuoden tauko, pakko pian alkaa päivittää (okei, tääkin on oikeesti kirjoitettu vasta 5.1.2014 0:02 ja apuna oli Linien Akvavit - ilman sitä ei olis koskaan varmaan tullut kirjoitetuksikaan). Blogin päivittäminen, eli 2013 historiankirjoitus alkoi muuten 18.12.

Telakalla Hirvensalo
Loki 13215,6
2013: 
61,63 mpk 
Kone  17 h

torstai 28. marraskuuta 2013

Jälkiasennus

Pressun jälkiasennus. Keulakaiteen helojen puuttuvat ruuvit paikoilleen, siirretty pressua edemmäs ja sidottu kiinni kehtoon eli telakointipukkiin, kuivailtu vesilammikoita veneen sisältä ja pilssistä (joka on siis venneen ulkopuolella tai jossain kys. Philomena, kun tarkkaan luki), irroitettu mantookitolpat ja vaijerit, öljyfiltterin irroitusyritys onnistumatta, jääkaapin asennuksen funtsailua ja yleistä siivoilua. Illalla selailtu jääkaapin asennusohjetta ja täytetty lokikirjaa. 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Pressun pystytys

Sää jatkuu leutona. Ensin nostettu viimeiset tavarat alas; keula-ankkuri, köydet ym. Pressukehikon pystytys pari tuntia ja muutamia putken putoamisia kirosanoilla säestettynä. Pressu sisältä aavistuksen jäässä ja limainen, nostettu pikku hiljaa telineelle Joskun toimiessa maa-apuna (EI siis maa-apina). Illalla avattu glögikausi pressun kunniaksi - Absolut Kuranttia terästeeksi.

Telakalla Hirvensalo,
Loki 13215,6
2013: 
61,63 mpk 
Kone  17 h 

tiistai 26. marraskuuta 2013

Pakastaa

Aamulla kireästi pakkasta: -7,7 astetta Celsiuksen taulukon mukaan. Päivällä kuitenkin putosi nollan lähelle, joten rungon pesu tehtiin lämpimällä vedellä ja Fairyllä. Kerran piti käydä lämmittellemässä kohmeisia käsiä sisällä. Runko ja kansi huurteessa, vähän tuntuu vaaralliselta alkaa viritellä pressua tällä pakkasella. Ehkä, jos ottaisi ulkona tuulettumassa (sateessa) olevan maton liukuesteeksi. Toivottavasti sää tästä vielä lauhtuu, koneestakin on filtteri vaihtamatta ja jääkaappi asentamatta. Ne kuitenkin vasta pressun alla.

Telakalla Hirvensalo,
Loki 13215,6
2013: 
61,63 mpk 
Kone  17 h
Aurinkoista, -1,8/+2,1

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kansipesu

Vene pesty kannelta, konehuoneeseen valunut vesi pumpattu pois. Tehty muitakin pikkuaskareita veneellä.

23.-24.11. Viking Gracella Tukkisaareen ja takaisin, Aino-Maja 16 vee risteily. Kapu Retarin johdolla sunnuntain samppanja-aamiaisella, mistä olikin hyvä jatkaa lounas-Ålvadoksen pariin. Noinkin lyhyeksi reissuksi yllättävän virkistävä - tässä mittän lemmenlomia tarvita. Paitsi ehkä Utösse.

Telakalla Hirvensalo,
kone 35'
Loki 13215,6
2013: 
61,63 mpk 
Kone  17 h

torstai 21. marraskuuta 2013

Öljynvaihto

Vaihdettu öljyt ja tehty muut konehuonehommat paitsi öljynsuodatin eli filtteri on vaihtamatta. Aluksi jäähdytysneste, koska jossain vaiheessa vuotanutta nestettä jatkettiin vedellä. Aika helposti menikin, kun avasi lämmönvaihtimen kyljestä pikkuisen ruuvia ja antoi valua pilssiin. Vielä parempi olisi, jos saisi vielä suoraan pulloon tai purkkiin eikä tarvitsisi pilssin pohjalta keräillä. Uutta Yanmarin Cooleria tilalle noin 1,7 l.

Öljynvaihtoa aloitettu ajamalla moottori tai oikeastaan voiteluöljy lämpimäksi. Jäähdytysvesi vedetty letkulla etupihan hanasta, koneeseen merivesisuodattimen kautta. Helppoa, kansi auki ja vettä menemään. Vanha merivesiläpiviennin hana oli letkun päässä sulkuventtiilinä. Moottorin kierrokset 1300-1500, siitä yli ei enää riittänyt puutarhaletkun tuotto, vaan kone imi suodattimen tyhjäksi. Täsmälleen ohjekirjan mukaiset kierrokset. Moottorin lämpömittarin avulla ajettu öljy noin 60 asteiseksi, aikaa kului ehkä 20-30 min. Ei tietenkään tullut mieleen katsoa kellosta tai ottaa kameralla kuvia. Lämpimäksi ajetun vanhan öljyn vaihto sujuikin akkukäyttöisellä pumpulla helposti. Tähän saakka kaikki sujunut kuin unelma - tästä sitten alkoikin se vaikeampi osuus. Vaihtoöljy oli säilytetty autotallissa ja oli kylmää ja kankeaa. Moottorin öljyntäyttöaukko oli lisäksi välikannen alla, joten täyttöön tarvittiin tratti ja letku. Sellaiset löytyivät autotallista, muuttotavaroiden joukosta, tratissa taisi lukea Ikea. Myös mittatikun reiästä olis voinut täyttää, mutta sähköpumpun letku oli liian iso. Hankalaa täyttö oli yläkauttakin ja hidasta, kun ei kankea öljy oikein tahtonut virrata letkussa. Sähköpumpulla täyttöäkin yritettiin, mutta öljy oli niin kankeaa, ettei mahtunut pienemmästä letkusta vaan ampui letkun irti ja ruiskutti öljyä pitkin konetilan pilssiä. Lopulta paras metodi oli täyttää ensin puolen litran kokispullo ja siitä kaatamalla tratilla koneeseen. Tratin jatkeena siis letku, jossa öljy virtasi hitaasti. Mitään kovin nopeaa ei öljynvaihto tällä metodilla ollut eikä kovin siistiäkään. 1,5 litraa uutta öljyä koneeseen lopulta saatiin kaadettua, vähän yli maksimin mittatikussa.

Öljynvaihdon  lopuksi vielä glykolit koneeseen. Kone taas käymään ja merivesisuodattimen kautta noin kolmen litran kanisteri tyhjäksi. Nyt on kone suojattu talven varalle.

Lokikirjan sivut tulivat täyteen, siirrytty uuteen lokikirjaan. Tällä kertaa lokikirjan kesto 837 päivää eli kaksi vuotta ja 107 päivää tai 2,29 v tai kaksi vuotta kolme kuukautta ja 15 päivää. Parempi kuin vuosi ja kirja - tahti. Ei sekään kyllä huono olisi, jos menisi vuosi ja kirja, mutta mistä senkin sitten alkaisi, vuodenvaihteesta, vesillelaskusta vai nostosta ? Selvisikö kaikille ? Eikö ? Ensinnä mainitty "Vuosi ja kirja" tarkoitti satunnaisesti alkavaa, kerran vuodessa vaihtuvaa lokikirjaa ja toinen mainittu "Vuosi ja kirja" takoitti vuosikirja-tyylistä lokinpitoa, jossa joka vuosi aloitetaan samasta pisteestä, esim vesillelaskusta, vuodenvaihteesta tai telakoinnista. Pitäisiköhän tähän palata laajemmassa postauksessa, pistetään mietintämyssyyn.   

Telakalla Hirvensalo,
kone 35'
Loki 13215,6
2013: 
61,63 mpk 
Kone  17 h

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Tyhjennys

Aloitettu veneen tyhjentäminen, pientä kosteutta sisätiloissa ja matto enempi märempi, luukusta pientä valumaa päässyt kertymään. Matot ja patjat saunaan kuivumaan ja pieni prasu päälle.

Telakalla Hirvensalo,
Loki 13215,6
2013: 
61,63 mpk 
Kone  16 h 25' 
Aurinkoista, +7
1007 hPa

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kapu maihin

Reittiliikenteessä Hki-Teesport-Rotterdam-Riika-Hki-Pietari-Hki-Riika-Teesport-Rotterdam-Riika-Hki. Lakkouhan takia törni kaksi päivää laskettua lyhyempi.

Telakalla Hirvensalo,
Loki 13215,6
2013: 
61,63 mpk 
Kone  16 h 25'

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kapu merillä

Containerships VII, se Scrubberilaiva.

Telakalla Hirvensalo,
Loki 13215,6
2013: 
61,63 mpk 
Kone  16 h 25'

tiistai 29. lokakuuta 2013

Veneen nosto

Kapu oli ekan kerran soitellut noston perään jo ennen lähtöään Finnfellowiin. Kappelinkarin törni kuitenkin viivytti nostoa sen kaksi viikkoa, minkä kesti. (Kapuhan se on tunnettu nopeista liikkeistään, tv. Philomena). Kiire meinasi nytkin tulla, kun huomenna lähdetään Containership VII:lle. Vähän kyllä jännitti, ehtiikö ennen, nytkin oli noin viikon odotus. Tässä taas tyypillinen esimerkki putkiajattelusta; nosto tilataan vasta sen jälkeen, kun masto oli laskettu. Moniajossa olisi toki tilattu aiemmin ja laskettu sitten masto valmiiksi ja odotuskin olisi ollut lyhempi. Olisi ehkä pitänyt nakittaa Varustaja orkaniseeraamaan.
 
Tänä vuonna nosto eli telakointi menee kategoriaan ”Eka kerta Philomenalla” - tarkkaan otten ylipäätäänsä millään veneellä. Vene nimittäin telakoitiin omalle pihalle. Nostoaika oli alustavasti sovittu iltapäivälle ja aamusta kapu jo hermoilikin, ettei vaan siirry seuraavaan päivään, joka kapulla olisi koittanut vasta kolmen viikon päästä.
 
Vene oli selvinnyt uhatusta syysmyrskystä hyvin, joskin myrsky meni pääosin ohi. Aamulenkillä Nannan kanssa käytiin varmistamassa tilanne ja tarkastamassa, onko rannassa nostotilaa vapaana. Kyllä siihen mastojen väliin pääsisi, arvioi Kapu.

Aamulenkin jälkeen haettiin öljy ja filtteri öljynvaihtoon Meprasta ja sitten Nosto-Kari jo soittelikin rantaan nostoa varten. Noin puoli kahdelta alettiin, vähän teki tila tiukkaa, kun ei huomannut ottaa nostotassujen tilaa huomioon, mutta mastoja sivummalle nostamalla tehtiin lisätilaa. 

Varsinaisessa nostossa meni ehkä puolisen tuntia kaikkine tassun nostoineen ja veneen sitomisineen, matkaan rannasta pihalle korkeintaan vartti ja lavetilta venepukille taas toinen puolituntinen, ehkä vähemminkin. Vähän jäi keulatrimmiin, täytyy yrittää kiilata keulan puolta vähän ylemmäs. Eikä ihme, kun keula on alamäkeen (pääsee liukumaan suoraan mereen, tv. Phil Omena). Muuten vene on tasaisesti pukilla ja kölillään. Kuvia lisätään joskus jälkikäteen.


Heti maksun jälkeen alkoi seuraava työvaihe eli pohjan pesu, niin kauan kuin pohja vielä on vähän märkä. Limaa ja levää oli odotetun vähän, enimmät vesirajassa ja heti vesilinjan alla. Pesijän vapaapäivät selviävät sitten myöhemmin, kun pääsee auringossa tutkimaan pohjan vielä kunnolla, nyt oli sen verran harmaa ja pilvinen sää, ettei ihan tarkasti saanut selvää.


Öljynvaihto ja muutkin syystoimet olivat työlistalla, mutta pohjan pesu päättyi sateeseen ja hommalle tuli sitä myöten loppu, pimeäkin alkoi laskea. Sadetta sisällä pitäessä alkoi jostain kuulua vesipisaroiden laulua – tip-tip-tip- ja korvakuulolta vuoto paljastui paapuurin punkan keulan puolelle. Vuotokohta ei ihan selvinnyt, mutta patja otettiin alta pois kastumasta ja punkan pohja. Saa sitten vuotovesi täytellä punkan alustaa. Pimiässä ja sateessa ei sen suuremmin tullut aloitettua tavaran roudausta poiskaan, mitä nyt fendarit talliin kuivumaan. Jatketaan ensi kerralla siitä mihin nyt jäätiin.  

Telakalla Hirvensalo,
Loki 13215,6
2013: 
61,63 mpk 
Kone  16 h 25'








maanantai 28. lokakuuta 2013

Siirto

Veneen siirto Ruissalosta Pursiseuralta Hirvensaloon Ramstedtin rantaan, tarkemmin Nauti-Cat - laituriin Nostokonepalvelun sataman viereen. Hansu toimi trossikallena, vaikka ensin pitikin tulla mukaan reissuun. Matkalla bunkrattu Pursiksen asemalta 12,87 l / 17,96 €. Ajettu normaalireittiä Pikku-Pukki kiertäen.

Satamassa Hirvensalo
3,24 mpk
kone 1 h 5'
Loki 13215,6
2013:
61,63 mpk
Kone: 16 h 25’
Sadekuuroja, +7

torstai 24. lokakuuta 2013

Viikkotarkastus

Normaali viikkotarkastus, kaikki kunnossa. Vesi oli välillä tosi alhaalla, nyt normaalimpi.

Satamassa Ruissalo
Loki 13213,2
2013:
58,69 mpk
Kone: 14 h 20’
Pilvistä, sadekuuroja, +10
1000 hPa

perjantai 18. lokakuuta 2013

Maston lasku

Mastonlaskijoina taas Jenni ja Toni. Kapu ensin valmistelemassa, mm puomi pois ja isopurje irti - järjestys toki päinvastainen.  Mastokraanan ollessa varattuna ajettiin ensin septin tyhjennykseen. Pienen odottelun jälkeen kraanalle, anturit (tuuli ja windex) irti ja alas. Liina kiinni, vantit irti ja masto alas. Alkoi mennä jo rutiinilla, täytyy nakittaa JT apuun ensi vuonnakin. Ainahan voi houkutella purjehdusreissuilla kesällä.

Satamassa Ruissalo
0,3 mpk
kone 1 h 45'
Loki 13213,2
2013:
58,69 mpk
Kone: 14 h 20’

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tarkastuskäynti

Moottorin koekäynnistys, ei meinannut ensin millään käynistyä, kunnes vähän antoi kaasua lisää. Mitä hienoin syysää ja ruska-aika. Vesi tosi alhaalla. Laitettu akut lataukseen, jännitteet 12,22 V ja 12,29 (hupi-kone).

Satamassa Ruissalo
kone 10'
Loki 13212,9
2013:
58,39 mpk
Kone: 12 h 45’
Aurinkoista, +6
1010 hPa

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Määräaikaishuolto #1

Pikainen yleissiivous veneellä. Äiti-Heidillä hoidossa olleet Milla ja Jenni kävivät tarkastamassa veneen. Samalla pikavisiitillä pakattu fokka pussiin ja pientä yleissiivousta muutenkin. Moottorin ensimmäinen määräaikaishuolto, 10 h: Tarkista koneen ja vaihteen öljyt ja jäähdytysnesteen määrä.

Satamassa Ruissalo
Loki 13212,9
2013:
58,39 mpk
Kone: 12 h 35’
Pilvistä, +8

lauantai 28. syyskuuta 2013

Ensipurjehdus

Uudella isopurjeella ja veneellä tämän vuoden ensipurjehdus. Koneen jo käydessä piipahtivat Hannu, Arja ja Heli Satu veneellä kylässä. Hannua ja Satua houkuteltiin mukaan, nutta eivät sitten kuitenkaan lähteneent kun olivat vähän 'rantatamineissa' matkassa. Satu oli lisäksi vielä illalla lähdössä omalla veneellään merelle.

Pohjoisen puoleisen tuulen vuoksi ajettiin ensin koneella ihan kotiporteille asti eli Pitkäsalmeen melkein sillalle asti. Siellä purjeet ylös ja myötiksessä Pukinsalmea Iso-Pukin ja Hirvensalon välistä Ruissalon rantaa lähes Saaronniemeen asti ja Porokarin ympäri. Siitä sivunyötäisessä Rajakarille (Taas jäi rommit ottamatta, ihme lepsuilua, tot. Philomena, juomattomat rommit jo kolme klasia). Rajakarilta loppukryssi satamaan Pursikselle ja mikäs oli kryssiä, kun oli oli korjattu ST-fokka keulilla. Molemmat purjeet toimivat hyvin, parhaat vauhdit jossain kuuden solmun hujakoilla.

Satamassa Ruissalo
14,71 mpk
koneella 2 h 10'
Loki 13212,9
2013:
58,39 mpk
Kone: 12 h 35’
Aurinkoista ja puolipilvistä, +14
1014 hPa
  

maanantai 23. syyskuuta 2013

Mittailua

Haettu yleismittari veneeltä kotimittauksiin, mitattu venepukin mitat. 381x200x169 cm, pituus x leveys x korkeus. Annukka meinaa tehdä siitä kasvimaan ensi kesänä, sitten kun vene on taas vedessä. Lisää paineita vesillelaskuun.

Satamassa Ruissalo
Loki 13198,2
2013:
42,92 mpk
Kone: 10 h 25’
Pilvistä, +13
1003 hPa

tiistai 17. syyskuuta 2013

Nanna aamulenkillä

Nannan aamulenkin ohessa käyty funtsimassa jääkaapin asennusta ja tiskialtaan vuotoa, joka onkin letkussa eikä läpiviennissä.

Satamassa Ruissalo
Loki 13198,2
2013:
42,92 mpk
Kone: 10 h 25’
Puolipilvistä, +18
1004 hPa

maanantai 16. syyskuuta 2013

Uusi hela

Piti laittaa uusi syöttöhela paikalleen, mutta työkalut jäi kotiin. Järjestetty venettä, viikattu iso paremmin puomille. Osa työkaluista haettu kotoa, hela kiinni. Aloitettu pistopunkan panelin kiinnitystä, kesken jäi.

Satamassa Ruissalo
Loki 13198,2
2013:
42,92 mpk
Kone: 10 h 25’
Aurinkoista, +15
1004 hPa

torstai 12. syyskuuta 2013

Uusi purje

Uusi isopurje noudettiin Northilta ja tuotiin veneelle. Asennettu paikoilleen ja laitettu latat ja reiviköydet. Muuten ok, mutta läpilattojen vaunu ei mahdu syöttäjän läpi. Haettu Northilta uusi purjeensyöttöhela mastoon 13.9.

Satamassa Ruissalo
Loki 13198,2
2013:
42,92 mpk
Kone: 10 h 25’
Aurinkoista, +20

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Moottoriveneilyä syyspäivänä

Aamulla yllättävän ajoissa ylös ja liikkeelle, jo puoli kymmeneltä. Matka jatkui koneella kohti Airisto Strandia ja sieltä Vepsä kiertäen Rajakarin ympäri takaisin kotisatamaan Pursikselle. Konerikkoista Lady Sasu III:sta hinattiin kohti Turkua, vaikka en silloin vielä heti tunnistanutkaan, kun oli kiikarit unohtuneet varastoon. Lakola oli kyllä heti tunnistanut.

Satamassa Ruissalo
7,0 + 12,7 mpk
Koneella 1 h 45’+2 h 40' yht 4 h 25'
Loki 13198,1
2013:
42,92 mpk
Kone: 10 h 25’
Aurinkoista, +16
1019 hPa

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kauden ensiretki

Kunnon riidan päätteeksi kapu karkasi merelle rauhoittumaan eli ajeli koneella Krampin suuntaan kaljoittelemaan. Uskomattoman tyyntä ja rauhallista illalla.

Ankkurissa Kaijankari
10,41 mpk
Koneella 2 h 30’
Loki 13178,5
2013:
21,25 mpk
Kone: 6 h 45’
Aurinkoista, +20

perjantai 6. syyskuuta 2013

Windex ja tuulianturi

Ajettu vene mastokraanalle ja asennettu Windex ja tuulimittarin anturi. Matkalla takaisin laituriin käyty tunnin huviajelulla satamassa.  

Satamassa Ruissalo
4,20 mpk
Koneella 2 h 5’
Loki 13168,1
2013:
9,31 mpk
Kone: 4 h 5’
Aurinkoista, +18

perjantai 30. elokuuta 2013

Uudelleenjohdotus

Aamuvuoro 1000 - 1115: Muutettu tuulimittarin virtajohdotusta ja nyt alkoi pelittää. Aloitettu anturijohdon asennus. Moottorin koekäyttö. 
Iltavuoro 1810 - 2040: Tavaralasti veneelle. Tyhjennetty koneen alta sadevettä, alta litra. Otettu 20 l bunkkerivettä kanistereihin. Windexin ja tuulianturin asennus keskeytyi sateeseen. Kirjoitettu lokikirja ajan tasalle. Irroitettu avotilan pöydänjalka ja suoristettu. Ajettu mastokraanalle ja lastattu venekamat  veneeseen - sateessa, kuinkas muuten.

Satamassa Ruissalo
0,2 mpk
Koneella: 15’+30’
Loki 13163,9
2013:
5,15 mpk
Kone: 2 h
Sadekuuroja ja sadetta, +16
1013 hPa

tiistai 27. elokuuta 2013

Ei tuu virtaa

Tuulimittarin johdotus ja asennus ei oikein etene. Ei tuu virtaa, kokeiltu molemmat liitospäätteet. Anturin johtoja koejohdotettu. Moottorin  koekäyttöä 10’. Kaikki tämä invakuskin hommien välissä. Aino ja Ville siis molemmat klenkkana, Ainon jalan leikkaus aamupäivällä. Tyttö Pulssiin lasarettiin 0700. 


Satamassa Ruissalo
Kone 10’
Loki 13163,7
2013: 4,95 mpk
Kone-2013: 1h 45’

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Merikoeajo

TPS-ASS, ensimmäinen virallinen merikoeajo eli kolmatta kertaa koneella liikkeellä. Tällä kertaa jäi jo Tepsin satamakin pois näkyvistä eli ihan oikeasti veneilemässä. Koko matka koneella, koska seilit ovat vielä kotona kellarissa. Annukka toi ASS:n rantaan patjat ja matot ja  sen jälkeen otettiin sitlåådassa oluet eli Heinekenit, jotka nekin Annukka toi. Anssi x 2 ja Annu x1. Annu lähti takaisin Varustamolle puutarhatöihin, Kapu järjesteli patjat ja matot. 

Nannakin meinasi tulla käymään veneessä, kun kävi hakemassa Joskun kanssa Kapun veneeltä. 

Satamassa Ruissalo

1,65 meno ja 1,87 tulo
Koneella: 20’ + 30’
Loki 13163,7'
2013:4,95 mpk
Kone: 1h 35’
Aurinkoista, +22,
1015 hPa

lauantai 24. elokuuta 2013

Kiristystä



Veneellä maston kiristys ja juokseva takila -köydet- paikalleen. Moottorin koekäyttöä ¼ h. Jostain vuotaa vähän jäähdytysnestettä tai voi olla valunut täytön yhteydessä. Kuivattu. Tiskialtaan tyhjennysläpiviennin vuoto pysynyt kurissa – vika ei siis ole läpiviennissä vaan letkussa. Aloitettu tuulimittarin asennus tekemällä virtajohto, Reiskan (Raymarinen tekn. tuki) ohjeiden mukaan. Korjattu lokin lukema 13171,2:sta 13158,7:ksi. Vuoden 2011 viimeisillä purjehduksilla on siis hukattu 12,5 mpk, joka on kyllä kohtalaisen vähän. Vuoden 2007 jälkeen on loki hukannut maileja noin 260 ja 12,5 päälle eli vähän päälle 270.

Satamassa Ruissalo
Koneella: 20’
Loki 13158,7
2013:
1,43 mpk
Kone: 45’
Aurinkoista, +25
1018 hPa

perjantai 23. elokuuta 2013

Vesillelasku

Pitkä kuiva-kausi loppui, kun vene laskettiin veteen, 657 päivän telakoinnin päätteeksi. Ajoissa 0900 paikalla Nannan kanssa. Ihan ensiksi tehtiin Nannan kanssa aamulenkki pursiksen ympäri. Noin 0930 vene liinoihin ja vedessä vähän ennen klo 1000 (varattu laskuaika). Moottori koekäymään, vuotojen tarkastus, vesillelaskuoluet Tarmon terassilla. Kannettu leirarit pressulaatikkoon, takaisintullessa vettä pilssissä 5 cm - VUOTO ! Vuoto paikallistettu tiskialtaan poistoputken läpivientiin, joka suljettu ja vuoto väheni lähes kokonaan. Ajettu koneella bunkkeriasemalle ja otettu 55 litraa dieseliä eli PA-tankin koko 60 litraa.

Illalla maston harjakaiset, nostoapuna Jenni ja Toni. Ensin tuulianturin tukiosa paikoilleen ja sitten vedetty uutta johtoa mastoon. Vanha johto teipattiin "vetoköydeksi" uuden vetopäähän. Muuten meni hyvin, paitsi tarttui purjeen syöttöhelaan. Otettiin sitten hela pois, vähän murjoen. Johto saatiin sen jälkeen pujotelluksi, mutta jäi vähän irtonaiseksi. Pitäisi olla vaahtomuoviset pidikkeet, niin pysyisi. Talvella sitten. Vähän jännittää, jumittaako nyt sitten. Jenni pesi maston mastonpesuaineella.

Seuraavaksi masto varusteltiin eli vantit ja saalingit paikoilleen. Juuri, kun saatiin vene mastokraanalle, alkoi tietenkin laivaliikenne. "Merenkäynnin ja vuoroveden" rauhoituttua nostettiin masto veneeseen ja koko revohka menikin yllättävän hyvin eikä mitään saatu ristiin tai muuten vaan sotkuun. Nostoliina tosin piti käydä löysäämässä mastotikkaita pitkin - pikkujuttu. Vähän kiristettiin mastoa ja sitten oli aika siirtyä nauttimaan Varustamon tarjoamaa grilli-illallista.     

Satamassa Ruissalo
Loki 13171,2
2013 1,8 mpk
koneella 20'
Aurinkoista, +22

torstai 22. elokuuta 2013

Kuskina

Aamulla haettu unohtuneet kotiavaimet, siinähän ne roikkuivat salongin tolpan koukussa. Välillä taas autonajomiehenä tai/ja vammaiskuskina. Illalla lakkaushommia, pinna ja levanki, levanki liimattu toissapäivänä.

Telakalla Ruissalo
Loki 13171,2
Sadekuuroja ja aurinkoa, +17

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Salongin pesu

Aamulla Lindholmin Reijo kävi katsastamassa veneen. Samalla nostettiin katsastusluokka pykälää ylemmäs eli kakkoseen. Salonki tuli pestyä turkkia myöten. PA-tankin mittari johdotettu, konehuoneen pilssi pesty ja tyhjennetty. Fendarit ja köydet veneelle vesillelaskua odottamaan, samoin uusi perälippu tankoineen. Sitloodan pesu aloitettu.

Telakalla Ruissalo
Loki 13171,2
Aurinkoista, +25
1014 hPa

tiistai 20. elokuuta 2013

Asennuksia

Laturin johto paikalleen noin klo 1530, Japi kävi laittamassa. Aino-Maijakin käväisi rannassa nukkumassa. Illalla vielä pujotettu reiviköydet ja laitettu puomi valmiiksi. Tuulimittari irti paneelista ja anturi irti mastosta.

Telakalla Ruissalo
Loki 13171,2
Puolipilvistä, +26