torstai 24. kesäkuuta 2010

24.6.2010 MATKAPÄIVÄ 20 - Sandhamn, Itämeren purjehduksen mekka

Jälleen 'ajoissa liikkeelle', vähän kahden jälkeen. Malmassa ei saanut uida satamassa, mutta lähellä ollut järvi korjasi asian. Järvellä uitiin ja nautittiin eväitä, sitten lähdettiin, ensin koneella aukolle ja vähän matkan jälkeen purjeilla. Matka menikin leppoisasti sivuttaisessa lempeässä tuulessa, pari vendaa matkalla tehtiin. Veneitä alkoi hiljalleen olla jo liikkeellä, olihan Juhannus kohta käsillä. Loppumatkasta tuuli kääntyi vähän nokille ja koska liikennettä riitti, otettiin kone avuksi. Sandhamniin oli kiinnittyneenä sen verran ökyt jahdit, että katsoimme parhaaksi suosiolla kiinnittää Lökholmin puolelle. KSSS:n klubisatama olikin viihtyisä, ei se K pursiseuran nimessä ihan suotta ole. Sandhamnin puolelle pääsee kerran tunnissa yhteysveneellä ja sinne piti tietenkin päästä heti, kunhan vene oli saatu kiinni ja maksettua, eli satamamuodollisuudet hoidettua. Sandhamnin kylä on kertakaikkisen hieno, ei pelkästään se hotellin puoli, vaan myös koko kylä luotsituvalle päin ja muutenkin. Voidaan tulla toistekin, kun jäi santarantakin näkemättä, Santasaaren santaranta - höh. Illalla kierreltiin vielä Lökholmenia ja mentiin maate.    

Lökholmen, Sandhamn
Matka 12,75 - 3 h 10'
Loki 12393,0
Trippi 296,01
Koneella 1 h 20'
Sää: +20  Aurinkoinen, SE 2-4 

Meinattiin ostaa ...
Tääkin meinattiin ostaa ...
Ja tää me meinattiin ostaa ...
Nää ois sopinu muuten vaan takapihallle ...
Meinattiin nostaa ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti