keskiviikko 20. lokakuuta 2010

TALVIAIKAAN - Mummoina ja vaareina

Försti ja kippari siirretty kertaheitolla mummi ja vaari-osastolle, kun Sanni synnytti Rikulle pojan, 20.10.2010 0854, 3530 g ja 52 cm. Försti on mamma ja kapusta tuli muffa eli morfar. Ipanaariosta tietenkin saman tien enoja ja tätejä (täti on vaan hilja eikä pälätä koko ajan). Poitsun projektinimi on Paavo. Illalla juhlan kunniaksi Ålvadokset, juotiin ihan pullo pohjaan, mutta sitähän oli alun alkaenkin vain puoli pulloa.
24.10. Försti ja kapu veneellä pesemässä paikkoja ulkoa ja sisältä. Imuri ei enää oikein imenyt, joten se sai lähtöpassit ja imurointi jäi sitten siltä osin kesken. Samalla imurilla on taidettu imuroida jo Baloota alusta alkaen ja silloinkin imuri jäi Uittamolta vanhana yli. Vettä satoi koko ajan, silti saatiin SB-puolen kylki kokonaan pestyä. Illalla Millan, Artimon plikan, 5v. synttärit, tulimme myöhässä, kuten aina. Milla jo kovasti odottaa, koska pääsee veneellä purjehtimaan.
25.10. Kapu kävi yksin omatoimisesti pesemässä kyljet loppuun, näyttää huomattavasti paremmalta ilman valumaraitoja.
28.10. Kapu kävi yksin omatoimisesti vahaamassa kyljet pesun jäljiltä.
31.10. Siirryttiin talviaikaan kääntämällä kelloja 1 h taaksepäin. Aamukahvin jälkeen kapu ja försti kävivät veneellä taas pesu ja imurihommissa. Annu-försti pesi ja imuroi sisältä ja Anssi-kapu pesi pressun painepesurilla. Pressu vietiin suuliin kuivumaan ja startti akku lataukseen 12 V laturilla.

Telakoituna Ruissalo,

Loki 12789,2
2010: 709,21

20.10. +7,5, aurinkoista, poutaa
24.10. +4,5, päivällä vesisade, illemmalla pilvipouta
25.10. +4,5/-0,5 pilvipoutaa ja puolipilvistä
28.10. +7,5 pilvipoutaa ja puolipilvistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti