lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kolmen päivän huoltoseisakki Maarianhamina 20.-22.7.

Torstai 20.7.2017
Vene on ollut vähän pidempään taas liikkeellä ja kaipaa vähän huoltoa. Lisäksi pikku-ipanat ja -apinat Paavo ja Niilo vaihdetaan Lateen lauantaina. Sanni  tuo pojat laivalla ja vie Laten mennessään. Kumpihan jää voiton puolelle vaihdossa? Hyvinhän se Late on jaksanut ilman pahempia mussutuksia ja murjotuksia kestää reissussa mukana, ei siinä mitään. Eilinen, hiukan kuoppainen ylityskin sujui ihan hyvin, vaikka vähän oli hutera olokin välillä.
Ensimmäinen huoltopäivä meni varaosia haeskellessa, ennen kaikkea mantookitolpan jalkaa. Ensiksi Kapu ja Retari kävelivät WeMariniin, josta ei jalkaa löytynyt. Siitä matkaa jatkettiin, edelleen kävellen, Kalmersiin, joka on pikkuisen matkaa keskustan ulkopuolella. Kävelyä yhteensä venerannasta kolmen vartin edestä, WeMarinista puolisen tuntia. Mikäs siinä pilvipoudassa kävellessä, jos ei nyt janoa lasketa. Ei siis ollut mitään matka-peronia fölissä. Eikä ollut kyllä jalkaa Kalmersillakaan, vaikka muuten ollikin  aika hyvät valikoimat. Takaisin keskustaan, Late mukaan ja ruokapaikan etsintään, Diablo-pizzeriaan päädyttiin. Kotimatkalla käytiin provianttiostoksilla Mathis-hallissa.


Perjantai 21.7.2017
Hyödynnettiin satamamaksuun kuuluva Rosella-risteily. Vähän meinasi kyllä kiire tulla, Late ei tahtonut millään herätä. Otettiin kannella arskaa ja kaljaa, proviantti- ja tuliaistäydennys+syötiin kunnolla seisovan pöydän antimia. Tai kohtuudella, kapukin onnistui välttämään pahimman ähkyn. Illalla kapu kertoi saunassa Laten iloksi taas samat vanhat sauna-jutut varmaan sadatta kertaa, med Dagens Nyheter.


Lauantai 22.7.2017
Vaihto- ja huoltopäivä, aamulla kapu siivoili ruumaa ja konehuonetta ja läpikävi 270h tarkastuksen. Hyvä sentään huoltoseisokin aikana yksi huoltopäiväkin pitää. Ylityksen jälkeen piti lämmitellä lämppärillä, mutta löpön haju ja "savu" (oik. vesihöyryä tms) lopetti sen touhun lyhyeen. PA-tankin ja konehuoneen pilssit pestiin ja pumpattiin tyhjiksi ja vietiin ämpärillä huoltikselle. Sitten olikin vaihdon aika - vaihdettiin Late pikkupoikiin ja käveltiin vähän kaupungilla. Kaupungilta ostettiin pojile vähän matkatekemistä. Possujuna missattiin oluen aikana, käytiin Diablossa taas syömässä. Kaupassakin käytiin.


Satamassa Maarianhaminan Länsi-Satama
Eskaaderiloki 402,8 mpk; 43:11 koneella
loki 839,0
kone 269
2017
501,7 mpk, kone 62:08


Työlista:
- 250 h huolto, sis. PA-filtteri+merivesiletkujen tarkastus
- mantookinjalka+ruuvit
- uusi kaasuletku
- varapinna
- akkulaatikko
- GPS-pisteet, listaus ja kartta
- maston nimilappu
- Tridatan kalibrointi
- barometrin kalibrointi
- Windexin suoristus (jäi vähän vinoon)
- vessan korjaus (putket, pumppu ja venttiili)
- Webaston ilmaletkun ulkoeristys


270 h tarkastus: VÖ+3, jäähdytrysneste 78, vaihde+3, hylsä about mid, pilssissä vähän hylsäöljyä ja vettä, joka olikin normipilssissä -> lenssattu mereen, vedeneroitin ok, ei näkyvää nesteen rajapintaa. Kalibroitu barometriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti