tiistai 11. marraskuuta 2014

Nosto - melkein

Kapu siirsi veneen nostolaituriin ja jäi odottelemaan, josko nosto olisi jo tänään. Sen verran oli päivemmällä Nosto-Kari soitellut, että ehkä menee huomiseen. Matkalla tuli kokeiltua varanostopaikan syvyyttä ja saveenhan siinä jäätiin. Naapurin Lauran ja Simonin vene kuitenkin on saatu samasta paikasta uitettua, vaikka ui 15 cm syvemmällä. Tosin oli keväällä tehnyt tiukkaa, kun vesi oli erityisen matalalla. Syksyllä oli ajoitus parempi, kun vesikin sattui olemaan ylempänä, näin kertoi Simon, kun asiasta juteltiin. Kolmannen savikeikan jälkeen piti antaa periksi ja ajaa kiltisti 'Nauti-Cat'-laituriin. Myöhemmin telakan äijä kertoi, että olisi pitänyt ajaa pengerryksen ja tolppien välistä ja sieltä se näytti kaivurinkin menevän seuraavana päivänä. Nyt siis kokeiltiin ajaa suoraan väylältä tolppien välistä pilttuuseen eli syvennykseen. Ja viime viikolla siinä oli ainakin yksi pikku-H rannassa ja isompi katti (syv. 1,3 m noin) rannassa telakoituna eli toiveita oli.

Matkalla 4,5 solmua @2000 rpm. 

Vähän vailla viisi NK soitti ja nosto siirrettiin huomiseen. Alkoi olla pimeääkin jo.

Satamassa Hirvensalo
0,6 mpk, kone 50'
Loki 13726,5
kone 92 h
2014:
542,1 mpk
81:05
+9,6, pilvistä, tyyntä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti