sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Moottorimarssia kohti Maarianhaminaa

Herätty kasin pintaan, ensin keitetty kahvit. Tuuli kevyttä idästä. Fagerholm (1000): NW(40) 4-5; 15,3° C; 1002  hPa. Ennuste 0600: Idänpuoleista tuulta 4-8 m/s, yöllä heikkenevää etelän ja kaakon välistä tuulta, sadekuurot mahdollisia.


Kone start kymmenen aikoihin ja ankkuri ylös. Ennen lähtöä laitettu silikonia ison purjeuraan ja ratsastajiin. Ennen poistumista Torasvikenistä ajeltu ympäri ja katsastettu muita ankkuroitumispaikkoja, nyt oltiin aika lahden suulla, sisempänä on useita muitakin paikkoja.


Parin tunnin koneajon jälkeen vastaan tuli varakomdr. Soini Pursikselta, asiaan kuuluvan lipputervehdyksen jälkeen vaihdoimme kuulumiset ja Juhani toivotti eskaaderille hyvää eskaaderia ja hyviä tuulia. Vähän aikaisemmin tuli uudessa lokissa 500 mpk täyteen ja samoihin aikoihin nostettiin myös Kongon kohteliaisuuslippu. Rannikkolaivuri joutui siirtymään paaran saalinkiin. Puolen päivän matkakaljat ja siirrytty GPS-reitille Kihdin yli. Merisääkin meni ihan ohi, kun meinasi ajaa meressä kelluskelevan hylkeen päälle. Sukelsi vasta sitten, kun kurkotin kameraa. Ohitusetäisyys alle pari metriä ihan kirkkaasti.


Yhden aikaan aloitettu GPS-pisteiden syöttö navigaattoriin ajankuluksi. Koneella edelleen, tuuli kevyttä, jos on. Kahden kahvit nautittiin ajon lomassa ja termari-Cappuccinona. GPS-pisteprojekti jatkuu. Merkattu paikkatieto lokiin tunnin välein, ei kyllä nopeutta tai suuntaa. Kolmen aikoihin Kihti on ylitetty ja alkaa "luotsiajo" eli Sälsön-Södön välistä Banö-önin eteläpuolelta Degerbyn väylälle. Perillä Degerbyssä kuudelta.


Päivän saldo seitsämän tunnin moottorimarssi Degerbyhyn ja 44 mpk. Smörgrundin jälkeen saattue ja muodostelma-ajoa, kun veneet kulkevat suunnilleen samaa vauhtia samaan suuntaan. Mukana on voinut olla eskaaderilaisiakin, parin-kolmen veneen saattueessa edettiin. Kohokohtina lipputervehdys ja hylje, muuten tapahtumaköyhä ylitys. Sää koleahko, ei tarvetta sortseille, pitkät kalsarit kyllä olisi voinut laittaa. Perillä GPS-projektin lopetus(listatut pisteet laitteeseen) rantakaljojen kanssa. Tällä oli sekin seuraus, että pubin keittiö ja kauppa ehtivät sulkea ovensa ennen kapun ehtimistä asioimaan. No, yhdet oluet sentään ehdittiin nauttimaan, mutta olisihan se ollut kiva maistella tuotakin pizzaa, tuoksuista päätellen varsin maukasta. Pubin virallinen nimi on muuten Tullkellarn.


Veneellä laitettiin matkapizzan jämät uuniin ja sitten alkoikin kummasti nukuttaa. Huomenna Marikseen, apugasti-AMppis tulee laivan mukana, ns laivantuoma.


Satamassa Degerby
43,9 mpk; kone 7:54
Eskaaderiloki 68,0 mpk; 10:44 koneella
loki 538,8
kone 239
2017
188,1 mpk
kone 30:30
Tuuli VRB 0-2, +16, utua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti