Päivän tavoitteena päästä Suomen puolelle - sääikkuna kenties? Myöhäinen lähtö jätti taas ilmaan epäilyksen, onko maalissa enää vapaita paikkoja. Mossalaan päätettiin mennä tutustumaan ja tutkimaan, onko tilaa. Läheltä ei oikein löytynyt varasatamaa palveluilla, varsinkaan sähköllä. Keistiöön oli linnuntietä kuutisen mailia, mutta Keistiön olemassaolo on kovin epävarmaa. Iniön satamiin maili lisää ja Iniön kiertäminen vielä päälle. Mossalan kaupan laituri saaren toisella puolella Björkössä olisi pohjatuulelta suojassa, mutta sähkö ja kiinnittyminen arveluttaa. Muutamia hyviä ankkuripaikkoja kyllä lähistöllä löytyy, kuten Ahvensaari (Åvensor). Siellä riittäisi luolissa pikkupojille ihmeteltävää, mutta rantautuminen ja sähkön puute pikku miinuksena.
Purjehduksellisesti päivä oli hyvä, aluksi ajettiin koneella Bärön salmen läpi ja sen jälkeen nostettiin suojassa purjeet. Tuulta riittikin sitten loppuun asti - yhdellä halssilla vedettiin aina Mossalaan asti. Alkumatka Kihdille asti päästiin sivumyötäistä ja kapeikotkin meni hyvin huolimatta ohiajavista isoista moottoriveneistä. Kihdille tultaessa piti ajaa tiukempaa kurssia, silti noustiin hyvin Snöbådanille ja siitä Suomen puolelle St. Ljusskärin ja Ragnskärin välisestä kolosta sisään. Vähän tuuli pyöri salmissa, mutta muuten päästiin hyvin purjeilla etenemään. Ihan lopussa, Mossalafjärdenillä, nousi kurssi jo tiukasti vastaiseen, mutta tiukasti piinaamalla päästiin nousemaan viimeisenkin reimarin ympäri, joka on muuten Stockholm-nimisen saaren pohjoispuolella. Purjeet laskettiin vasta sataman edustalla ja ajettiin koneella satamaan - jännittäen, miten kone käy tyhjäkäynnillä.
Leirinnän respaan käytiin maksamassa satama ja sitten käytiin ravintolassa parilla oluella ja syötiin burgerit. Mossala-burgerista puuttui kansisämpylä, muuten oli hyvää. Pojat kiipeili telineillä.
Satamassa Mossala
31,1 mpk, koneella 1:28
Eskaaderiloki 479,3 mpk; 49:49 koneella
loki 909,7
kone 275
2017
571,9 mpk, kone 68:46
Pilvipoutaa, N 2-6, 1017-1015 hPa, +20-22
Työlista: - 250 h huolto, sis. PA-filtteri+merivesiletkujen tarkastus
- mantookinjalka+ruuvit
- uusi kaasuletkut
- varapinna
- akkulaatikko
- GPS-pisteet, listaus ja kartta
- maston nimilappu
- Tridatan kalibrointi
- barometrin kalibrointi
- Windexin suoristus (jäi vähän vinoon)
- vessan korjaus (putket, pumppu ja venttiili)
- Webaston ilmaletkun ulkoeristys
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti