keskiviikko 11. heinäkuuta 2007

Väddön kanavaa Norrtäljeen

Aamulla förstillä kauhee vessahätä ja Gästhamnin WC:n ovet lukossa, hienoo ! Aurinko paistaa, aivan upea aamu ja kippari vaan nukkuu. Wessan ovet aukeaa hei vasta klo 0800 ... taitaa ämpäri kutsua. Klo 0730, löytyihän se koodattu WC, kun kippariin syntyi vähän tajunnan virtaa ja hän kertoi koodin olemassaolosta.

Ja sitte hokattiin, että Ruotsin aika on tuntia perässä. Eli mahtoi bussikuski ihmetellä klo 5 aamukävelyllä olevaa tyyppiä. No, kipparin käskystä elämme Suomen aikaa, ettei tule boat-lagia takaisin mennessä. (Ote aamuvirkun förstin seikkailukertomuksesta)

Liikkeelle vähän ennen kymppiä, veneen aikaa toki. Aamupäiväkävelyllä käytiin vähän kylillä ja ostettiin paakarintuvasta pikku purtavaa. Tepsiläisiä veneitä tavattiin sattumalta itäsataman puolella, josta pääsee myös laivalla Eckerön puolelle. Sataman puodista taidettiin ostaa Kjellin pursikselta suosittelemana kalaa.

Päivän reittinä oli Väddön kanavan kautta Norrtäljeen, ensimmäinen kanavamatka jne. Kanavassa ei ole oikeita sulkuja, vaan kaksi siltaa samaan tapaan kuin Lemströmissäkin. Ensimmäinen, nostosilta, oli Älmstassa ja sillan avautumista odotettiin odottelulaiturissa juomalla pikakahvia ja syömällä Grisslehamnin paakarilta ostetut herkut. Ajomatkaa koneella tuli kaksi tuntia, seuraavalle sillalle oli puolisen tuntia ja hetken taas odoteltiin moottorin käydessä. Bagghusissa oli nostosillan sijasta kääntyvä silta, kuten Lemströmissä Ahvenanmaalla. Ränniajoa riitti vielä yli kolmeksi tunniksi ennen kuin päästiin Norrtäljeen, lahden perukoille. Ensin satamamaksu, hoidetaan kiireemmät pois, pistetään purjeet pussiin ja sitten vasta lähdetään kaupungille hengailemaan.

Laiturissa Norrtälje, Sverige
Matka 26,54 mpk
Trippi 175,19 mpk
Koneella  5 h 45'

Loki   10354,3 
2007: 325,4 mpk
Koneella 49 h 59'
Sää:
Auringon paistetta koko päivä, kevyttä tuulta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti