maanantai 3. heinäkuuta 2017

Maarianhamina saavutettu

Kapun kello soi arkiaikaan 6:20. Kapu käänsi kylkeä, sammutti kellon ja nukkui vielä tunnin. Sitten heräsi, keitti kahvit ja tiskasi astiat. Puoli kymmeneltä köydet irti ja liikkeelle. Suunnitelmana oli ajaa koneella Ledskäriin, nostaa purjeet ja purjehtia loppumatka Maarianhaminaan. Suunnitelmaksi se jäikin, Ledskärin jälkeen oli sen verran aallokkoa, että ison nostin jäi jumiin tutkaheijastimen taakse eikä iso sitten noussutkaan, pelkällä etupurjeella ei viittinyt yrittää. Muita eskaaderiveneitä paineli purjeet pullolaan ja keula kuohuen molemmin puolin ohi, kapu vilkutteli iloisesti ja hymyili ipnoskeksihymyä. Satamassa Laxin Kjell satama-avustajana eli osoitteli paikkoja ja aika hyvin saatiinkiin eskaaderi kokoon. Ainakin LouLou oli naapurissa ja muita veneitä samassa laiturissa.


Rannassa alkoi kansishow, kun kippari alkoi irroitella jumittavaa ison nostinta. Irtosi yllättävän helposti, kun sitoi letkunpätkän narun ympäri ja heitteli sillä edestakaisin nostinta saalingin yli, kunnes oli vapaa.


Perillä puoli kahdelta, moottorimarssia lopulta Orhilta asti.


JK. Eli kirjoitettu lokikirjaan vasta seuraavana päivänä. Vaihteeksi tarjolla tuulta ja aurinkoa. Aallokssa pääsi ison falli tutkaheijastimen taakse, se siitä purjehtimisesta sitten. Koko matka koneella kituen, samaan aikaan eskaaderiveneistä Meri-Tara ja Feex ajelivat komiasti purjeilla ohi, Feexillä komiasti keulilla spinnu/gennu/asymmtrinen mikälie. Satamassa sitten koneella rinnalle ja ohi. Laiturin alkupäähän LouLoun viereen, myös eskaaderilla. Kiinnityksen jälkeen kapu järjesti rantaohjelmaa irroittelemalla jumittuneen ison nostimen. Kjell kyllä lupasi lainata puosuntuolia, mutta avoimeksi jäi, kuka silloin hinaa kapun (0,1 tn) mastoon. Kapun ehdotus oli, kevyemmät ensin.
Pikku heittelyllä nostin selvisi ja veneellä voi taas purjehtia. Apugasti-AMppis haettiin jossain välissä laivalta. Illalla piti mennä syömäänkin, muttei jaksettu (!) ja kapu tekaisi pika-salami-pastan.


Satamassa Maarianhamina
 20,6 mpk; kone 4:00
Eskaaderiloki 88,6 mpk; 14:44 koneella
loki 558,5
kone 242
2017
 208,7 mpk
kone 34:30
Tuuli SW 6-7 -> 4-6, pilvipouta, +16, 994 hPa


Työlista:
- uusi kaasuletku
- vessan korjaus (putket, pumppu ja venttiili)
 - varapinna
- akkulaatikko ja akut
- GPS-pisteet ja GPS-lokin tarkastus & siivous
 - maston nimilappu
- Tridatan kalibrointi
- barometrin kalibrointi
- Windexin suoristus (jäi vähän vinoon)
- Webaston ilmaletkun eristys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti