tiistai 15. kesäkuuta 2010

15.6.2010 MATKAPÄIVÄ 11 Tukholma saavutettu

Irroitus vähän takkuilevaa, poijuhaka oli vääntynyt. Tukholman läheisyys ilmenee ipanaariossa jännittyneisyytenä, eli tappelu & mökötys. Tuulta on aamusta kevyesti ja alkumatkasta luovimme läpi läpi Lindalssundetin. Vähän ennen Vaxholmia suunta muuttuu, eli käännäämme myötäiseen ja tuulikin paranee, meno muuttuu mukavaksi sivumyötäiseen lekotteluksi. Lidingön kohdalla kurssi nousee hivenen sivutuuleen ja tuultakin alkaa olla jo reivirajalla. Liikenne vilkastuu keskustaa kohti tultaessa. Värtanin kulmassa tulee Gladan vastaan, kuninkaalllisen laivaston purjekoulualus ja sitä lähdetään ohittamaan tuulen puolelta siinä myös onnistuen.









Alkuiltapäivästä kiinnitetään Wasahamniin ja varataan paikka sähköllä ja wlanilla viikoksi, 2110 kr. Ipanaario alkaa pimputuksen heti kättelyssä, Akvaarioon, eläintarhaan, Gröna Lundiin ja luoja ties minne. Rantamuodollisuuksin jälkeen ensin murkinalle Hai-heseen ja siitä ipanaario Akvaarioon ja päällystö veneelle Merenkulkumuseon kautta. Merenkulkumuseota on vaikea ohittaa, kun se on aivan venerannassa ja vielä ilmainen. Kokoelmiin kuuluu mm. Vickanin soutusluuppi, joka sattuneesta syystä olikin muussa käytössä. Illalla veneellä lämppäri laulamaan, koska päällystöllä tuli matkalla vilu eikä päästy edes saman viltin alle lämmittelemään.


Satamassa Wasahamn, Tukholma
Matka 19,12 mpk - 5 h 10'
Loki 12348,2
Trippi 251,15
Koneella 1 h  
Sää: Puolipilvistä, sadekuuroja 1015-1018 hPa, NW 2-4, NW 4-6

1 kommentti:

  1. Hyvä, päämärä saavutettu.
    Oletteko muuten ankkurissa ihan siinä lähellä mistä huomenna kello 17:11 soutavat Vickan ja Danny ohi, vai tulkitsinko asian väärin?

    VastaaPoista