keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

23.6.2010 MATKAPÄIVÄ 19 - Eteenpäin, kohti Juhannusta ja Malmakvarnia

Helteinen päivä, Ipanaario kävi meressä useampaan kertaan. Paikallisessa ICA:ssa käytiin kaupassa ennen lähtöä. Jotenkin meni ammupäivä lorvimiseksi ja matkaan päästiin vasta viiden jälkeen. Alkumatka koneella ulos Gustavsbergin lahdelta ja siitä eteenpäin luovien Baggensfjärdeniä. Saltsjöbadenilta pitkälle itään Ingarön rantaa jatkuu mökkien paljous, vähän kuin Airistolla ajelisi. Täälläkin paikallinen Airisto, Erstan, kyllä löytyisi, mutta se jätettiin tällä kertaa väliin. Ramönin nurkilta matka kääntyy viimein kohti Malmaa, mutta pian loppuu tuulikin ja loppumatka jatketaan koneella. Satama Malmassa melko täysi, ilmeisesti veneitä on tuotu etukäteen paikkaa varaamaan. Vähän suomeakin puhuva Paavo osoitti meille paikan myös vastikään tulleen ison moottoriveneen vierestä. Taas karehti Ipnos naapurin kipparin huulilla ja hän kyselikin, josko meidät saisi toiseen paikkaan, kun olisi kavereitakin tulossa ja paikka vähän niin kuin varauksessa. Paavolle siis, ei meille, luuli varmaan, ettei ne finskit mitään muuta kuin suomea kuitenkaan osaa ja ymmärrä. Taas yksi öykkäri-svenssoni. Muita suomalaisia satamassa oli parisen kappaletta lipuista laskien. Aika pian kiinnityksen jälkeen koko porukka maate.
     
Malma Kvarn, Värmdö
Matka 20,33 - 5 h 50'
Loki 12380,3
Trippi 283,26
Koneella 1 h 50'
Sää: +20  Aurinkoinen (sääpalvelu lakossa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti