lauantai 2. elokuuta 2014

Svinöstä Kejsarhamniin

Viittä vailla 11 irroitimme köydet ja lähdimme kohti Högsåran Kejsarhamnia. Sitä ennen nautittiin aamiainen ulkona ja käytiin pikkupoikien kanssa keinumassa, sillä aikaa likat pisti veneen siistiksi eli tiskasivat aamiaistiskit. Tunnin konetuksen jälkeen nostettiin purjeet, nyt purettiin isosta reivi ja jatkettiin mukavasti sivumyötäisessä tuulessa Gullkronan kulmilta. Leppoisassa tuulessa perillä oltiin 14:35. Melkein saman tien lähdettiin käymään Farmor's Cafessa, jossa sattumalta oli jazzia tarjolla, Högsåran Jazzarien kunniaksi. Otettiin kakkua ja viiniä. Retari olisi halunnut kakkuannoksensa painon mukaan eli useampaa eri sorttia. Nyt saatiin vain yksi iso pala kerma-marenkikakkua. Tästä kakkuasiasta riitti marinaa vielä jälkeenpäinkin. Kakuttelun jälkeen käytiin vielä katsastamassa toinenkin vieraslaituri, Lillbacka Brygga. Lillbackan laiturille oli avattu uusi baari, Bar Rumpan, jossa otettiin pikkupojille jätskit ja muille oluet, paitsi Jennille siideri. Kapu ja Retari nauttivat vielä toisetkin oluet sillä aikaa, kun muut kävivät uimassa eli kahlailemassa viereisellä hiekkiksella. Rumpanin baari oli oikein viihtyisä ja Kapu ja Retari tykkäsivät kovin. Sen jälkeen käveltiin takaisin veneelle, otettiin rannassa vielä yhdet oluet ja ostettiin tuoreita sämpylöitä itsepalvelukioskista. Sitten tehtiin ruokaa, Pasta á la Toni, sen jälkeen istuttiin hetki sitlåådassa viinilasillisella. Illan hämärryttyä vetäydyttiin yöpuulle, oveen laitettiin hyttysverkko, jos vaikka vähän ilmakiertäisi paremmin.

Satamassa Kejsarhamn,
14,9 mpk
koneella 1 h 20'
Loki 13571,9
kone 71 h 
2014: 
378,5 mpk
56:45
lämmintä, aurinkoista, sivumyötäistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti