Vähän puolen päivän jälkeen Ridö Pilskär PB puolella. Siitä tunnin päästä oltiinkin jo Slandökalvin kulmalla ja purjeet alas. Puolen tunnin päästä kiinni Slandökalvin satamassa, Södertälje Båtklubin saaritukikohta.
Vaihteeksi purjeilla ja lähes satamasta satamaan; Satamasta suoraan ulos ja kankaat salkoon ja vähän ennen määränpäätä purjeet alas ja satamaan. Tuuli perän puolella koko matkan, vähän kulma muuttui matkalla. Salossa iso ja fokka. Matka meni mukavasti ja Slandökalv Pyytinkari-henkinen retkisatama tanssilavoineen ja purjehdusmajoineen. Satama suojaisa Slandön ja Kalvin välissä - tai ei ihan, yöllä tuuli nousi ja rivin uloimmat veneet siirtyivät Slandön taa ankkuriin. Näin pienenä ja matalana veneenä Philomena ei lahden keskellä pahemmin keikkunut ja hyvin nukutti, kuten aina.
Rantaan tultua hengailua veneellä oluen verran, rantaliikunta eli saaren "ympärikävely", tällä kertaa saaren kärjessä olevan kilpailujen lähtöpaviljongin ympäri ja saaren fasiliteetit tarkastaen. Saarelta löytyy myös dansbana eli tanssilava, sauna ja klubirakennus, jossa kapu käväisikin illalla pesaisemassa astiat.
Iltapäivällä oli ohjelmassa hampurilaisten grillailua ja rannassa, kovassa tuulessa, nähtiinkin erilaisia grillin sytytyksiä. Aika täyttäviä hampurilaisia olivat ... Mahan viereen taas maate, illalla tosin vielä tiskit. Grillitön kapu grillipummina, olisko ollut Kjellin ja Marjutin (s/y Vahine) grillillä.
Laiturissa Slandökalv
14,2 mpk, koneella 51'
Eskaaderiloki 219,2 mpk; 26:42 koneella
loki 678,4
kone 254
2017
338,6 mpk, kone 46:28,
pilvipoutaa,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti