tiistai 12. heinäkuuta 2011

Hätäsatamassa - käärmeitä paratiisissa

Aamulla tilanne näytti valoisammalta. 




 








Aamiaisen jälkeen kapu mereen sukeltamaan ja pohjaventtiiliä tarkastamaan. Vesi oli onneksi aika lämmintä eikä pikku uimareissu tehnyt yhtään pahaa.
  
Late näki aamupissalla ensimmäisen käärmeen ja sen jälkeen niitä näkyikin aika paljon.

Kapukin sukelteli kaikkien kyiden ja rantakäärmeiden seassa. Urhea kapu. 

Pohjaventtiilistä löytyi aika iso levätukko, sellainen nyrkin kokoinen, ei ihme, että konekin lämpesi. 
Myöhemmin vasta keksittiin, että olisi voinut sitten kuvatakin tilanteen Villen vedenpitävällä kameralla, mutta kun ei aina leikkaa, niin ei. Kipparilla ja förstillä tuli 4v. kihloissa täyteen. [No kuis pal sitten sitä venevelkaa on jäljel ? kys. Philomena)

Rannassa meitä kävi ensi saaren isäntäväen koira ihmettelemässä ja sen jälkeen ylätalon isäntä itsekin. Kun selitimme tilanteen ja että olimme hakeutuneet hätäsatamaan, niin saimme luvan olla korjauksen ajan laiturissa. Vähän sen jälkeen alatalon emäntäkin kävi selvittelemässä, mitäs porukkaa laiturissa hengailee. Selitimme taas asiamme ja hänkin lopulta ymmärsi tilanteemme ja hätämme, vaikkakin hieman kireänä olikin. Kiitokseksi hätäsatamasta uhrasimme yhden Koskenkorvavotkapullon satamamaksuksi "Satamapäällikölle."


Levänpoistosukellusoperaation jälkeen jännitys väreili ilmassa, kun painettiin käynnistysnappulaa taasen. Hyvin lähti käymään eikä edes vähänkään ajan kuluttua alkanut huutaa eikä ylikuumeta. Kippari tästä helpottuneena määräsi ylimääräiset rommit, ns. Helpotusrommit. 


Keula käännettiin kotia kohti ja moottorilla ajeltiin pitkät pätkät pelkästään siitä ilosta, että kone toimi taas moitteettomasti. 

Vähän ennen Kirjaisten loistoa teimme hyljehavainnon ja sen kunniaksi otimme oluet, tai päällystö. Ipanaario oli naukkaillut limsavarantonsa jo joskus Hangon jälkeen, kuka ennenkin jo. Ville paistoi taas lättyjä.

Purjeet nostettiin Airistolla ja loppumatka tultiin hyvässä sivumyötäisessä välillä pitkät pätkät yli seitsemää solmua. Rymättylän päällä ja takana oli sadepilviä, joiden ensin katsoimme menevän ohitsemme, mutta Erikvallan nokan jälkeen saderintama saavutti meidätkin ja mekin saimme kasteemme. Kuuro oli ohi jo ennen Pursista. Lomapurjehduksen ensimmäinen osa oli päättynyt, alkaisi huoltotauko ja liikkeelle lähdettäisiin taas kun tuulet nuo viestinsä tuovat ja kippari on selvinnyt serkuskokouksesta. 

Knivskär-Ruissalo
Matka 26,58
Trippi 197,0
Koneella 2h45'

Loki 12962,1
2011 197,0
Koneella 32h35'
Sää: +27,  Aurinkoista ja sadekuuroja, navakkaa, SW 7-10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti