torstai 30. joulukuuta 2010

Joulu on taas

Joulukuun aluksi kapu oli sammuttelemassa paloja Öbbnäsin lohkossa, päällystön palonsammutuskurssilla. Merirauhanturvaamiskoulutus Pohjanmaalla oli menossa samaan aikaan samalla sotilasalueella. Markon ja Kuisman kaveri Meeri lähtee mukaan ja kävi paljastamassa meille, miten merirauhaa turvataan. Kipparikin olisi halunnut vähän mukaan, mutta hanke kaatui ikään, ei miel. yli 45v ja kyllä sitten tuo Cuupperin testikin saisi vähän parempi olla. No, sielläpä kuitenkin seilaa, kipparin vanha laiva. Varusmiespalvelu 1985 ja Kanadan reissu.
4.12. Paavo, Sannin ja Rikun poikanen, sai kasteessa nimen Paavo Vilho Oskari Aro. Ulkomaailmassa jääkausi uhkaili tuloaan jatkuvamman lumisateen ominaisuudessa.
5.12. Kapu ja koira veneellä lumenravistelureissussa, lumet putoili lähinnä kapun niskaan ja takinkauluksesta sisälle. Lunta pressun päällä ainaskin 25 cm, sään lämmetessä alkaa lumivyöryjen tömähtelyä kuulua telakointikentältä. Akut start 12,50V ja käyttö 12,23V, käyttöakku laitettu latinkiin, lataus keskeytetty yön ajaksi.
6.12. itsenäisyyspäivä, ei ylennyksiä, jos kohta eipä paljon ole oltu sotimassakaan. Käyttöakku nyt 12,78V, molemmat akut kytketty lataukseen. Ainainen lumisade vaan jatkuu ja jatkuu. Illalla akkujen latausjännitteet käyttö 13,15V ja start 13,95V, akkujen kaapelit kytketty irti. Pressun päällä lunta 5-10 cm, ei ravisteltu, jospa varisee itsekseen.
11.12. Tarkastureissu, kaikki kunnossa, lumet ravisteltu pressun päältä. P-puolelta oli tuuli ravistanut jo suurimmat lumet. Ostettu kuivapalloihin kuiva-aineet.
12.12. Sunnuntaina piti mennä kirkkoon kuuntelemeen, kun luetaan kirkolliset ja Paavo siinä muiden mukana. Hanke kaatui kuitenkin osallistuja katoon, vaikka kippari olisi kyllä jumalaapelkäävänä miehenä kirkkoon ollut valmis lähtemäänkin. Akut start 12,62V ja käyttö 12,81V. Kuivapallot täytetty ja paikallaan. Maasähköjohdon vika paikallistettu (nyt vasta näemmä, eikä joskus jo aikasemmin). Annukin oli palelemassa rannassa.
23.12. Kapu kävi joulun tarkistukierroksella ja ravisteli lumet pressun päältä. Pressu oli keulasta vähän löysällä, liekeö narut tai solmut löystyneet. Jyllissä jouluna todelliset paukku- ja tulipalopakkaset, -30 nurkilla, sen jälkeen etelässä kova lumimyräkkä ja Joulun paluuliikenne. Kaikki onneksi onnellisesti perille kotiin.
30.12. Vuoden viimeinen tarkistus, lunta oli tullut vaihteeksi lisää 15-20 cm, joka ravistettiin pressun päältä maahan. Lunta veneen ympärillä arviolta puoli metriä ja pressun päältä ravistetut yli metrinen kinos. Hyvin saatiin lumivyöryt liikkeelle, kolme kertaa takin kauluksesta sissän ja viidet lumipesut muuten vaan. Molemmilla puolilla pressua lunta, PB-puolella kinoksen syvyys muniin asti.

Hyvää Uutta Vuotta ja Hyviä Tuulia Purjehduskaudella 2011

Telakoituna Ruissalo,

Loki 12789,2
2010: 709,21
1.12. -16; lumisadetta ja pilvistä
3.12. -5; lumisadetta
4.12. -2 kunnon lumipyry, lunta 20 cm
5.12. -1,5; kova lumisade
6.12. -4; lumisadetta, lunta 30 cm
11.12. -6; lumisadetta, uutta lunta 10 cm
12.12. -16; aurinkoista, kirkas kaunis talvipäivä
23.12. - 13,5; aurinkoinen, kirpeä pakkaspäivä
24.12. -31 Jylli; vieläkin kirpeämpi pakkanen
26.12. - 11; lumimyrskyä, lunta ja poutaa
30.12. -8; lunta ja poutaa



2010 tilastot:
709,2 mpk (2009: 445,4 mpk)
koneella 84 h 35' ja 391,1 mpk (52 h 30’ ja 244,71 mpk) 
polttoainetta kului: 66,01 ltr, tankattu kaksi kertaa
0,79 ltr/h; (2009: 1,03 ltr/h)
0,17 ltr/mpk; (2009: 0,21 ltr/mpk)
76 min/ltr; (2009: 62 min/ltr)
5,92 mpk/ltr; (2009: 4,80 mpk/ltr)


Kauden pituus 137 vrk, veneessä 37 yötä, 32 yötä yhtä mittaa.

Lasku 31.5.2010 – loki 12332,8
Nosto 15.10.2010– loki 13028,0
Lokilukema vuoden lopussa 12789,2
Erotus 238,8




Käyty 30 eri satamassa ja laiturissa - Krampissa käytiin kolme kertaa.

67 postausta blogiin, yksi enemmän verrattuna vuoteen 2009.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Talven tuloa

14.11. tarkistureissu veneelle, ämpärit täynnä piripintaan, ompi sadetta piisannut.
18.11. reissu Tukkisaareen, Aino-Maijan voittama palkintoreissu. 21.11. palattu Tukkisaaresta, sillä välin sadellut lunta, ensilumet 5 cm. Akut piti laittaa latinkiin, mutta maasähköä ei saatu laturille asti, valo ei palanut, maasähkön merkkivalo siis.
23.11. kapu kävi hakemassa volttimittarin ja mittaili, missä sähkökatkos majailee. Maasähkökaapeli otettiin mukaan kotiin mittailtavaksi. Akkujännite 12,28 V, startti. Vähän lunta pressun päällä.
24.11. blogi täytti vuoden. Vuoden aikana on julkaistu yhteensä 72 blogipäivitystä. Sähköongelma on paikallistettu mahdollisesti hapettuneeseen liittimeen keulan ankkuriboksissa, sieltä ainakin keväällä jatketaan vianetsintää.

Telakoituna Ruissalo,

Loki 12789,2
2010: 709,21

14.11. +1,5; vesisadetta
18.11. -2; lumisadetta, ei pysyvää lumipeitettä
21.11. -2,5/0; vesi ja lumisadetta, ensilumi 5 cm, max/min 7,3/-4,9
23.11. -5; lumisadetta ja aina vaan lisää lunta, lisäys 10 cm

maanantai 1. marraskuuta 2010

Pressu päälle eli talviteltta(kokous)

Marraskuussa, 1.11., otettiin pressu pois suulista kuivumasta ja ajettiin glygolit koneeseen. Enää puuttuu konehuoneen pilssin pesu ja puhdistus, sitten mantookit pois ja pressu päälle, ja sitten talvi saa tulla. Laturin ja vesipumpun remmit irroitettiin vaihtoa varten, vielä pitäisi pumppu 'kaivaa' esille impellerin vaihtoa varten.
2.11. Anssi ja Nanna näkivät ketun tenniskentän kulmilla, melkein takapihalla. Oli aika kesy, kun päästi viiden metrin päähän eikä pahemmin Nannaakaan pelästynyt. On kuulemma naapurin Klaus Kurjen ruokkima lähiökettu. Veneellä iltapäivällä kapu kävi pesemässä konepilssin, joka puhtaana näyttääkin jo ihan siedettävältä. Saman tien tuli pressukannakkeet nostettua sitloodaan odottamaan pressutusta.
3.11. oli kova sumu, mallia hernerokka.
4.11. ensimmäinen pala pressukehikkoa saatiin koottua ja hommaa jatkettiin paremmassa päivän valossa 5.11. ja teline valmistuikin saman tien ilman osien pudottelua. Pressukin saatiin kärrättyä veneelle, pesemisen yhteydessä huomattu keulanuoli (tussilla tehty) tällättiin näyttämään keulaan, eli toisin päin mitä tähän asti. Ennen keltainen K-kirjain on osoittanut keulan puolta. Lopuksi täytettiin ehjät ja jäljellä olevt vesikanisterit ja laitettiin ne pressun painoiksi roikkumaan.
7.11. kapu ja försti järjestelivät ensin venevarastoa (=Johannan varasto) ja sitten lisäsivät painoja pressun reunoihin. Pressu oli vajonnut n. 20 cm SB-puolelta sitten viime näkemän, koska painoja oli epätasapainoisesti pressussa. Takaisin riuhtominen olikin sitten hankalampi operaatio. Pressun kulmiin lisättiin neljä 10 l ämpäriä tasapainottamaan ja pitämään pressua paikallaan.
9.11. Anssi ja Arto kävivät Krampissa (Hankanrannasta) hakemassa soutupaatin Artolle huoltoon ja käristelivät syksyn ekan lumimyrskyn kourissa.

Telakoituna Ruissalo,

Loki 12789,2
2010: 709,21

1.11. +8,5, puolipilvistä, kuutamo, 1007 hPa
3.11. +5, sakea sumu pilvipouta
4.11. +6,5 puolipilvistä
5.11. +9,5 pilvipoutaa ja puolipilvistä, 996 hPa
7.11. - 1,5; lumisadetta ja rakeita
9.11. -2,5; lumimyrsky, KO 10

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

TALVIAIKAAN - Mummoina ja vaareina

Försti ja kippari siirretty kertaheitolla mummi ja vaari-osastolle, kun Sanni synnytti Rikulle pojan, 20.10.2010 0854, 3530 g ja 52 cm. Försti on mamma ja kapusta tuli muffa eli morfar. Ipanaariosta tietenkin saman tien enoja ja tätejä (täti on vaan hilja eikä pälätä koko ajan). Poitsun projektinimi on Paavo. Illalla juhlan kunniaksi Ålvadokset, juotiin ihan pullo pohjaan, mutta sitähän oli alun alkaenkin vain puoli pulloa.
24.10. Försti ja kapu veneellä pesemässä paikkoja ulkoa ja sisältä. Imuri ei enää oikein imenyt, joten se sai lähtöpassit ja imurointi jäi sitten siltä osin kesken. Samalla imurilla on taidettu imuroida jo Baloota alusta alkaen ja silloinkin imuri jäi Uittamolta vanhana yli. Vettä satoi koko ajan, silti saatiin SB-puolen kylki kokonaan pestyä. Illalla Millan, Artimon plikan, 5v. synttärit, tulimme myöhässä, kuten aina. Milla jo kovasti odottaa, koska pääsee veneellä purjehtimaan.
25.10. Kapu kävi yksin omatoimisesti pesemässä kyljet loppuun, näyttää huomattavasti paremmalta ilman valumaraitoja.
28.10. Kapu kävi yksin omatoimisesti vahaamassa kyljet pesun jäljiltä.
31.10. Siirryttiin talviaikaan kääntämällä kelloja 1 h taaksepäin. Aamukahvin jälkeen kapu ja försti kävivät veneellä taas pesu ja imurihommissa. Annu-försti pesi ja imuroi sisältä ja Anssi-kapu pesi pressun painepesurilla. Pressu vietiin suuliin kuivumaan ja startti akku lataukseen 12 V laturilla.

Telakoituna Ruissalo,

Loki 12789,2
2010: 709,21

20.10. +7,5, aurinkoista, poutaa
24.10. +4,5, päivällä vesisade, illemmalla pilvipouta
25.10. +4,5/-0,5 pilvipoutaa ja puolipilvistä
28.10. +7,5 pilvipoutaa ja puolipilvistä

perjantai 15. lokakuuta 2010

Telakointi

Vene nostettiin vesiltä 15.10. Lasurin toimiessa tuttuun tapaan piällysmiehenä valvomassa. Rantsussa 1/2 h ennen h-hetkeä, saman tien kraanan alle ja vene ilmaan. Kippari pesi omakätisesti veneen pohjan, niin kuin aina ennenkin, vaikka hanskat ja haalari unohtuivat ylös veneeseen, joka siis roikkuin liinojen varassa. Tai olishan sinne voinut kiivetä ne hakemaankin ... Nannakin oli tällä kertaa mukana, ensin autossa, sitten veneessä ja lopuksi maassa ja puri taas vaihteeksi fleksinsä poikki. Vaijerikö pitää ensi kerran ostaa vai mikä auttaisi.
18.10. Kapu veneellä, kannen pesu ja patjat autoon ja siitä varastoon. Autollinen irtotavaraa rahdattu veneeltä kotio. Maasähkö kytketty akkujen lataamista varten, pilssit tyhjennetty, konehuoneen pilssissä ikävän paljon öljynvaihdossa yli valunutta öljyä. Kun sai veden pois pumpattua jäi jäljelle vielä pilssin kiertävä öljyreuna ja  rättiurakka, ihanaa. Juomavesikanisterit lenssattu yli laidan, vesi tankki jo aiemmin, perjantaina. Loput tavarat otettu mukaan 19.10., jäi enää köydet ja pesuaineet. Vene imuroitava vielä sisältä ja kyljetkin voisi pestä ja vahata kiillottamatta. Koneen remmit ja impelleri vaihdettava.


Telakoituna Ruissalo,

Loki 12789,2
2010: 709,21
Konetunnit 10'

15.10. + 4,5, aurinkoista, poutaa
19.10. +8, päivällä vesisade, illemmalla pilvipouta

lauantai 2. lokakuuta 2010

TAVARAVIRTA VARASTOLLE ALKAA - VALMISTAUTUMISTA TELAKOINTIIN

2.10. Kippari ja försti hakivat toisen muuttoerän veneeltä varastolle, purjeet ym. Wallasta koekäytettiin ja hyvin kävi ja lämmitti, konetta käytettiin puolen tunnin verran ja lähtiessä jätimme jälkeemme lämpimän veneen. Vähän sama juttu kuin keväällä, syksyllä ja talvella Krampissa; juuri kun alkaa olla lämmintä, pitää pistää kamat kasaan ja palata takaisin sivistyksen pariin.
9.10. Capitano omin nokin ja luvin veneellä, tällä kertaa fillarilla, mikä mahdollisti matkalla oluet mennen tullen. Puomi otettu irti, valmista maston laskuun. Wallas toimi edelleen ok ja lämmitti mukavasti, rommi sisäpuolelta.
11.10. Maston lasku, apuna Marko ja Kuisma Merikoululta.
13.10. Kapu veneellä telakointivalmisteluissa, WC:n tyhjennys, PA-säiliön täyttö (33,52 l/42,57 €), Wallaksen koeajo ja taas toimi. Etsitty öljypumppua kotoa ja varastolta.
14.10. mennessä ölypumppukin oli löytynyt ja aina yhtä epätoivoinen ja sotkuinen öljybvaihto saatiin miten kuten suoritettua. Kahdesta pumpusta toinen ei ime ollenkaan ja toinen levittää öljyt ympäriinsä pilssiin ja turkille. Itkua ja kiroilua, minkä päätteeksi kippari miettii vakavasti veneen myymistä.

Satamassa Ruissalo,

Loki 12789,2
2010: 709,21
Konetunnit: 2 h 15'

+ 2, koleaa ja sateista

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kun saapuu syys ....

Ja taas otsikko jostain laulusta, Virran Ola ja " Kuolleet lehdet". Muistaako joku, kuinka sanat jatkuvat, "Kun saapuu syys ......  ja lehdet puiston .....  ja siitä sitten eteenpäin, kuuntele vaan niin monasti että osaat ja juutuubista loput. Kuka muistaa, mistä elokuvasta ..... Cherbourgin sateenvarjoistapa hyvinkin. Kapu suunnittelee vielä Äijä-purjehdusta koulukaveriensa kanssa, mutta nähtäväksi jää, jääkö vain haaveeksi. 14.-21.9. jää historiaan sateisena viikon jaksona, kotipihan sademittari on täyttynyt ja valunut yli (tai joku huumorihenki on täyttänyt mittarin kraanavedellä .... ) ja ämpärit takakannella puolillaan, ankkuri- ja yleisämpärit. Viikonloppureissun jälkeen Anssi kapunen, (tarkkaan ottaen, pienehkö kapu ?) kävi veneellä hommailemassa ja tyhjensi konepilssin, aika puhtaalta näytti ja luultavasti merivettä, kun en tullut maistaneeksi. (Ruotsista tuotu, ihmekös tuo, paitsi ettei oo, kun kun on ehtaa Airistoa. Pilssi on kertaallen lenssattu Ruotsista tultua.) Akseli taitaa vuotaa ja asian hyvä puoli on, että moottori ei vuoda, sen verran vähän veden seassa oli öljyä. Ehkä tilkka akseliöljyä, SAE 90 tai jotain. Oireellista on se, että vettä vuotaa vain, jos akseli pyörii, eli koneen käydessä. No, siitä talveksi haastetta tulevalle masinistille. Pilssisaldo kolme ja puol ämpäriä. Seuraavana päivänä samainen kapunen toi kullalleen hänen purjehdushaalarinsa, jotta tämä pääsisi työhön pyörällä. Pyörällä duuniin siis, linkki on 29.7. blogissa, ihan noin niin kuin Vilperien ystäville tiedoksi.   15.9. ja 21.9. lokiin merkitty päivät todella runsasateisiksi ja kyllä sitä Film Noir -henkistä sadetta pitkin viikkoa riittikin. 21.9. kapu kävi veneellä varmistamassa, että vielä kelluu. 26.9. annettiin siinä mielessä periksi, etä alettiin tyhjentää venettä telakointia silmällä pitäen. Samalla nautiskeltiin loodassa viimeisiä lodju-Finkkejä kauniin sään inspiroimana, samaan aikaan kun naapurista lähdetään syyspurjehdukselle Pyytille ja jonnekin. Vähän vetää kateeksi tuo eläkkeellä olevien rajattomat mahdollisuudet tehdä mitä lystää. 25.9. käytiin Krampissa raijaamassa autolla jämäpuita laiturin sun muun tekotarpaiksi, voi myös käyttää majan tai kokon tekemiseen.

Satamassa Ruissalo,

Loki 12789,0

2010: 709,06
14.9. + 16, puolipilvistä, sadekuuroja
15.9. + 14, runsasta sadetta, Esterin malliin
21.9- + 12,5 vielä runsaampaa sadetta kuin edellisessä
26.9. + 14, kuulas, kaunis, kirkas syyspäivä, kevyttä tuulta N,  1015 hPa

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kaikki loppuu aikanaan


Näytä Kramppi 10.-12.9.2010 suuremmalla kartalla




Taas keksitty jotain uutta ja saatu kartta upotettua blogiin. Kartat välilehdelle tulee aikanaa laajempia karttoja, nyt un kerran tekniikka on hallussa. Vielä kun saisi merikartat pohjiksi niin kylläpä kelpaisi. 


Sunnuntai meni taas kotiinpaluuta valmistellessa eli siivouksen ja tiskaamisen merkeissä. Miten ne aina kuluvatkin niin nopeasti nämä mökki/purjehdusviikonloput ? Onneksi sama pätee myös työviikkoihin, ei sen puoleen. Lauantaihin verrattuna sää parani sen verran, ettei enää satanut, mutta harmaata oli edelleen. Kotiin päin lähdettiin vähän kolmen jäjestä, Annukka ja pojat veivät soutupaatin takaisin Hangan puolelle, josta heidät poimittiin kyyttiin. Hyvin pääsi veneslipin viereen, vaikka vesi vähän alhaalla olikin. Tuulta etelästä, joten purjeet yläs heti Mammanrannan kohdalla ja myötiksessä yhdellä halssilla aina Iso-Pukin taakse asti, jossa purjeet alas. Kyllä oli taas mukavaa päästä seilaamaan ja kun muistaa, että viimeisiä viedään, niin vähän taas tulee suru puseroon. ´Katsotaan nyt kuitenkin, jos vielä yhden syyspurjehduksen tekisi. Loki oli edelleen mykkä, kun ei kukaan ole viitsinyt sukeltaa lokin anturia putsaamaankaan. Matka/aika eli 10,2 mpk/2h 40' antaa nopeudeksi laiturista laituriin. 3,82 solmua, pitää kuitenkin muistaa, että siihen sisältyy myös soutupaatin vienti Hankan puolelle. Purjeiden nostosta purjeiden laskuun 4,6 solmua tai 4,5, kun vielä lyhennetään koneella ajetut matkan laiturista irti ja laituriin Ruissalossa. 


Matka 10,2
Trippi 21,2
Loki 12789,0

2010: 709,06

+16, pilvistä, S 7-8, 1018 hPa 

lauantai 11. syyskuuta 2010

.... ja pakko lähteä purjehtimaan

Ville ja Miro veneessä yötä, lämmintä piisasi ja hyvin nukutti. Yöllä satoi, veneessä nukuttiin hyvin. Sää muuttuttua yöllä sateiseksi suunniteltu luolantutkimusmatka Åvensoriin peruttiin. Kapu on yksin omaan tyytyväinen, kun ei tarvitse ihan yksin sateessa kököttää ja ajaa venettä 15 mpk suuntaansa. Kun kerran pojille riittää kalastaminen Krampinkin kallioilla, niin miksi lähteä kolmen - neljän tunnin purjehduksen taakse, kun matkaan vielä menisi koko päiväkin.

Annukka teki jotain rästissä olevia työjuttuja ja Anssi teki korillisen puita ja sen jälkeen luki Pirkko Saision "Lokikirjaa". Ukko tuli viereen ensin kiahnaamaan ja lopulta nukahti Anssin kainaloon. Pian Anssikin nukahti Ukon kainaloon. Ukolla tuntui olevan kova hellyyden tarve ja Anssin naamakin sai osansa, mutta tulipa pestyä. Ruokana oli jauheliha-makaroni -pataa, joka ei pitkään pöydässä vanhentunut. Illalla lämmitettiin sauna (sen Anssin pilkkoaman puupinollisen verran, noin) ja juuri sopvasti se tulikin laivojen keikkuihin. Kaikki lapset olivat ilosta kiljuen uimassa, paitsi Late, joka oli koneella, kun jäi korvatulpat kotiin. Saunan päälle katteltiin vähän Tomppa Hanksin Philadelphiaa, Annukka kokonaan loppuun asti ja Anssi vähän alusta, kun meni maate.  Yritys lukea Saision lokikirjaa tuotti saman tuloksen kuin päivälläkin, eli mies alkoi vetää hirsiä. Kirja sinänsä ei ole huono, vaan sattui vaan nukuttamaan. Myöhemmin on tulossa vielä tähän blogiin yhteenveto veneessä luetuista kirjoista.

Kramppi, Mammanranta
Matka 11,2
Trippi 11,2
Loki 12778,8
-2010 698,86


+14, pilvistä, sadekuuroja SE-SW 7-8, 1016 hPa 
   

perjantai 10. syyskuuta 2010

Kun kaikki on syvältä ....

Tämän kesän viimeiseksi epäilty reissu alkaa perinteitä vaalien: ipanaario alkaa totutun mouruamisen, mää en tuu mukaan. Miehityksellä Kapu, försti, Ville, Miro (Villen kaveri), Nanna (ei halua mukaan), Ukko (ei halua ...), Lauri (ei ...) ja Aino (ei halua mukaan, v***n p***e). Liikkeelle normaalisti työpäivän jälkeen, eli irti 1730. Aika ajoissa, kyllä kannatti varustaa venettä jo edellisenä iltana. Loki on kasvanut umpeen, kun ei venettä ole saatu liikkeelle sitten 8.8. Liti-kisojen jälkeen, eli yli kuukauteen, niin se aika vaan rientää. Tuulta SE 4-8 ja matka sujui vauhdikkaasti sivutuuleen, lopussa pääsi vähän jo avaamaan. Tuulta ehkä reivirajoilla, mutta täyssetillä kuitenkin mennään. Miro on ekaa kertaa purjeveneessä, mutta väittää, että jännää on kuin Linnanmäellä. Illaksi ajetaan Kramppiin Mammanrantaan, ilman mammoja tällä kertaa.Pojat päättävät jäädä venevahtiin, ja heti kun vene saadaan ankkuriin, laitetaan Wallas lämittämään, hyvin lähti taas (vaihteeksi) käymään. Sekin saattoi auttaa, että konetta käytettiin sen verran, että Wallaskin alkoi hönkiä. Muut menivät mökille yöksi, iltapalalla makkaraa. Solaia nosti purjeet suunnilleen samaan aikaan ja pysyi koko matkan-Orhiin asti- suunnilleen saman verran perän puolella, tosin ylempänä tuulessa. Annu kävi hakemassa veneen, ihan omin nokin. Pojat palasivat takaisin veneelle perinne-menetelmällä, eli yksinkertaisesti vain ajattelivat tiensä pimeän metsän läpi.

Kramppi, Mammanranta
Matka 11,2
Trippi 11,2

Loki 12778,8
-2010 698,86
+16, aurinkoista, SE 4-8 

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Kesävartiovuoro syyskuussa, 1.-9.9.

Mä vartiossa seison, nyt yössä yksinäin. Ja vähän kyllä torkuinkin veneessä. Nannaa ei viitsitty ottaa tällä kertaa autoon nukkumaan, veneeseenhän ei Nanna hevillä suostu tulemaan.  Sataman wlania ei saatu toimimaan, joten online päivitys jäi tälläkin kertaa. Niin taisi käydä viimeksikin. Perin rauhallinen yö, ainut tapahtuma oli Busterin siirto Ukko-Pekan Loistokarin veneen paikalta Kirrin viereen. Venettä lämmitetty ensin Wallaksella ja sitten otettu vielä sähkölämppäri avuksi ja johan tarkeni. Kyllä Wallaskin lämmitti, mutta vähän tehottoman tuntuisesti, joten lisää lämpöä kehiin (huom kippari on vilukissa), loppulämpö +20 ja ylikin. Akkukin tuli täyteen, näytti Full ja Syncronize lakkasi vilkkumasta, niin että ei ne ihan hukkaan menneet ne Tammisaaren viikotkaan. Kaikki tämähän on seurausta siitä, kun kippari sai älykkyyskohtauksen ja johdotti vähän uudelleen.

Kotisatamassa Ruissalo
Matka -
Trippi -


Loki 12766,6
-2010 686,66
Sää:  
1.9. +14, tähtikirkas yö, tyyntä, 1011 hPa
4.9.+ 8, 1014 hPa, pilvistä, kovaa tuulta
Annukka kampaajalla, kippari veneellä käymässä, kun oli eilen vähän tuulta. Kaikki kunnossa.
9.9. +19, full sun, tyyntä. Viikonlopun proviantin tuonti veneelle, otettu bunkkerivettä, töpseli laituriin ja jääkaappi pörisemään. Akku latinkiin, vaikka täysi olikin. Jääkaapin kulutus n 5-6 A, joten kompurakaappi olis kova sana.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Helle alkaa taittua - elokuukin loppua

18.8. Kippari veneellä normaalilla tarkastusreissullaan. Sää on viilenemässä, sortsien vaihtaminen pitkiin housuihin alkaa olla totisinta totta ja siitähän on sitten enää lyhyt askel pitkiin kalsonkeihin ja villasukkiin.
23.8. sitten oli pakko myöntää tappio ja vetää pitkät housut jalkaan.
25.8. piti mennä Saulin kaveriksi keskiviikkokisoihin, vaan kuinkas kävikään. Tuli sade rankka ja Sauli pääsi nipin napin karkuun, mutta näytti Elmo olevan apulaisena Kirrissä. Kesän viime olut Tarmolla.
26.8. Akut latauksessa yön yli, kapu kävi irrottamassa töpselin laiturilta, ettei tuu ylilatausta. Wallas testattu ja toimii (hyvä kun toimii, kun villahousukausikin lähestyy). Akkukaapelien uudelleen kytkentä ja nyt näyttää myös sen, mitä maistaotto (Shore power, SP) lataa. Saman tien saatiin uudelle näytölle Full-teksti ja Syncronize-tekstikin hävisi.

Kotisatamassa Ruissalo
Matka -
Trippi -


Loki 12766,6
-2010 686,66
Sää: 
18.8. +13,8, puolipilvistä
25.8. +22, sadetta (-täh), 996,5 hPa
26.8. +24, puolipilvistä, 1000 hPa
 

sunnuntai 8. elokuuta 2010

LIGHTNING SM kilpailut 6.-8.8.2010

Kapun kilpailunjärjestämisvuoro osui tänä vuonna Litien SM-kilpailuihin. Tuulet olivat todella vaihtelevat (S, SE, N->S) ja kovin kevyetkin (2-4; 3-6; 2-4). Kahdeksasta lähdöstä saatiin purjehdittua seitsemän, mikä on olosuhteisiin nähden hyvä saavutus ja suoritus lautakunnalta. Mukana olivat Roger Nylund ASS:sta, Jokelat ja kapu sekä Philomenalla jälleen kunnia toimia lautakunta-aluksena. Sään olessa sadekuuroinen pääsi salonkikin tällä kertaa oikeuksiinsa ja aika nopeasti sitä sinne sisälle rynnättiin aina sadekuuron uhatessa. Sunnuntaina muuten sai nähdä senkin ihmeen, kun tuuli tyyntyy ja kääntyy 180 astetta ja sen jälkeen kisa jatkuu muuten normaalisti, ainoastaan ylä- ja alamerkki vaihtoivat paikkaa.

Tulokset Pursiseuran sivulla, loppuun muutamia Kia Jokelan ottamia kuvia kisoista. Vähän harmittaa, kun ei kisa ylittänyt uutiskynnystä ja Kian kirjoittama juttu päässyt lehteen asti.

Korjaamaton lokilukema olisi tällä reissulla rullannut 13000 täyteen, mutta kuten näkyy, pientä heittoa on vuosien varrella kertynyt. 

Airisto
Matka 20,83 

Loki 12766,6
Loki-2010 686,66

Koneella 5 h 
  







Tyyntä piisaa




































sunnuntai 1. elokuuta 2010

Runt Rymättylä aina vaan

On se Rymättylä sitten iso maa, kun sen ympäri purjehduskin kestää monta päivää. Tuultakin piisasi edelleen, ehkä silläkin on osuutensa asiassa. Röölätown oli nopeasti katsastettu, joten liikkelle päästiin kohtuulliseen 1030 aikaan ja ilman ranta-, lähtö- tai laiturikaljoja. No, illalla pistäydyttiin sentään rantabaarissa. Isoon laitettiin valmiiksi jo reivi. Ensin koneella mutkitellen Keuston (K2 by T. Loponen) ja Karhuluodon välistä, siitä edelleen Häviluodon, Kolkkaluodon ja Karitluodon välistä Länsiaukolle. Tuuli oli vähän vastainen, joten nousukulmaa avitettiin vielä vähän koneella, purjeet nostettiin Pöllänkurkussa, Menikkalanniemen kohdalla. Nousukulma ollessa kehnohko ja vauhdinkin vaisu, purettiin reivi aika nopeasti ja saattoihan siihen vaikuttaa tarve päästä vähän pienemmän edellä purjehtivan veneen ohitse. Parin vendan jälkeen päästiin sen verran avoimeen tuuleen, että päästiin ohitse, toinen vene taisi olla IW31, mutta ei laiturinaapuri Pursikselta. Perillä Krampissa 1300, Mammanrannassa. Mammat olivat samaan aikaan Ainon ja Sirin kanssa jo lähtökuopissa, hyvä kun ehdittiin sentään vähän syödä ennen kuin taas mentiin. Mammat mukaan Mammanrannasta siis. Tuulikin oli alkanut moinata, joten meno yli Airiston oli mukavaa ja mikä sen parempaa, kun oli ensikertalaisia kyydissä, eli Siri ja Arnevi, Sirin mummi siis. Perillä ajoissa vähän viiden jälkeen.

Ruissalo, kotisatama, Turku
Matka 20,94
Trippi 52,89


Loki 12746,8
-2010 662,85 
Koneella 1 h 45' 
Sää: +20, S-SW 3-6, puolipilvistä


Näytä Runt Rymättylä suuremmalla kartalla

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Rymättylän kierto jatkuu

Aamulla matkaan tuli yllättävä käänne, kun försti lähti sairastuvalle, Josku kävi hakemassa. Muu miehitys jäi veneelle odottamaan förstin paluuta. Late ja Jesse James kalastelivat ja kapu kirjoitti lokikirjaa ja touhusi niitä näitä. Ainolle vaan  tiedoksi, myös tiskit tuli pestyä ja puhtaaksi. Ukko oli kovasti touhukas ja avusti lokikirjan pidossa pudottelemalla kyniä ja makaamalla lokikirjan päällä. Puolen päivän tienoilla förstikin palasi ja liikkelle pästiin taas 1350, koneen jo käydessä kapun Viirikkokamu Mäenpää (Tapsa) kävi pikaisesti veneellä, kun tuli kaffeelle kalastamasta. Tuulen jatkuessa kovana matkanteko jatkui Merimaskun kautta Röölään. Matka 4 km, jonka olisi kävellyt alle tunnissa, otti koneella 5 h 10' ja 24,16 mpk. Paikallisessa Otava-ravintolassa käytiin ihmettelemässä kylän menoa; no, Otavasta käsin meno näytti rapulaiselta. Pizzaakin olisi saanut, ja hyvältä se viereisessä pöydässä tuoksuikin. Kallihko 8-12 € hinta piti huolen siitä, että ei vielä tällä kertaa. Lähtiessä kirkonkylältä saimme niskaamme pienen sadekuuron, joka sekin kuivui ennen kuin päästiin Särkänsalmeen. Pojat viettivät enimmäkseen aikaansa sisällä pelaten korttia, Late taisi ottaa välillä pikku nokosetkin. Rymättylästä länteen oli välillä pientä aallokoakin ja lounaista tuulta. Perinteinen legi, miehistö nukkui ja kippari ajoi. Sen verran oli tuulta, ettei Ukkokaan viihtynyt uutsiktissä. Röölässä poijut kauempana kuin viimeksi ja terassilla karaoke. Ravintola sulki ennen puolta yötä, kuten lupasikin ja mölykin vaimeni, kun laittoi pleksit kiinni.

Röölä, Rymättylä, Naantali 
Matka 24,16
Trippi 32,95 

Loki 12725,9
Loki-2010 641,91
Koneella 5 h 10' 
Sää: +20, 1008 HPa  S 12-16, puolipilvistä

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Runt Rymättylä

Laten kaveripurjehdus, mukana siis kapu, försti, Late, Jesse, Ukko ja Nanna,  alkoi kovatuulisesti, kun Airistolla puhalsi S 13-16 parhaimillaan ja Meteonkin mukaan 11-13 S. Kuuvannokan jälkeen aallokko, aallokko kutsuu, tai ei sentään, 1-1,5 m aallokko on sittenkin vähemmän miellyttävää. Limsa ja karkkikassin unohduttua kotiin valikoitui määränpääksi lähin kauppa, jonne ehditään ennen sulkemisaikaa, siis Rymättylän kirkonkylälle. Kovan tuulen kryssi ei pahemmin innostanut ketään, joten koneella vasten aaltoja, nopeudella 2,5 solmua. Aina kun nopeus yritti nousta yli kolmen, tuli tappaja-aalto ja vauhti toppasi hetkeksi melkein kokonaan. Lokin mukaan Airistolla nopeus alkoi vajota, onneksi vene ei. Tosiasiassa nopeudet ovat pelkkää spekulointia, koska loki jämähti näytämään 3,82 solmua pari isompaa aaltoa kohdattuaan. GPS:n näytöstäkään ei ollut juurikaan apua, siitä kun sai selvää korkeintaan ääriviivoista. Nopeus siis arviolta 2,5 vasta-aaltoon ja 6,1 solmua myötikseen. Finnsailorin väijyessä Naantalin väylän yliajoa koukkasimme sen perän takaa ja saman tien  Vuojuksen-Lapilan-Luonnonmaan sunteista, paljon pienempää merta siellä Ahti pitikin. Kauppaan ehdittiin, kapakkikin oli auki (-02), mutta Nanna eväsi pääsyn, ei koirille. (eikä iltakaljoille)

Rymättylän kirkonkylä, Naantali 
Matka 8,79
Loki 12701,7
Loki-2010 617,75
Koneella 2 h 20' 
Sää: +22  S 11-13(-16), puolipilvistä

torstai 29. heinäkuuta 2010

TYÖT JA HARJOITUKSET JATKUVAT

Ma 26.7. Capitano fillarilla duunissa (Pyörällä duuniin/Vilperin perikunta) ja veneellä. PA-tankin asennus tehdään loppuun porakoneen akun osoittaessa latinkia. Johtojen vetäminen alkaa ja jatkuu seuraavana päivänä eli 27.7. ja mittarikin saadaan toimintaan pienen punnerruksen jälkeen; ensin ei meinaa näyttää mitään paitsi täyttä tai nollaa, mutta anturin maadoittaminen kaasu/vaihdetangon kautta koneeseen auttaa kummasti. Mittari näyttää n. 3/4 tankkia ja silmämääräisesti katsoen se onkin aika lähellä oikeaa. Vielä puuttuu mittarin kalibrointi, mutta se vaatii tankin tyhjentämistä niin tyhjäksi, että mittari näyttää nollaa ja se taas vaatii joko monen tunnin konellusta tai tankin pumppaamista käsin niin tyhjäksi, että mittari näyttää nollaa. Tankin syvyys on n 33 cm ja mittarin vain 25, joten varatankki on silloin (33-25)/33 cm * 60 l = 14,5 l (24 %). Onhan se toisaalta aika paljon, kun lasketaan vielä, että kulutus tunnissa on litran verran ja nopeus koneella 5 solmua eli 14,5 * 5 = 72,5 mpk. Kun muistetaan, että Maarianhaminaan on matkaa n. 80 mpk, niin se meinaa sitä, että sieltä ajaa melkein kotiin tai ainakin Kramppiin asti senkin jälkeen, kun mittari on mennyt jo nollille.

30.7. ostettiin uusi lokikirja sen jälkeen, kun huomattiin, että vanhasta loppuivat sivut ts se tuli täyteen (kui nii muka kiertoilmaisu). Ovatko kirjat lyhentyneet vai onko lokinpitäjän sanottava lavemapaa kuin ennen ja tämä siitäkin huolimatta, että seli-seli-selittelyä voi jatkaa lokin jälkeen vielä blogissa. Tarkistamatta asiaa väitän, että kaikissa kolmessa on samat 95 sivua. Sisältäähän lokikirja toki paljon yleishyödyllistä tietoa alussa ja kone- ja huoltotiedoille varattuja sivuja lopussa, siltikin kovin nopeasti tämä loki tuli loppuun kirjoitettua. Tilastollisesti: 18.5. - 30.7. eli 74 päivää, jona  aikana kuljettu 609,96 mpk, josta ajettu koneella 63 h 5' eli 252 mpk, tosin osa konetunneista on laituriinajoa tai satamasta lähtöä, joten ihan ei ehkä tuokaan arviolasku pidä paikkaansa. Pisin kone-legi, tai oikeastaan kolmen legin ketju koneella, on Finnhamn-Arholma-Maarianhamina-Rödhamn, joka kokonaisuudessaan oli 12473,2-12406,0=67,2 mpk.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Työajalla ansaintaa ja vapaa-ajalla laivatöitä

Seuraava viikko kului laivatöiden merkeissä. 21.7. (tai 22.) kippari tyhjensi veneen pulloista, kahdeksan kassillista - myöhemmin löytyi vielä lisääkin - antoi saldoksi 15, 40 €. Pari pussillista oli pantittomia laivaprovianttipulloja, niin että kukahan niitä tölkkejä sinne veneelle kantaa ja kuinka paljon. Rahat kierrätettiin saman tien uuteen korilliseen Finkkiä, joten taas saa vähän aikaa juoda pilsua purjehtiessa - seuraavan viikonlopun. Aurinkoa riitti +28 asteen verran. Seuraavana päivänä, 23.7. päästiin käsiksi jo varsinaisiin hommeleihin ja mittarien kytkentä saattoi vihdoinkin alkaa. Ensin piti tietty käydä ostamassa lisää johtoa sun muuta tarviketta, ennen kuin päästiin alkamaan. Muutaman tunnin ahertamisen jälkeen akkumittarin kaikki johdot oli vedetty pistopunkka kiertäen ja kytketty. Ja sehän toimi ihan niin kuin pitikin. Suorasta akkukytkennästä se mittaa myös päävirran ollessa poiskytkettynä ja näyttää 0,0 A ihan niikuin pitääkin. Hiki virtasi, kun johtoja pujotettiin paneloinnin taakse. Päivä oli perjantai 23.7. ja ilta jatkui takapihalla grilli-iltamissa, Giovanna eli Johanna ja Jenni olivat kanssa paikalla. Illan leijona-pastilli-snapsi syö tehokkaasti seuraavan päivän työhalut, jaa no ehkä se viinikin vaikuttaa. Aamulla kietaistu tupla-Karhu nostaa meininkiä ja jos ei muuta hyödyllista, niin blogia ainakin syntyy - ainakin viikon lähemmäs nykyhetkeä. Laivatyöt jatkuvat 25.7. Heidi ja likat, Annu, Jenni ja Aino-Maija, menivät Ikeaan ja kippari samalla kyydillä rantsuun. WC:n pumpun vuotoa yritettiin korjata ja löytää, mutta koepumppaukset eivät vuotaneet,  pientä merivesinoroa kahvan juuresta lukuunottamatta. Kattoikkuna (skailetti) avattiin ja väliin puristettiin mustaa mönjää eli Sikaflexiä, samaten kipparin punkan puoleiseen sivuikkunaan, joka sekin on vuotanut vähäsen. Nyt enää odotellaan sadetta, niin näkee, pitääkö korjaukset vai ei.

Kotisatamassa Ruissalo
Loki 12692,9,0
Sää: +28, aurinkoista, 1007 HPa (22.7.)
Sää: +28, aurinkoista, 1003 HPa (23.7.)
Sää: +28 S 2-4, aurinkoista, 1006 HPa (25.7.)

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Joko se viikonloppu nyt jo meni


Aamulla veneellä oli väsynyttä porukkaa, likat kun eivät malttaneet mennä ihan heti vielä veneelläkään maate. Kippari kävi komentamassa 0130 veneelle trampalta takaisin veneelle, sen jälkeen kun rannasta kuului likkojen sirkutusta ja väliin vanhempien äijien örinää - eivät kuitenkaan liittyneet mitenkään toisiinsa. Siitä veneelle tultuaan jatkoivat vielä jonnekin neljään asti kikatusta ja tirskuntaa. Aino-Maija, joka  on iltauninen, kyllä pariin kertaan jo aneli nukkumista, mutta kikatettavaa riitti aina vaan. Aamulla oltiin sitten väsyneitä ja vähän ärtyneitäkin. Kipparikin joutui valvomaan, kun ei rannasta alkanut kuulua takaisin ketään, aika kului blogia ja Feissipookia päivitellen. Apuna oli myös Capt. H. Morgan ja illalla saatiin varustamolta myös siivut Xantea. Liikkeelle lähdettiin jo ennen puolta päivää, likat heräsivät koneen startaamiseen ja aamiaisen ajan ajettiin koneella, jonnekin puoleen väliin Iniönaukkoa. Siitä jatkettiin purjeilla kevyessä etelätuulessa, matkalla otettiin keikkuja aina kun mahdollista.

Krampissa käytiin moikkaamassa kummityttö-Jenniä ja Millaa. Ensin rannassa ei ollut venettä, mutta ovet olivat auki ja sitten mökkiläisetkin tulivat soutupaatilla ajelemaan lastareita Philomenan ympärille. Olivat olleet jotain toimittelemassa Hangan puolella ja ottivat samat aallot kuin mekin, kun Silja Europa ajeli ohi. Viimeisten sollien (=keikut saaristolaisittain) jälkeen Airistolla täräytettiin keksintö (kone) käymään ja ajeltiin koneella loppumatka Ruissaloon. Tytöt tuntuivat tykkäävän reissusta, vaikka sunnuntaiaamuna vähän oli mourua ilmassa.


Turun Pursiseura, Ruissalo, kotisatama
Matka 32,93
Trippi 62,16 
Loki 12692,9,0
Loki-2010 608,96
Koneella 2 h 25' 
Sää: +28 S 2-4, puolipilvistä

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Kyl tarkenee


Huh hellettä, liri liri, virtaa hiki. Pyytilläkin alkaa helle jo heikottaa, liikkeelle sitten, kun likoille sopii, eli heti jo 1255 merisään jälkeen. Pyytillä pientä tuulen tynkää, joka katoaa aukolle kuin pieru Saharaan. Purjeet jäävät vielä nostamatta ja jatketaan koneella. Likkaliiga jatkaa omaa hauskaansa, lähinnä keulassa hengaillen. Overboard-harjoitukset jatkuvat, tällä kertaa uimavuorossa on jonkun likan lainalippis, joka sekin saadaan äkkiä ongittua haavilla ylös. N. tunnin koneella ajon jälkeen saadaan jo vähän tuultakin ja matka jatkuu purjein. Tuuli on kuitenkin sen verran kevyttä, että jokainen vuorollaan (paitsi päällystö) pääsee veneen perästä roikkumaan siten, että pitää leidareista kiinni. Hauskaa piisaa. Kesähelteestä huolimatta Laura Peterzenillä Parattulassa kohtalaisen hyvin tilaa ja niinpä kiinnitämme aivan saunan eteen. Vähän kyllä oli korkea laituri ja ahdas väli, mutta koneella tunkemalla päästään laituriin kiinni ja kun Nannakin nousee laiturilla uimatta, niin mikäs siinä ollessa. Myöhemmin vielä vierestä lähtee vene pois ja saamme toiselle kyljelle matalamman laiturin ja kulkeminen helpottuu olennaisesti. Satamamuodollisuuksien jälkeen on taas ruoka-aika ja sapuskat katoavat tuulensuojaan alta aikayksikön, eli taisi kaikilla vähän olla nälkä. Likoillekin maistui tosi hyvin, ei tarvinnut kipparille tai Nannalle tarjota jämiä emmäätykkäätästä-tyyliin. Likat lahjottiin tiskaamaan ja puhdasta tuli alta aikayksikön, samoin palkkiorahat realisoitiin limsaan ja jätskiin alle aikayksikön.

Illalla päästiin vielä todistamaan kunnon suomalaista nousukasmaista öykkäröintiä, jossa ilmeisesti alkoholillakin oli osuutensa. Viereemme tuli vähän meidän jälkeen vanhempi mies ja koira, kippari kävi auttamassa trossien kanssa. Pari kuukautta reissussa ollut kippari sanoi, että nyt alkaa jo riittää ja oli menossa kotiin Raumalle. Pyysi vielä apua rantautumisessa, hänelle kun ei hyppiminen enää ihan luonnistu niin hyvin, kun alkaa olla paikat jo vähän jäykät. Saunaan tule pari vähän päälle kymmenenkesäistä kloppia ja toinen tulee ja hyppää kovaa vauhtia pommin ihan vanhan miehen veneen viereen. Siihen mies toteaa vain, että kiitos suihkusta, eikä toinen kloppi sitten enää uskallakaan mennä uimaan. Hyvä näin, ajattelemme, mutta eihän juttu siihen jäänyt. Pian tulee laiturille vanhempi mies, ilmeisesti klopin isä, joka kovaan ääneen ilmoittaa, että kyllä laiturilta saa hyppiä ja uida ja jos ei miellytä, niin toisella puolella on vapaita paikkoja, sinne voi vaihtaa. Hetken tätä jaksoi kuunnella, sitten oli pakko sanoa sen verran, että kyllä sitä voi uida niinkin, ettei tarvitse kastella ympäriltä kaikkia veneitä. Tästähän tietenkin alkaa jo melkoinen sanasota, joka loppuu lopulta siihen, että "laiturin omistajalle" kerrotaan, ettei kukaan ole kieltänyt lapsia uimasta, mutta olisi syytä uida ihmisiksi eikä kastella muita. Naurussa on pitelemistä, kun kyseinen heppu rehvastelee poikien tekokyvyllään, mihin vastataan lyhjyesti, että meidän pojat ovat tämän viikonlopun kalastamassa .... iltaa istutaan vielä vähän tämän jälkeen avotilassa ja jutellaan naapurien kanssa niitä näitä.    


Laura Peterzens, Saviletto, Parattula, Kustavi
Matka 11,61/29,23
Loki 12660,0
Trippi 576,06
Koneella 1 h 40'
Sää: +28 SW 0-3 , Aurinkoista ja aurinkoista 









perjantai 16. heinäkuuta 2010

Likkojen viikonloppu


Pojat oli jätetty Jylliin fisusia narraamaan, joten Aino sai kavereita mukaan kaveripurjehdukselle. Aino otti Katsun ja Essin, sen lisäksi vakiojengistä Annukka, Anssi, Nanna ja Ukko. Ennen Rajakaria pidetään ns. paperi-meressä -harjoitus, kun Ainolta putoaa lokikirjan välistä Anssin papereita mereen. Hyvä Aino, oli lokikirjan pitäjän (Aino) kommentti. Kerrankin ajoissa liikkeelle, koska päällystö ymmärsi kerrankin karata ajoissa töistä. Helteet jatkuvat, helle kiusaa siinä määrin, ettei yläkerrassa saa nukuttua, vaan koko porukka yrittää nukkua alakerrassa. Vähän helpottaa, mutta kovin huonoa on nukkuminen edelleen. Ainoa kaveripurjehdus taisi vähän jännittää, koska oli taas vähän mourupäällä, vai pitikö kavereille vähän esittää. Purjeet ylös Rajakarin jälkeen ja yksi kryssi Kirveenrauman suulle, suntti koneella ja siitä loppumatka; Rymättylän länsipuolella tuulta selvästi vähemmän mitä Airistolla. Isossa yksi reivi ja silti tyttöjä vähän jännitti heti kun vene vähän kallisteli. Perillä grillattiin vartaita, Pyytin grilli oli kipparille taas vähän haasteellinen, mutta syötäviä niistä silti tuli. Nälässäpidolla autettiin asiaa matkalla. Univelka varmistaa nukahtamisen ajoissa, jo puolilta öin.


Pyytinkari, Pakinainen, Rymättylä
Matka 17,66/17,62
Loki 12648,4
Trippi 5564,42,06
Koneella 3 h 20'
Sää: +23 SE 4-8 , Puolipilvistä