Ajettu tyynessä säässä alkumatkasta koneella ja jonossa muun eskaaderin mukana. Yhteistä matkantekoa riitti tunnin verran, sitten kurssit erosivat Oaxenin kohdalla, Stockholm jäi eri puolelle eskaaderin muun fleetin kanssa. Alkumatka mentiin Mörkö-nimisen saaren itäpuolta etelään. Vähän "väylänhaaran" jälkeen VHF:stä kuului kysymys, onko tänne tultu purjehtimaan vai ei ja purjeet alkoivat nousta muissa veneissä. Philomenalla tiedossa oli metsäreitillä ajoa ja purjeet pysyivät tiukasti pussissa. Eikä aikaakaan, kun muu Eskaaderi jäi Grönsön taa piiloon ja omatoimimatkailu alkoi. Ekskärin kärjen kierron jälkeen kurssi kääntyi koillliseen ja Tottnäsin sillan avaus missattiin muutamalla kymmenellä minuutilla, joten sillan edustalla pyörittiin nelisenkymmentä minuuttia seuraavaa avausta odotellen.
Tasan yhdeltä siltavahti pyöräili paikalle ja avasi sillan, muitakin veneitä paikalla viisi tai kuusi. Pian sillan jälkeen tuli ensimmäisessä mutkassa ja suntissa myös reitin matalin kohta, jossa kaiku näytti 1,7 m, Ängsö. Kartan mukaan kiertämällä vettä riittäisi kahdesta kolmeen metriin, testatuua tietoa ei ole. Kartan mukaan Abborströmmenissäkin piti olla matalaa (1,6 m), mutta kaiku näytti kuitenkin vähän yli. Sen jälkeen väylä vähän selkeni ja leveni ja syvyyttäkin riitti. Tunnin kuluttua seuraava kapeikko nimeltään Tattmarsundet. Syvyys ei pudonnut alle neljän metrin, ehkei jopa alle 4,5 metrinkään. Leveyttä vähintään kymmenisen metriä ja eikö vaan joku idari svenssoni tullut täysillä läpi ja ajanut melkein päälle. Pian sen jälkeen (20') oli Drakets Kanal vastassa. Leveyttä nelisen metriä, molemmin puolin alle metrin tilaa. Varo myös oksia eli tarkkaile ilmatilaa läpiajon aikana. Ja muista äänimerkit ennen kanavan läpiajoa, sivuutustilaa kun ei ole. Kanavan syvyys 2,0 m ilmoitettu molemmissa päissä taulussa ilmoitettu ja aika hyvin pitikin kutinsa, matalinta tasi olla itäpäässä, 2,0 m kynnys.
Kanavalta Nynäshamniin puolentoista tunnin matka, osa ajasta laituripaikan etsiskelyä, joka oli vähän hakusessa. Tempon vieressä tempoo, lopulta muutaman muun kanssa poijuun laituriin satamakonttorin edessä.
Oikoreitin lyhennys tai oikaisu kyseenalaista, koska Feexin kanssa oltiin samoihin aikoihin sataman edustalla eli Trehörningenistä vähän etelään ja ajeltiin hetki rinnan. Sitten Feex vaati tilaa ja laski purjeet, Nynäshamnin satamassa oltiin taas samoihin aikoihin. Kiinni LouLoun viereen, satamakonttorin kautta rantatiedustelu ja rantaoluet. Juna-asemalle matkaa muutama sata metriä, reitti selvitetty.
Illalla eskaaderi-illallinen ja sitä ennen saunassa pesulla ja ajoissa -kerrankin- ravintolaan. Samaan pöytään Tempon, Bluestarin ja kolmaskin pariskunta oli, olisiko ollut Meri-Taran Risto ja Elina - AMppiksen laivalääkäri. Kapulla alkumaljana Prosecco ja ruokajuomana Ripasso, pari lasia kumpaakin. Samaan aikaan toisaalla, Late ja Retari astuvat laivaan eli Graceen ja alkavat matkansa kohti Tukholmaa ja Nynäshamnia.
Illallisen lopuksi tai välipuheina palkittiin eskaaderin vetovastuullinen johtoryhmä, Elysionin miehistö. Kapukin meinasi avata sanaisen ruumisarkkunsa ja antaa lääkäri-Elinalle kiitosta konsultaatiosta Klenkan koiven kanssa. Ei sitten ehtinyt avata suutaan onneksi ajoissa. Sen sijaan Tempon Mari löysi puolikkaan Prosecco-pullon (kapun piilottama) pöydän jalan vierestä ja pullokin löysi oikean omistajan, Elinan. Biletys jatkuivat vielä laituribileillä Meri-Tarassa, kapu päätyi kuitenkin koisimaan kuunneltuaan hetken paikallista irkkubändiä, olihan aamulla aikainen herätys ja junalla Tukholmaan Retaria vastaan.
Satamassa Nynäshamn
37,0 mpk, koneella 6:03
Eskaaderiloki 272,3 mpk; 35:31 koneella
loki 719,7
kone 262
2017
383,2 mpk, kone 54:28
SW 2-4, 3-6, 4-8; pilvipoutaa,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti