maanantai 16. heinäkuuta 2007

Husaröstä Fejaniin

Aamulla kohtuulliseen aikaan liikkeelle, eli vähän jälkeen yhdeksän. Aurinko paistaa pilveettömältä taivaalta ja muutenkin elämä on ihanaa. Ensin mentiin purjeilla, mitä nyt satamasta ulos koneella. Sitten ajettiin koneella pitkin Blidön-Yxlanin välistä salmea ja loppumatka taas purjeilla aina Fejanin lähelle asti. Kapellskärin kohdalla oli pakko päästä yksi tanskalainen 12mR-vene ohi, ehkä sen isompana kuuluukin olla nopeampi. Gastikin tykkäsi, kun saatiin luovia, mutta sehän kasvattaa vain papua.

Fejanissa oli lounas-ruuhka, joten hetken aikaa jouduttiin kiertelemään sataman edessä odottamassa vapaata paikkaa.

Fejanista faktaa på svenska: http://www.fejan.se/
Saaren historia lyhyesti em linkin takaa käännettynä menee seuraavasti.

100 v. historia

"Fejanilla on jännittävä ja kiinnostava lähihistoria, joka alkaa 1800-luvun loppupuolelta. Tuolloin riehui koleraepidemia Euroopassa ja Ruotsissa ja Itärannikon karanteeniasema oli Fejanissa. Sairaalarakennus Wasa on rakennettu 1892 ja mm. lääkärinvilla on alunperin ollut lähetysasemana Kongossa.    

Toisen maailmansodan aikana rakennukset olivat taas käytössä. Kun Neuvostoliitto miehitti Viron syyskuussa 1944, pakeni 30000 virolaista huonokuntoisilla veneillään yli Itämeren. Fejan, joka oli 1900-luvun alussa saanut lisää suuren sairaalarakennuksen, von Döbelnin, toimi jälleen balttialaisten pakolaisten läpikulkuleirinä." 

Laiturissa Fejan, Sverige

Matka 24,41 mpk
Trippi 261,24 mpk
Koneella  1 h 35'

Loki   10440,9 
2007: 412,0 mpk
Koneella 62 h 28'
Sää: Puolipilvistä, N-E 2-4 m/s

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti