keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Paluu kotisatamaan

Swan-Regatta alkoi painaa päälle ja Nauvossakin oli muutamia Swaneja jo parkissa. Kapu oli mönstrattu kisoja järjestämään, joten oli aika palata kotisatamaan. Liikkeelle lähdettiin vasta kymmeneltä, ensin käytiin kaupassa, josta tosin taidettin ostaa lähinnä jätskiä. Aamupala tehtiin taas matkalla, kun ajeltiin hiljaksiin koneella Kramppiin katsomaan Artimon ja tyttöjen meininkiä. Arto uitti juuri likkoja omassa rannassa ja ajelimme niin lähelle, että Milla pääsi uimaan takatikkaile ja kävi pikaisesti kylässä. Jennikin tuli veteen, muttei uinut veneeseen, vaan jäi Artimon kanssa Lakolan vanhaan jollaan, siihen samaan, joka kerran upotettiin kuuden hengen ylikuormalla. Lilluttiin vartin verran C-Villen edustalla ja sitten jatkettiin kohti Lauttarantaa, käytiin nostamassa Kaijankarilla purjeet ja lähdettiin. Purjehduksen maksimoimiseksi kierrettiin Orhi takapuolelta ja myös parempien tuulten toivossa. Aika hyvässä tuulessa lopulta päästiin ajelemaan ja purjeet otettiin alas vasta ASS:n edustalla. Ajettiin Aino ensin Ainonrantaan ja siitä ajettiin omaan laituriin Ramstedtille, jossa kiinnitettiin kaksi minuuttia vailla kolmen. Kannettiin kamat kotiin ja kapu lähti Swan-Regatta palaveriin, Ville lähti kotiin Helsinkiin ja siitä skeittailemaan pohjoiseen.

Satamassa Lauttaranta
22,3 mpk,
2:23 koneella
loki 329,0
kone 191
Lomaloki 196,4
2016:
388,8 mpk
kone 49:30

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti