lauantai 12. kesäkuuta 2010

12.6.2010 MATKAPÄIVÄ 8 Ilmoja pidellessä

Kova lännen puoleinen tuuli pitää venettä satamassa tuulta pitämässä. Tyyntymistä odotellessa käveltiin ensin puistoon, sitten kylille. Societetsparkissa pidettiin markkinoita. Ruoan jälkeen tuuli tuntui tyyntyneen sen verran, että päästään liikkeelle, Heti kaupunginlahdeltä päästyä selvisi kuitenkin, että tuulta vielä piisasi, joten satamaksi päätetiin Blidön sijasta Gräddö, Norrtäljen lahden suulla olevaan suurempaan venesatamaan. Pelkällä kakkoseen reivatulla isollakin vauhtia riitti vielä 6,5 solmua ja matkaan meni parisen tuntia. Rantautuminen ei oikein mennyt nappiin, kun äkillinen kova puuska painoi veneen vasten viereistä venettä, onneksi kuitenkin vain lempeästi. Selittelemällä siitäkin selvittiin ja kipparista alkaakin kehittyä jo kelpo selittelijä, ruåtsiksikin. Satamamaksu hoidettiin bensa-asemalle, sjömack, ja suihku ja vessa löytyivät heti rannasta mäen päältä. Tuuli heilutti venettä edelleen koko yön ja aamullakin viellä tuulta ja sadetta riitti, tuuli kuitenkin oli kääntynyt vähän pohjoisen puolelle. Tukholmaan ETA neljän-kuuden päivän sisään.  

Norrtälje, Gräddö, Sverige
Matka 9,45 mpk-2 h 15'
Loki 12296,7
Trippi 199,68
Koneella 35'

Sää: Sadetta, +13, 994 hPa SW 10-16, NW 8-12 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti