Aamulla kevyttä tuulta ja ukkosta/sadetta ilmassa. Aluksella kaikki hyvin, juhannus juhlittu varsin maltillisesti, mitä nyt förstillä selkä rikki. Paratiisin kalliolilla kiipeilemisellä lienee osansa asiassa. Vaihtelevissa tuulissa kapealla ja karikkoisella väylällä luoviminen ei kiinnosta ketään, joten matka etenee koneella. Odotettua ukkosta ei saatu, mutta sadetta kyllä parikin kertaa, muuten keli kohtalainen. Alkumatkasta taas ipanaariolla tappelusta, mutta mutta pikku hiljaa koko porukka valui unten maille, förstiä myöten, joka otti pikku tirsoja loodassa. Kippari ajoi ja Ukko oli tähystäjänä, jos ei satanut. Matkalla syötiin voikkua, ettei ihan pääse nälkä yllättämään. Arholmassa vähän täyttä, miksipä ei juhannuspäivänä, veneitä redillä ankkurissa, mutta laituriinkin vielä mahtui, ainakin me ja yksi puinen sakemanni. Iltakävelyllä poikettiin Ångbåtskajenilla ja Dansbanalla, jälkimmäisessä oluella. Sadetta saatiin taas vähän ennen kun piti lähteä kävelemään takaisin veneelle, mutta sekin ehti kuivua ennen kuin oltiin veneellä. Lämmin kesäsade, sen kesä kuivaa, minkä kesä kastaa. Pienen neuvonpidon ja säätiedotuksen funteeramisen jälkeen kypsyi päätös lähteä ylittämään Ahvenamerta yötä myöten. Illalla yritettiin vähän nukkua varastoon, mutta ainakin kipparilla jäi unet vähiin. Lähtö suunniteltu vähän puolen yön jälkeen.
Österhamn, Arholma, Sverige
Matka 20,41 - 5 h 40'
Loki 12433,3
Trippi 336,30
Koneella 5 h 10'
Sää: +15-20, Puolipilvistä ja sadetta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti