lauantai 6. kesäkuuta 2015

Tavaroita paikalleen

Paavo ja Niilo Nonnalassa eli varustamolla hoidossa. Veneellä tavaroita paikalleen, pikkukamat kaappiin ja patjat salonkiin, keulapiikkiin ja pistopunkkaan. Isokin piti tällätä mastoon, mutta jäi vielä kovan tuulen vuoksi pussiin ja ruumaan eli pistopunkkaan. Webaston kuukausiajo suoritettu samalla, nyt ei enää pahemmin savutellut ja hyvin lämmitti, käytetty noin puoli tuntia tai enemmänkin.

Tuulen tyyntymistä odotellaan, että pääsee koepurjehdukselle tarkastamaan vanttien kireyttä.

PS. Kapun piti käydä varustelukaupoilla, mutta Retari vei lompakon. Tai voi olla niinkin, että kapu unohti sen autoon.

Septiaine hankittiin sunnuntaina Salon Motonetistä, samalla kun haettiin uusi ruohonleikkuri. Työnnettävä malli koneosaston vastalauseista huolimatta.

Laiturissa Lauttaranta
loki 13682,3
kone 95
2015:
8,59 mpk
kone 2:45
+13, puolipilvistä, sadekuuroja, tuuli 6-8 m/s jostain, 1011 hPa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti